Tänään ajattelin...

Koronavuosi

Hyvä pääkirjoitus mielestäni Hesarissa tänään tästä koronavuodesta. Ristiriitaista viestintää, poukkoilua sinne tänne: suljetaanko koulut ja ravintolat joka puolella maata, vai olisiko sittenkin parasta...Terveysviranomaiset sanoo sitä tänään ja tuota huomenna, hallitus yrittää siltä pohjalta sitten tehdä päätöksiä. Ja kansa arvostelee eikä muista, että tilanne on todellakin uusi kaikille, koko maailmalle. Hallitus ja terveysviranomaiset ovat silti onnistuneet varsin kohtuullisesti verrattuna moniin muihin maihin.

Espanjan taudin aikaan kellään ei ollut visiota siitä, että joskus olisi sellainen viestintäkanava kuin televisio (Leonardo da Vinci ei elänyt enää sinä aikana, olisi saattanut jo jotain tällaista miettiä) saati internet ja sitä kautta SOME! Se vaikuttavin siis. Melkein vielä oltiin savumerkkien varassa. Nyt on viestimiä ihan kotitarpeiks, mutta viestintä takkuaa, kun ei tiedetä. Ei tiedetä toisistaan (viranomaiset ja hallitus), eikä tiedetä, mikä olisi oikein. Kokonaiset maat tekee erilaisia ratkaisuja. Ja jokainen meistä tietää paremmin kuin mitä vastuuhenkilöt (siis taudin leviämisen ehkäisyvastuussa olevat, taudin todellista vakavuutta arvioivat, hoito- ja rokotusvastuussa olevat jne loputon liuta muita vastuuhenkilöitä) neuvovat/säätävät/viestittävät/pakottavat.

Saan koko ajan viestejä henkilöltä, jonka mukaan tauti on vain lievä nuhakuume, ihmiset turhaan hössöttää, maski ei auta yhtikäs mitään, rokotteet on hirveetä myrkkyä, Bill Gates ja muut - omituisella tavalla, hm... - rokotteista ja lääkkeistä kiinnostuneet miljonäärit, ovat ihan täysiä kusipäitä. Joku aika sitten tuli video, jossa saksalainen juristi, Dr Joku (etten sanoisi Outolempi) kertoi, että USA:n hallitus on haastanut moiset vastuuttomat miljonäärikansalaiset oikeuteen kansanmurhasta. Feikkiuutinen, senhän jo näkee tekstistä. Mutta oli vähän (muttei liian paljon) työlästä etsiä, mistä löytyisi tieto, että tämä todellakin on feikkiuutinen. Reutersin sivuilta onneksi löytyi Fact Check - sivu. Eihän se tietenkään tämän henkilön päätä käännä, kun on päättänyt uskoa toisin, ei tosi uskovainen käännä kelkkaansa. Faktat kaikuvat kuuroille korville. Tämä USA vs miljonäärit -uutinen oli julkaistu ensimmäiseksi jollain (ehkä arabialaisella) sivustolla vuonna 2036, jonkun (ehkä arabialaisen) kalenterin mukaan. Ja Skepsisin sivulta löytyi lisää tietoa: kyseinen videolla puhunut herra ei ole Saksan liittopäivien jäsen, eikä siten voi olla minkään virallisen toimikunnan tms jäsen ja että videolla kerrottu organisaatio, jota hän edustaa, on vain joku neljän kaverin yhdessä perustama kuppikunta, jolla ei missään tapauksessa ole mitään asemaa tai sananvaltaa missään. Muuta kuin omilla virallisen näköisillä sivustoillaan. Se on sitä sananvapautta.

Tietäjät tietää myös, että Britanniassa ei puhuta brittimuunnoksesta. Ei puhuta, koska siitä puhutaan siellä nimellä New Variant. Tämäkin on salaliittoystäväni mielestä kuitenkin osoitus siitä, että koko korona on keksitty juttu.

Jos haluaa usko MV-lehden ja Uuden Suomen (tätä ihmettelen. Onkohan se nyt ollenkaan enää sama Uusi Suomi, jota vanhempani lukivat?) kolumnistien juttuihin faktoja tarkistamatta, se on kai sananvapauden nimissä sallittava, mutta juttujen levittämistä ei pitäisi sallia.

Tämä salaliittoteorioiden vankkumaton kannattaja-ystäväni uskoo myös ja kaiken aikaa siitä muistuttaa, että valtamedia ei näistä kerro. Viestit poistetaan heti, kun hänenlaisensa "vastuulliset" henkilöt niitä jakaa, koska tieto pimitetään kansalta. No, kaikkia viestejä Facebook ei ehdi poistamaan ja huomaamaan, vaikka nykyisin kai sentään yrittävät.

Influenssa on kokonaan kadonnut maastamme, ystävä sanoo. No kai se on, kun käytetään maskeja. Höpsis, hän sanoo, ei maskit suojaa yhtään mitään, tämähän on tieteellisesti todistettu! Ja nyt kun Marinkin sanoo, että pakottaminen olisi vain kosmeettinen juttu. Minä taas tulkitsen, että Marin sanoo näin, koska suuri osa jo käyttää maskeja ja toisaalta myöskin niin, että on tieteellisesti todistettu, että maskit eivät 100-presenttisesti suojaa. Mutta eihän sitä pidä mennä toisen sanomisia tulkitsemaan. Ei pidä.

Rokotteet. Mitähän sitä niistäkin taas sanoisi. Aina on rokotettu, siis ainakin jo meidän sukupolven aikana. Joskus on pieleenkin mennyt (koska ihmiset ovat koekaniineja ja perässä kolme huutomerkkiä). Tietenkin ihmiset ovat koekaniineja, sen jälkeen kun on rottatestejä tehty, on siirryttävä ihmisiin, jos rokotetta koskaan mielitään ihmisille antaa. Miten ihmeessä se muuten toimisi? Ja tämä koko rokotehan (tai nämä) on juosten kustuja, kuten niin osuvasti tavataan sanoa. Ei pyörää tarvitse moneen kertaan keksiä, eli mekanismit on jo tiedossa ja osin käytössä. Ei jokaista samantyyppistä rokotetta tarvitse lähteä a:sta alkaen tekemään. MUTTA, niin  rokotteissa kuin  lääkkeissäkin, sivuvaikutuksia ilmenee. Odottamattomiakin. Astra Zenecan tomii eri periaatteella kuin  Modernan tai Pfizer-Biontechin. Tämä viimeksi mainittu ei meille aiheuttanut mitään tuntoja, ainakaan eka pistos, mutta Astrasta olen kuullut jo parin ihmisen saaneet todella ikävät oireet: kovan kuumeen (hirveän horkan siis) ja pulssin huiman nousun. Ja tiedä sitten - niinkuin salaliittoteoria-uskovaiseni sanoo - mitä niistä aiheutuukaan pitkällä aikavälillä! Kun vaikuttavat DNA:han (muut kuin Astra ja tiedä nyt siitäkin!)), ehkä vaikutukset tulevat ilmi vasta sukupolvien päästä. Ai niin, ehkä polio-, hinkuyskä-, keuhkokuume-  ym rokotteista onkin aiheutuneet kaikki nämä nykytaudit, syöpä, diabetes, rasvamaksa jne jne. Voipihan se niinkin olla. Että pitkän, kulkutaudeista vapaan elämän kustannuksella valitsimme tällaiset sairaudet, kun meidät (lähes) pakotettiin ottamaan jo rokotukset lapsena. Ja jos astui ruosteiseen naulaan ja valitsi jäykkäkouristusrokotuksen verenmyrkytyksen sijaan, valitsiko samalla sairauden, jota kaunistellen kutsutaan elintasosairaudeksi? 

Pitäisikö tiedustella Marinilta tai Salmiselta? 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

10.09 | 17:46

Hei oletkohan sisareni? Laita viestiä jos tuntuu siltä. P.0452019202 .t.pertti

...
15.06 | 20:17

Sitä ajatellen juuri, klo 9

...
15.06 | 16:12

Muistithan varata aamuajan kun pitää olla syömättä ennen niitä kokeita

...
18.05 | 12:34

Hei,
Lähtikö keinutus pois yhtäkkiä vai helpottiko hiljalleen?entä teitkö joitain harjoituksia oireiden helpottamiseksi? Itsellä ollut samanlaisia oireita nyt.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS