Tänään ajattelin...

Uskon puute...

vai kulttuurien törmäys, kun niin tökki vastaan se minareettien kovaäänisistä kaikuva rukouskutsu. Olin ystäväni kanssa serkkuni vieraana Turkissa, Alanyassa ja siellä pärähtivät tuon tuosta kuulumaan kymmenet kovaääniset, joissa kerrotaan, että jumala on suurin ja kiiruhda rukoukseen tai jotain sen tapaista. Ensimmäinen kakofonia alkoi klo 5 aamulla. Ystävästäni se oli eksoottista mutta minusta se oli aika karmeaa ja todistus siitä, että jokin USKONVARAINEN hallitsee elämää. Kailotus sinänsä ei häirinnyt, elämähän on meteliä täynnä.

 

Joka ei usko jumalaan tai Jumalaan, tai ei usko juuri SELLAISEEN jumalaan, jota kirkko tai muut kuin kristilliset uskovien yhteisöt edustavat, joutuu monessa tapauksessa kuitenkin lujille, kun perinteet velvoittavat. Joissakin yhteisöissä ne voivat olla hyvinkin vaativia. On käyttäydyttävä sen mukaan, mitä ”hyvältä” kristityltä, juutalaiselta tai muslimilta edellytetään. Tai näiden alalahkoilta. Pahimmassa tapauksessa on esitettävä uskovaa. Vaarana on, että yhteisö hylkää, pilkkaa, tuomitsee. Ei siinä paljon auta tieto, että Jumala ei koskaan hylkää. JOS ne sitten niin on, kyllä joku uudestisyntyneiden lahko on vakaasti sitä mieltä, että se samainen Jumala hylkää ja lähettää ikuiseen helvetintuleen sen, joka ei Häneen usko.

 

Emerituspiispa Mikko Heikka eilisessä Hesarissa pohdiskeli uskonnon merkitystä maailman rauhan solmimisprosessien näkökulmasta. Heikka arveli, että meillä täällä viileässä pohjolassa ei tiedosteta, että uskonto kietoutuu jokapäiväiseen elämään hyvin tiiviisti monissa maissa. Politiikassa ei sovi sivuuttaa uskontoa siihen liittyvine lakeineen ja tapoineen. Maailmanrauhaa tuskin koskaan aikaansaadaan, aina leimahtaa jollakin kolkalla, jos jossakin muualla sammuu. Mutta todellakaan ei sovi aliarvioida uskonnon merkitystä rauhanneuvotteluissa. Miten helposti ihmiset etelän lämpimissä maissa saadaankaan lähtemään kaduille puolustamaan sitä jumalaansa ja kivittämään häntä uhmaavia. Nääs, kun se jumala ei itse heitä sitä ensimmäistä kiveä eikä sen puoleen toistakaan. Mutta onneksi uskovien veri on kuumaa ja liipasinsormi herkässä. Muuten olisi jumalan kunnia uhanalainen laji.

 

Vanha sananlasku sanoo, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Miksi se on näin? Miksi juuri tyhmyys saadaan houkuteltua esille niin helposti. Eikö viisautta? No, viisaat ei lähde agitoimaan, huudattamaan iskulauseita. Viisailla ei ole tarvetta nostattaa kansoja. Ei kukaan huuda toreilla ja turuilla, että maailma syntyi alkuräjähdyksestä, mutta se, jolla on tarve saada joukot uskomaan, että maailma syntyi jumalan luomuksena kuutena kristittyjen kalenterin mukaisena päivänä (seitsemäntenä Jumala lepäsi), se on puolustuskannalla tosiasioita vastaan. Sen on huudettava väärät todistuksensa ilmoille ja taidettava se niin hyvin, että joukot huutavat perässä.

 

Minä uskon, että maailma syntyi sotkan munasta. Jotenkin niinhän se Kalevala kertoo. Ensin oli Väinämöinen… Kai sitä saa vaikka siihenkin uskoa, eikö?

 

Kun OAJ:ssä ollessani koulujen tuntijakoja sekä opetussuunnitelman perusteita aika-ajoin rukattiin, ei uskonnosta sopinut puhua. Tuntui, että se oli jossain korkealla, kaiken arvostelun yläpuolella ja jotenkin liian nolo asia esille otettavaksi. Papit kun on niin joviaaleja tyyppejä ja ovat jo ajat sitten laskeutuneet kansan pariin sekä osoittaneet ymmärtävänsä ja tukevansa kuolevaisia. Vuonna 2003 päästiin jo niin pitkälle, että tunnustuksellinen uskonnonopetus muuttui pelkäksi uskonnonopetukseksi. Opetuksen sisältöön ei silti puututtu. Kyllä se siitä, omia aikojaan… Jaa, että mitenkä niin omia aikojaan? Riippuu opettajasta. Opettaja-lehden mukaan opetuksen sisältö on jälleen käymisvaiheessa. Hyvä juttu edes, että keskustellaan. Tässä varmaan on auttanut lukuisin eri uskontojen kotiutuminen (pitäisikö sanoa kotoutuminen) Suomeen sekä elämänkatsomustiedon ottaminen oppiaineeksi.  Tieto on valtaa. Koulussa pitää oppia se, mihin ihmiset eri puolilla maailmaa uskovat, miten nämä uskonnot eroavat toisistaan ja missä eroavat. Pitää oppia, mikä on oikein, mikä on väärin, pitää oppia, miten ja miksi usko hallitsee maailmaa ja liikuttaa kansoja, pitää oppia, missä kulkee tiedon ja uskon raja. Luonnollisesti  oma kulttuuriperintö on tärkeä osa kasvamista ja oppimista, siihen kuuluu uskontokin. Mutta ei niin, että ”me uskomme isään jumalaan, pyhään henkeen ja poika-Jeesukseen”. Kuka sellaisesta yleensäkään mitään ymmärtää? Laita nyt pieni lapsi hokemaan jotain tuollaista käsittämätöntä! Sama juttu minkä hyvänsä uskonnon osalta. Joseph Smith sai Jumalalta sähköpostia, Muhammed keskusteli erämaassa enkeli Gabrielin kanssa, juutalaiset odottavat vieläkin, vaikka Jeesus oli itsekin heikäläisiä, kaikki legendaa. Ei saisi ahdistaa ketään millään asialla, mikä on USKOA, ei tietoa.

 

Eikä saisi ahdistua. Näin aikuisena pitäisi voida ottaa etäisyyttä, pohtia mielessään niitä omia uskomuksiaan, ei mennä niistä sekaisin. Antaa minareettien kovaäänisten huutaa ja kirkonkellojen pauhata. 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS