Tänään ajattelin...

Hyvästijätön aika

Kun puhutaan eutanasiasta, meistä, jotka sitä kannattavat, moni on saattanut sanoa: minä ainakin valitsisin eutanasian, jos tilanne olisi sellainen. Olisin parantumattomasti sairas ja tietäisin tilanteeni vain pahentuvan. Entäs kun sellainen on oikeasti edessä, läheinen on valinnut eutanasian? Miltä tuntuu, miten suhtaudut?

Hollannissahan eutanasia on mahdollista. Tietenkin on rajoituksia, enkä tiedä tarkemmin, mitä kaikkea pyynnön ja toteuttamisen välillä tapahtuu. Pieterin sisar, 83 v, on vuosikymmeniä sairastanut parkinsonin tautia, viimeiset 10-15 vuotta ovat olleet todella vaikeita ja kivuliaita, hän itse kuvailee elämäänsä mahdottoman surkeaksi. Tilanne pahenee päivä päivältä, toivoa ei ole. Hän on nyt valinnut eutanasian.

Pieterillä on erilainen suhtautuminen kuolemaan kuin minulla. Itse näen kuoleman osana elämää, helpotuksena, valona, uutena seikkailuna, jossa ei tapahdu mitään pahaa eikä pelottavaa. Monissa tapauksissa se on siis mielestäni paras osa elämää. Tiedä sitten. Mutta Pieterille kuolema näyttäytyy kauheana, kaiken loppuna, synkkänä tapahtumana, lohduttomana. Ehkä hän kuitenkin vähän uskoo jo siihen, ettei elämä päätykään kuolemaan tai ainakin haluaa uskoa. Ehkäpä hänkin jo  näkee pienen valonpilkahduksen kuolemassa. Toivon niin.

Kun hän eilen kertoi sisarensa päätöksestä - kuulin, kun hän puhui puhelimessa tämän kanssa ja arvasin, että jotain on tekeillä - taisin huudahtaa: voi kun hienoa! Ihanaa, että sellainen on mahdollista, nyt loppuvat kärsimykset. Pieteristä se ei ollut ollenkaan hienoa, niin ei ainakaan olisi kuulunut sanoa. Pitäisi vaan kauhistella, päivitellä ja tuskailla.

No kun se kuolema on... Läheisillehän se on tai siis VOI olla kauheaa. Voi se olla helpotuskin. Vaikkei sitä myöntäisi. Ristiriitaiset tunteet siinä joka tapauksessa vellovat. On ikävä sitä henkilöä, jota ei enää ole. Oikeastaan kai kumminkin sitä henkilöä, joka oli ennen sairautta, ennen kuin sitä joutui omaishoitajaksi ja elämään vaikeaa arkea. Näkemään toisen kärsimyksen voimatta auttaa. Jos toinen kuolee yllättäen, lähtee suorilta jaloilta, se varmaan on ikävämpää, järkytys, shokki. Jos hiipuu hiljalleen odotetusti;  suru, yksinäisyys, helpotus toisen kärsivän puolesta, helpotus omasta puolesta, tämä kaikki lie odotettavissa.

Entä eutanasiassa? Uskovainen  luutavasti sanoisi, että ei pidä leikkiä Jumalaa, pitää vaan kestää, kärsimys on osa elämää. Chigacon serkku sanoisi, että helvettiin joutuu (sain vastikään häneltä viestin, jossa hän kuvaili helvetin kauhuja. On olemassa vain joko taivas tai helvetti. Tästä eutanasia-asiasta en tietenkään hänelle aio kertoa!). Hyväksyt sitten tai et, päätös on potilaan (tai lääkärin ja potilaan). Minusta se on fantastista. Mutta oudoltahan se tuntuu. Sanoa hyvästit henkilölle, joka on päättänyt näin. Kunnioitan kuitenkin sitä päätöstä, olen iloinen Pieterin sisaren puolesta.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS