Tänään ajattelin...

Jokaisella edessä

Se vanhuus. Nuorena sitä ei tajua, hymähtää vain kohteliaasti tädille, joka kehottaa nauttimaan nuoruudesta, sillä nopeammin kuin huomaatkaan, olet jo vanha. Äiti aina sanoi, että vanhuus  tuntuu tulevan jotenkin portaittain. Siltä se todellakin tuntuu. Sitä liikkuu hyvin, hyppelee metsässä kallionkielekkeeltä toiselle, mutta yhtenä päivänä on stoppi. Pitääkin etsiä kiertotie ja sanoa koiralle, että mun pitää tässä polulla pysyä, en jaksa hypätä enkä nousta, mene sinä vaan omia teitäsi, tulen täältä hissukseen.

Tulee pientä remppaa, pää ei käännyt, iskee noidannuoli, ei jaksa jumpata (jos on pahemmin jaksanut ennenkään), verenpaine heittelee, yhtäkkiä huomaa ja tuntee, että nyt sitä on vanha. VANHA. Ei kiva, mutta minkäs teet, jokainen meistä on vanha jonakin päivänä. Ja kun oikeasti olen kuitenkin ihan hyvässä peruskunnossa, ei pidä valittaa.

Lehdessä oli juttu sairaudesta, sen kanssa elämisestä ja siitä pois pyristelemisestä: taistele! Voitat sairautesi! Ja jos ei sitten voitakaan, onko sitten luuseri, huono soturi?  Taisteleminen ei ole oikea termi, jutussa sanottiin, joku ei tykkää edes, että sanotaan tsemppiä vaan! Hyväähän sillä tarkoitetaan, eikä sitä aina jaksa sanavalintojaan miettiä, mutta ymmärrän tuonkin näkökannan. Ei aina jaksa tsempata, joskus haluaa valittaa ja puhua vaikka kuolemasta. Siitähän ei sovi puhua, se on totaalisen tabu. Kun tiedetään, että tästä airaudesta ei ole ulospääsyä (muuta kuin henkenä pois sairaasta, asuinkelvottomaksi käyneestä ruumiista), onko sopimatonta myöntää potilaalle, joka toteaa (joskus valittaa), että kyllä minä nyt kuolen, että niin käy. Ei voi vitsailla, että kaikki me kerran kuollaan. Voisiko kysyä, miltä hänestä se ajatus tuntuu? Haluatko puhua siitä? 

Kuoleva ystäväni on ollut saattohoidossa nyt 1,5 vuotta. Hänen miehensä sanoo, että vaimo näkee hallusinaatioita, kuolleet sukulaiset vierailevat ja vaimon mielestä he ihan oikeasti käyvät häntä katsomassa. Ei ymmärrä, että ovat vain kuvitelmaa, sanoo mies. Minä en väitä vastaan, mutta todellisuudessa olen sitä mieltä, että nuo jo ajat sitten pois menneet todellakin käyvät oikeasti vierailulla. Valmistelemassa rajan taa siirtymiseen. Ystävänihän ei tällaiseen ole uskonut, eikä hänen miehensäkään. Moni meistä ei. Minä uskon. Mutta niille, jotka eivät usko sanon vaan, että totuus on se, mikä se on. Se ei meidän uskomisista miksikään muutu. 

Niin kuin aiemmin kirjoitin, enemmän päiviä on takana kuin edessä. Entistä ei saa takaisin, ei voi elää uudestaa - tässä elämässä - mutta edessä oleva on minulle jännittävä seikkailu. MITÄ oikeasti tapahtuu, kun kuollaan?

PS. ÄLä katso suurentavaam peiliin. Älä ainakaan päivänvalossa. Minä erehdyin katsomaan ja totesin, että totuutta pääsee pakoon vain himmeässä valossa ja normi peilillä. Ilman lukulaseja.

Mutta jos katsot ja olet vielä nuori, muista, että ennen kuin huomaatkaan, olet 75 vee 🤪!

 

 

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

15.06 | 20:17

Sitä ajatellen juuri, klo 9

...
15.06 | 16:12

Muistithan varata aamuajan kun pitää olla syömättä ennen niitä kokeita

...
18.05 | 12:34

Hei,
Lähtikö keinutus pois yhtäkkiä vai helpottiko hiljalleen?entä teitkö joitain harjoituksia oireiden helpottamiseksi? Itsellä ollut samanlaisia oireita nyt.

...
25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS