Tänään ajattelin...

Vihreänä kateudesta

Ei, en minä ole kateellinen. Pois se minusta. Pienestä pitäen on iskostettu: kateus vie kalatkin vedestä, kateus on synneistä suurin. Niinpä sitä on oltava kateellinen ihan vain salaa. Ja kestettävä se huono omatunto, jos on sen kavalan käärmeen sieluunsa päästänyt. 

 

Mikä on kateutta? Ei kai sitä oikeasti voi olla kade ihmiselle, joka saa ylennyksen ja palkankorotuksen, joka pääsee kivalle matkalle, joka on onnistunut karistamaan kymmenen kiloa,  voittamaan lotossa tai muuta vastaavaa. Asioita, joista itse on paitsi. Jos nämä ihmiset tuntuvat sen ansainneen ja jos se ei ole itseltä pois. Vai voiko? Onnitteleeko sitä täydestä sydämestä, onko sitä rehellisesti iloinen? Vai käväiseekö mielessä, miksi en minä ikinä? Onko se paha, jos käväisee? Eikö vain se ole paha, jos ajattelee, miksi tuo, miksi aina tuo? Mikä hiivatti se luulee olevansa, mokoma hyypiö?

 

Kateutta on varmaan montaa lajia. On sellaista leikkikateutta, jolloin suo onnenpotkun toiselle täydestä sydämestään, sallii toisen olevan kaunis, rikas ja rakastettu, vaikka samalla toivoo, että asiat loksahtaisivat kohdalle omassakin elämässä. Tiedostaa, että maailmankaikkeudessa on tarjolla kaikkea ja jokaiselle, minullekin. Ja sitten on sitä kateutta, joka myrkyttää. Oman sielun vähintään, jopa joskus kateuden kohteenkin elämän. Ehkä kolmannenkin osapuolen olon voi saada tukalaksi puhumalla pahaa siitä yhdestä "jolla on kaikki aina niin hyvin", mikä lie on olevinaan.

Viime aikoina on tuntunut eteeni osuvan niin monia ihmisiä, joiden elämässä on todella paljon kurjia juttuja menossa: pohjattomia rahahuolia, terveysongelmia, ihmissuhdeongelmia, menetyksiä, yksinäisyyttä, ahdistusta. Ulkoisesti ei monestakaan voisi kuvitella,  vaikutelma on positiivinen: varakkaita, kauniita, tyylikkäitä, fiksuja, hauskoja. Kysyt toiselta: "mitä kuuluu?", ja hän vastaa: "kiitos, mitäpä tässä. Päivä kerrallaan." Mutta ei se olekaan niin, jos hieman pitemmälle mennään. Ei ollenkaan. On sairautta, itsellä tai läheisellä, taloudellinen ahdinko ajaa epätoivoon, puoliso jätti, yhtäkkiä putosi pohja elämältä. Viidestoista yö taas saapuu painajaisineen. Missään ei näy valoa. Synkkiä tarinoita. 

 

Eräs entinen ystäväni puuskahti vuosia sitten, että hän on aina kadehtinut minua. Ei tainnut sen tarkemmin määritellä aihetta ja syytä. Vuosia myöhemmin hän toisti saman: olen kade sinulle ja olen aina ollut. Ja tosissaan oli! Sitten meni ystävyyskin katkolle, hän sai taas uuden syyn kadehtia, eikä kestänyt sitä. Ja sanonpa suoraan: hänellä on ollut ihan samat mahdollisuudet, etten sanoisi paremmat, saada kaikki se (vähäinen), jota minulla on. Itse asiassa hänellä on paljon. paljon enemmän maallista mammonaa, ulkonäköä, osaamista, ahkeruutta. 

 

Kunpa osaisi kitkeä omasta mielestä pois kateuden. Kokonaisuudessaan. Vaikka... tuota, on myönnettävä, että joskus kieltoyrityksistä huolimatta kateus puskee läpi suojamuurin, iskee voimalla ja rajusti, lekalla päähän suorastaan. Minä, joka haluaisin kirjoittaa, olen esim. todella kateellinen loistaville kirjoittajille, toimittajista vaikkapa Ilkka Malmbergille ja Juha Nummiselle sekä lukuisille kirjailijoille. Entä sitten ne miljoonia ansaitsevat  johtajat, timo tiivolat ja jussi pesoset, joiden ansiot eriteltiin tarkkaan Hesarin työelämä-sivuilla viime sunnuntaina. Eikö niitäkin voisi kadehtia vihreänä? Voisi toki, mutta se ei ehkä kuitenkaan ole kateutta, vaan ärtymystä (eipä nyt kuitenkaan päästetä tunteita irti ihan raivoksi asti) epäoikeudenmukaisuudesta, vääryydesta. Eihän kenenkään vuotuinen työpanos voi olla seitsemän miljonnan euron arvoinen! Lääkeyhtiö Nycomedian johtaja Timo Tiivola kuitenkin ansaitsee ansiotuloina 14 € joka ainoasta minuutista, siis MINUUTISTA, jonka hengittää. Tekipä mitä tahansa. Sellaiselle ihmiselle en voi olla kateellinen, vihainen pelkastään. Moraalitonta, en itse pystyisi ottamaan sellaista palkkaa vastaan. Olisin niinkuin Uruquayn presidentti José Mujica, antaisin suurimman osan pois. Kyllähän minä tietysti sentään jonkun tolkun summan itselleni jättäisin, hieman enemmän kuin em. pressa, on se toki myönnettävä. Mutta ennenkaikkea pyrkisin vaikuttamaan (isokenkäisenä jopa ehkä pystyisin siihen), että tällaiset palkat eivät olisi mahdollisia. 

Yritetään nyt vain kaikki olla tyytyväisiä siitä, mikä meillä itsellä on hyvin. Annetaan arvoa niille asioille, joita meillä on. Nyt kateus seis, katoa!

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Hesse | Vastaa 15.12.2012 00.26

Oikein hyvä jälleen kerran!

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS