Se elää edelleen vain monen amerikkalaisen mielessä, aivan liian monen. Ihan kuin tänään jatkuneessa sarjassa Downton Abbey, jossa Amerikka (Shirley McLainen hahmossa) edustaa modernia, vapaata ajattelua, edistystä,
kehitystä. Sellaiseksi moni amerikkalainen edelleen kuvittelee maansa. Vanha manner, Eurooppa, hengittää vaivalloisesti jossain pysähtyneisyydessä, odottelee ehkä uljaita amerikkalaisia pelastamaan heidät taas tuholta, kuten
vuonna 45.
Sellaisista lähtökohdista pitäisi sitten Obaman ponnistaa jatkokaudelle. Obamalta odotettiin paljon, hänenhän piti pystyä sanomaan vain hokkuspokkus (amerikaksi abrakadabra) ja koko Bushin 8 vuotta olisivat olleet
poispyyhkäistyt. Huolet ohi, Irakin sotaa ei olisi edes aloitettu, 9/11 olisi jäänyt tapahtumatta (ehkä olisikin!), talous olisi jatkanut kohentumistaan, mitään lamaa ei olisi koskaan tullutkaan. Jokainen saisi pitää
talonsa ja työnsä, koulutuksesta tulisi ilmaista, rikkaat saisivat edelleen valita lääkärinsä mutta niin saisivat myös köyhät, eikä heiltä perittäisi senttiäkään terveyspalveluista.
Verot laskisivat lähelle nollaa, merentakaiset valtiot sekä idässä että lännessä kunnioittaisivat taas Amerikan Yhdysvaltoja, tuota Great Countryä.
Niin piti tapahtua: it is the Change we believe. Yes we can ja
niin edelleen. Ihan niin ei käynytkään, varsinkin kun edustajainhuoneessa (jossa lainsäädäntö pohjustetaan), on republikaaninen enemistö. No eikös olla jo taas vaihtamassa presidenttiä, yksinkertaiseen miljonääriin,
joka on hyvä esimerkki siitä, että In God We Trust ja amerikkalainen unelma elää edelleen, sillä on kaikki mahdollisuudet toteutua.
Tietenkin me tiedettiin, ettei neljässä vuodessa ole mahdollista kovin paljon
ihmeitä saada aikaan ja arvattiin, että vastapuolen huutajat korottaisivat taas äänensä. Ihan mahdoton yhtälö jo alkuasemista lähtien. Kaksipuoluejärjestelmä, joka tilaisuuden tullen todella jakautuu äärilaitoihin:
rikkaat ja köyhät, älyköt ja ne paikalliset kukkulan kuninkaat, joiden maailma loppuu naapurin aitaan. Rikkaat eivät anna senttiäkään pois, köyhät unelmoivat onnenpotkusta. Meidän "pysähtyneiden"
eurooppalaisten mielestä käsittämätön järjestelmä. Onhan täälläkin mielipiteitä, on köyhiä, on rikkaita, taulapäitä ja neropatteja, mutta täällä kukat hehkuvat kaikissa
sateenkaaren väreissä, eivät vain sinisessä ja punaisessa.
Neljä vuotta sitten seurattiin kalifornialaisella pihalla tv:stä jokailtaista näytelmää: Larry King-showta. Samaa tarinaa kerrattiin tuntitolkulla,
nonstoppina, oli jos jonkinlaista asiantuntijaa huutamassa toistensa päälle, ruutu oli tavallisesti jaettu neljään osaan, paikalla kaksi edustajaa kummastakin kannattajaryhmästä. Välillä välähdyksiä John
Mc Cainin kiertueesta, Sarah Palinin käsittämättömistä edesottamuksista ja taas studioon. Yritettiinhän me aina joskus jotain muutakin ohjelmaa, mutta ajankohtaisohjelmat olivat niin värittyneitä, suorastaan valheita
levittäviä (Obama ei ole amerikkalainen, Obama on muslimi... siihen tyyliin), missään ei mitään kunnon keskustelua. Taianomaisesti Larry King vieraineen veti puoleensa. Entä nämä kaksintaistelut sitten ehdokkaiden
välillä? Hah, sitä samaa kuin nähtiin tänäkin vuonna. Jäykät kysymykset, jäykät vastaukset, ei keskustelua, ei kunnon polemiikkia, määrättyjä asioita ei voinut/saanut ottaa esille, vaikeat
asiat on vaiettava (ettei menisi äänestäjiä), lukuja vain suolletaan, vaikkei itsekään tiedetä, miten paljon ne ovat oikeassa tai väärässä.
Joku kirjoitti tässä juuri yleisönosastossa
jotain sellaista, että pitääkö yleensä olla demokratiaa. Onko se ainoa vaihtoehto nykyaikaiselle ja hyvälle hallinnolle? Voisiko kokeilla jotain muitakin malleja vai vallitseeko sitten heti joku kauhea autoritäärinen
diktatuuri tai onko peräti sotilasjuntta hallitsemassa? Voisiko löytyä joku kollegio, jolla on asiantuntemusta ja näkemystä, jonka jäsenet ovat jo niin kehittyneitä, että heitä ei valta sokaise vaan ratkaisuissa
todella pyritään ajamaan kaikkien etuja. Muistaakseni San Marinossa on joku tämän tapainen järjestelmä. Jokainen täysi-ikäinen kansalainen on vuorostaan presidentti.
Obamalle saattaisin tällaisen vallan antaa.
Uskon, että hän on oikeasti hyvä ihminen, älykäs ja osaava. Eri alojen asiantuntijoiden avustukselle tällainen valistunut itsevaltias voisi olla varteenotettava vaihtoehto vetämään kansakunnan kuiville syöksykierteestä.
- Mutta eihän se ole mahdollista, heti olisivat juonittelijat kuitenkin keksimässä toinen toistaan ovelampia keinoja kääriä rahat köyhiltä ja vetäytyä laskemaan seteleitään tarkoin vartioituihin jahteihinsa
tuntemattomilla vesillä tai panssaroitujen aitojen takaisilla tiluksillaan jossain nimettömässä mutta korruptoituneessa maassa.
Pidän peukkuja Obamalle. Suren Amerikan ja koko maailman puolesta, jos valta nyt vaihtuu ja
tämä Herran valittu Romney tulee myös kansan valitsemaksi.
Jotta täytyypä vähän vilkaista tämänhetkistä tilannetta tuolla netin Ylen vaalivalvojaisissa.
PS. Voin onnen
päivää, todellakin. Aamulla ensimmäisenä ylös ja tv auki, ilosanoma on siinä heti taulutv:n ruudulla. Onhan se todettava: Amerikassa on myös fiksuja ihmisiä, niitä, jotka maata rakentavat. Ajattele, miten moni
Hollywoodin elokuva valistaa meitä ja toivottavasti myös amerikkalaisia! Vaikka kuinka niistä sanotaan, että se on sitä hollywood-shittiä.
Mutta silti: neljä vuotta sitten halloween-juhlissa valistin yhtä nuorta
vihreäksi noidaksi pukeutunutta naista Obaman ja Mc Cainin eroista. Hän ei tiennyt vielä, kumpaa äänestäisi. Minun esitelmäni jälkeen hän päätti äänestää Obamaa. Mutta jos ihminen ei
erota mustaa valkoisesta (sinistä punaisesta) ja äänestäminen jää sattumanvaraiseksi, mitä toivoa on Amerikalla?.
Anyway: thanks God että Obama voitti, toivottavasti Romney-fanit ymmärtävät,
että tämä oli sen heidän jumalansa tahto, tai jotenkin silleen.