Tänään ajattelin...

USA:ko muuttuisi!

Olipa mielenkiintoinen juttu 15.5. taas lempilehdessäni Hesarissa, Tuomas Niskakankaan artikkeli USA:n taloudesta ja siellä odotettavissa olevista muutoksista. Ettäkö valtiolle tulisi lisää sananvaltaa, rikkaat maksaisivat enemmän veroja, minimipalkkoja korotettaisiin, julkisiin investointeihin satsattaisiin?  Bidenin hallintoon on palkattu tällä tavoin ajattelevia uudistajia. Uutistoimisto Bloombergin huhtikuun lopussa julkaistussa artikkelissa on kuulema aprikoitu USA:n politiikan olevan nyt juuri suurten muutosten edessä.

Biden on niin vanha, että odotukset taitavat olla, että hän jäisi tasapainottavaksi presidentiksi uudistajan sijaan, ja toisaalta hän ehkä luopuu sovinnolla toisesta kaudesta, jolloin hän voi riskeerata enemmän kuin sellainen, joka tähtää seuraavaan 4-vuotiskauteen. Niskakankaan artikkelissa sanotaan, että USA:n vuosikymmeniä vallalla ollutta, pientä valtionhallintoa suosiva politiikka olisi nyt osoittanut tulleensa tiensä päähän. Yksityisiin investointeihin perustuvat talous- ja työllisyysvaikutukset jakautuvat epätasaisesti ja iso osa amerikkalaisista on jäänyt nuolemaan näppejään pienen osan rikastuessa entisestään. Vähän väliähän me luetaan bezoseista ja gateseista, uskomattomia rikkauksia omistavista miljardööreistä. Niin kuin ihmiselle ei riittäisi se, että tulee mukavasti toimeen. Onneksi nuo esimerkki-roope-ankat sentään  lahjoittavat omaisuuttaan valtavissa määrin myös tutkimukseen ja erilaisiin avustusohjelmiin.

On katsottu telkkarista Simon Reeven ohjelmaa (Teemalta), jossa hän kulkee läpi Amerikan alkaen Alaskasta. Kaiketi jatkaa USA:n jälkeen myös Väli- ja Etelä-Amerikkaankin. Nyt on vasta tullut toinen osa, joten Areenasta löydät ne. Taas järkyttävää kuvaa todellisesta USA:sta, siitä mitä ei Frendeissä ja vastaavissa saippuasarjoissa näe. (Reeven sarja Välimeren maista oli myös todella silmiä avaava, pääsit paikkoihin, jonne ei turistilla ole asiaa!) Käydään reservaatissa, käydään kaupungeissa, jossa on kaivosten sulkemisen vaikutuksena jäänyt jäljelle vain köyhyyttä, käydään luonnonsuojelualueilla jne. Telkkarihan on viime vuosina suoltanut noita hienoja, mutta järkyttäviä ohjelmia USA:n köyhistä, Trumpin ajan ongelmista, kaikesta siitä ankeudesta. Oli myös Michael Portillon luotsaama hieno sarja Junalla halki Amerikan, jossa esiteltiin myös rikkauksia, innovaatioita, historiaa, arkkitehtuuria. (Hänen seurassaanhan päästiin junalla myös ympäri Australiaa.)

Mutta tähän Niskakankaan artikkeliin. Jos ennusteet Bidenin ajasta pitävät paikkansa, maailman historia voisi jälleen kerran tehdä ison käännöksen. Nyt kun kongressin molemmat huoneet (senaatti ja edustajainhuone) ovat demokraattien hallussa, voisivat uudistukset jopa onnistua. Ympäristövaikutukset nostettaisiin kaikissa päätöksissä tikun nokkaan, koulutus, työpaikkademokratia, tulonjako olisivat tulevan politiikan a ja o. Lue em. artikkeli, siitä viisastuu. Ehkä. Toivottavasti  USA:ssa edetään suunnitelmista toteutuksiin, vai onko maa sittenkin liian iso laiva kääntymään neljän vuoden aikana? - Koska sittenhän on tavan mukaan taas vuorossa joku trumpilainen, ellei peräti hän itse 🤒.

PS. Eilen tuli kolmas osa Simon Reeven Amerikkaa. Huh. Hän näytti sen puolen Kaliforniaa, johon mekin hieman tutustuimme Altadenassa mutta varsinkin Long Beachilla (Rakkahin sisko-kirjassani on tästä jo hiukan, mutta siinähän en ole kertonut siitä puolesta vuodesta, jonka asuimme Long Beachilla) . Telttakyliä katujen varsilla. Ongelmasta päästään niin, että teltat kaduilla kielletään! Aika kätevää, kyllä ne jenkkilässä osaa.  Entäs se, että kokonaisen moottoritien sisällä asuu ihmisiä! En ole tiennyt, että siellä on ottoja osioita, joihin voi kiivetä sisälle. Kun ei ole sitä sosiaalihuoltoa ja vuokrat on pilvissä. Ja tuhannet ja tuhannet on tippuneet systeemin ulkopuolelle.Los Angelesissa on 4 (neljä) katulääkäriä, jotka kulkevat näiden kodittomien luona antamassa ensiapua. Näiden mukana Simon kulki.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

15.06 | 20:17

Sitä ajatellen juuri, klo 9

...
15.06 | 16:12

Muistithan varata aamuajan kun pitää olla syömättä ennen niitä kokeita

...
18.05 | 12:34

Hei,
Lähtikö keinutus pois yhtäkkiä vai helpottiko hiljalleen?entä teitkö joitain harjoituksia oireiden helpottamiseksi? Itsellä ollut samanlaisia oireita nyt.

...
25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS