Tänään ajattelin...

Taattua Klaus Häröä

On tehty paljon elokuvia vanhoista ihmisistä. Jokunen on dementiasta, omaishoitajasta, ikuisesta rakkaudesta, moni on yksinäisyydestä ja moni leffa puolestaan on energisistä kiukuttelijoista tai veijareista. Vanheneva väestö oppi nuorena käymään elokuvissa ja tulevathan ne aikanaan televisioonkin lähes kaikki. Tosin tuntuu, että koko ajan on uusintoja, jopa niin, että esittelyssä lukee isoin kirjaimin SUOMEN TV:N ENSI-ILTA, vaikka taitaa jo kolmannen kerran tulla 🤨.

Nyt on Klaus Härökin tehnyt vanhusleffan (on todella kummallista ajatella itseään vanhuksena!), mutta kyseessä ei ole veijaritarina eikä dementiatarinakaan, vaan monipuolinen ihmissuhdedraama ihanissa irlantilaismaisemissa. Rakaani, merikapteeni (My Sailor, My Love), hieman imelä nimi ja vielä imelämpi julistekuva, mutta tarina on uskottava ja kertoo roolihenkilöidensä elämän ongelmista ja käänteistä. Siitä, miten tilanteet ja läheisten tekemiset vaikuttavat heihin. Miten menneet asiat edelleen vaikuttavat. Samoinhan se on meidänkin laitamme. Emme ole yksinäisiä saaria elämän merellä.

Ihana musiikki kruunasi elokuvan. Kälyni kanssa annoimme viisi ja puoli tähteä.

Sen sijaan Alli Haapasalon, Suomen Oscar-ehdokkaaksi valitusta elokuvasta Tytöt, tytöt, tytöt en oikein innostunut. Eihän se huono elokuva ollut, mutta jotenkin sekava ja epäuskottava. Ei sytyttänyt minua ainakaan. Kovasti on tämä elokuva saanut kehuja, näyttelijät on hyviä ja raikkaita jne. Abiturientti-ystävä oli sitä mieltä, ettei ollenkaan vastaa nykynuorten todellisuutta. No, niitä todellisuuksia on tietysti niin monia, mutta en kyllä nyt edes muista koko elokuvaa kunnolla, vaikka vastikään olen nähnyt. Arvosteluissa sanottiin, että oli selkeä ja piti otteessaan. Toisia nähtävästi piti.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

10.09 | 17:46

Hei oletkohan sisareni? Laita viestiä jos tuntuu siltä. P.0452019202 .t.pertti

...
15.06 | 20:17

Sitä ajatellen juuri, klo 9

...
15.06 | 16:12

Muistithan varata aamuajan kun pitää olla syömättä ennen niitä kokeita

...
18.05 | 12:34

Hei,
Lähtikö keinutus pois yhtäkkiä vai helpottiko hiljalleen?entä teitkö joitain harjoituksia oireiden helpottamiseksi? Itsellä ollut samanlaisia oireita nyt.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS