Tänään ajattelin...

Totuuden hetket

Totuus taitaa olla, että USA:lle on käymässä kuin Rooman valtakunnalle aikoinaan. Ellei järki sittenkin voita ja aleta jakaantua edes vähän useammaks puolueeks.

Missä viipyvät ne sankat joukot huutamassa "lock him in!"? Niitä huutoja mekin täällä kaukana Pohjan perukoilla nähtiin tarpeeksi moneen kertaan 4-5 vuotta sitten, persoonapronomini vain oli toinen (her). NYT olis todella syytä sulkea Trump jonnekin varmaan paikaan (Suomessa se olisi Niuvanniemi), onneksi Twitter jo sulki hänen tilinsä ainakin alkuun muutamaksi tunniksi. Mahtaa Donaldia raivostuttaa.

Lock him in!? Eivät demokraatit sellaista huuda, eivätkä kailota. He ovat pääosin sivistyneitä järki-ihmisiä, tuollainen huutelu olisi ala-arvoista. Sitä se todella olisi. 

Jos on lapsesta lähtien kasvanut kieroon, opetettu, että luuseri on maailman kauhein sana ja sijaan on ehdottomasti oltava killer, niin sitä sisintä olemustaan on varmasti miltei mahdotonta muuttaa. Joku todella tehokas aivopesu voisi enintään saada jotain aikaan. 

Tämä on Amerikalle häpeän paikka. Meistä on käsittämätöntä, että on niin paljon ihmisiä, ehkä miljoonia, jotka eivät silti edes nyt häpeä, eivätkä tajua alennustilaansa. Koulutus, se on avainsana! Tällainen on mahdollista, kun koulutus puuttuu tai on puutteellinen! Ihmiset kasvavat ympäristössä, jossa heille kreationismi on totuus, muut rodut ovat alempiarvoisia, muut uskonnot ovat - sanonko mistä, rokotteessa on siru ja lisäksi se muuttaa ihmisen dna:n. Ja meitä kuunnellaan avaruudesta. Yes. 

Katsoin eilen toimittaja Luis Therouxin ohjelmaa, jossa hän otti yhteyttä erikoisiin (tekisi mieli sanoa kummajaisiin) henkilöihin, joita hän oli tavannut 90-luvulla. Joukossa olivat mm. suloiset 10-vuotiaat kaksostytöt, jotka käsivarsi natsi-tervehdyksessä lauloivat kirkkain silmin valkoisesta ylivallasta. Silloin 90-luvulla Luis kyseli tyttöjen vanhemmilta, olisiko hän tervetullut, jos olisi juutalainen. "Et olisi, mutta kun kamerat ovat läsnä, ei sinulle mitään tapahtuisi", sitten he tiukkasivat: oletko sitten juutalainen? Ainakin olet ihan juutalaisen näköinen! Luis kieltäytyi vastaamasta, koska 'uskontoni tai etninen taustani ei saa mitenkään vaikuttaa tähän eikä yleensä ihmisten väliseen kanssakäymiseen'. Tytöt ovat nyt aikuisia ja ovat pyytäneet anteeksi tyhmyyttään, säälivät vanhempiaan (teineinä olivat näille todella vihaisia), jotka eivät ikinä enää pysty muuttumaan. He kertoivat, etteivät he lapsina ollenkaan ymmärtäneet, mistä oli kyse.

Monet ovat Amerikassa jääneet noiden lasten tasolle. Jotenkin vielä saattaa ymmärtää, että kouluttamattomat, monesti köyhät ja surkeassa jamassa olevat, kuvittelivat että nyt heillekin taivas aukeaa, kun oikea amerikkalaisen unelman perikuva saadaan presidentiksi. Mutta neljän vuoden kuluessa olisi luullut lappujen putoavan silmiltä. Eivät ole pudonneet. 

PS. Laitoin jo facebookiin linkin New Yourk Timesissa julkaistuun artikkeliin (https://nyti.ms/35nixPu), jossa eräs professori seikkaperäisesti analysoi lähinnä republikaanipuolueen nykytilaa. Jakaa heidät Pelureihin ja Hajoittajiin. Vertaa Trumpin valheita Hitlerin valheisiin juutalaisista. Ensimmäisen maailmansodan häviöstä oli kulunut 15 vuotta, kun Hitler keksi, että häviö oli juutalaisten syytä, siitä alkoi valheiden vyöry, joka sitten johti, mihin johti.- Trumpilla on ( em. professorin ja meidän muidenkin, asian jo ajat sitten tajunneiden mukaan) pieniä, keskisuuria ja suuria valheita. Ja Pelurit ja Hajoittajat ovat edesauttaneet, kuka enemmän, kuka vähemmän näiden valheiden levittämisessä ja uskottaviksi tekemisissä. Kummallakin ryhmittymällä omat syynsä. 

Yksi lause jäi tuosta artikkelista erityisesti mieleen: Trumpin näkemykset eivät ulotu peiliä kauemmaksi. (Tarkoittaa siis poliittisia ja historiallisia näkemyksiä)

Ajatteles, jos meillä Kokoomus ja persut olisivat samaa puluetta! Ei ikipäivänä voisi kuvitellakaan. Mutta Amerikassa he ovat - toistaiseksi.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

10.09 | 17:46

Hei oletkohan sisareni? Laita viestiä jos tuntuu siltä. P.0452019202 .t.pertti

...
15.06 | 20:17

Sitä ajatellen juuri, klo 9

...
15.06 | 16:12

Muistithan varata aamuajan kun pitää olla syömättä ennen niitä kokeita

...
18.05 | 12:34

Hei,
Lähtikö keinutus pois yhtäkkiä vai helpottiko hiljalleen?entä teitkö joitain harjoituksia oireiden helpottamiseksi? Itsellä ollut samanlaisia oireita nyt.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS