Tänään ajattelin...

Surullisin asia maan päällä

on varmaan, kun oma lapsi kuolee. Ehkä se on jo kirjoitettu jokaisen vanhemman dna:han: pelko, että se tapahtuu. Ja taas kerran se tapahtui niin monelle. Nyt Amerikassa, joka päivä jossakin.

Eräänä päivänä Norjassa ja aikaisemmin Jokelassa, jossa asuimme silloin. Näimme, kun poliisit vetivät luotiliivejä päälleen, minne he olivat menossa? Mitä oli tapahtunut?

Lapsenlapsiani nauratti kovin, kun soitin heille surullisimman laulun, jonka tiedän: Kaija Koon Ei yksi pääsky kesää tee. Siinä pikkutyttö kyselee muumipeittonsa alta, mikä siinä on niin urheaa, kun osastolla jaksaa olla? Ja ihmettelee, miksi äiti itkee. Lopussa lapsi on valmis jo Muumilaaksoonsa muuttamaan. Minä tietenkin itkeä tyrskin taas jo siinä vaiheessa, niinkuin aina, kun tätä levyä kuuntelen. Ja lapsia nauratti kovasti.

Laulussa lapsi kuoli sairauteen. Näitäkin lapsia riittää, olen myötäelänyt muutamien vanhempien surun. Myötäeläminen kuitenkin on kuin varjo vaan, häivähdys siitä tunteesta, mitä se epäilemättä asianosaisille on.

 

Aina lapsen kuolema tuntuu epäoikeudenmukaiselta, koskaan siihen ei voi löytää järkevää syytä. Joku tukeutuu Jumalaan, joku eroaa kirkosta vastalauseeksi sille Jumalalle, joka on jääkylmä eikä välitä tuon taivaallista näistä pienistään. Ihmisen on kai luontonsa mukaan etsittävä selitystä. Kysyttävä, miksi? Vastausta ei ole. Ei lapsen kuolemalle, eikä myöskään sille, miksi joku tappaa. Jonkun lapsi on sekin, joka tappaa. Olisiko se vielä pahempaa? Olisiko parempi, että lapsi kuolisi kuin että se tappaa? Tai ensin tappaa?

 

Miten monet pahat heitetään niiden päälle, jotka ovat saaneet ristikseen lapsen, joka on tappanut. Muistat Myyrmäen räjäyttäjän? Hänen isänsä kirjoitti pojastaan kirjan, taisi saada enempi haukkuja kuin ymmärrystä. Jokelan ampujan vanhemmat eivät moneen kertaan ole olleet julkisuudessa. Lieneekö paljon myötätuntoa heillekään irronnut? Sen lisäksi, että vanhempia on kohdannut miltei ylitsepääsemätön ja moninkertainen suru, häpeäkin vielä, sen lisäksi he saavat vielä kantaa loputonta syyllisyyttä. Miten sellaisesta voi ikinä selvitä?

 

Tänään luin yhdeltä amerikkalaiselta huuhaa-sivulta pitkän kirjoituksen anteeksiantamisesta. Pahin tapaus anteeksi annettavaksi kirjoittajan mukaan olisi ollut murha, tappaminen tai raiskaus. Näidenkinkö tekijälle olisi annettava anteeksi? Kuka voisi antaa anteeksi oman lapsen murhaajalle? Ja huom, anteeksi antaminen ei tarkoita, että hyväksyisi teon, painaisi sen villaiselle, eikä vaatisi rangaistusta. Vain, että lupaisi antaa anteeksi. Ymmärtäisi edes hiukan. Kyseisellä sivulla tarjottiin jotain nettikurssia anteeksiantamisesta, joten en nyt päässyt asiassa sen pitemmälle. Mutta suomeksikin on kirjoja aiheesta, joskus olen jonkun lukenutkin. Niissä lähestytään aihetta, anteeksiantoa, jostain ihan toisesta näkökulmasta. Ulkopuolistaen itsensä uhrin osasta, katsellen pahantekijän pään sisään, ajatusmaailmaan, menneisyyteen ja olosuhteisiin. Anteeksiantaja ottaa jonkinasteisen jumalan roolin. 

 

Luulen, että aika paljon saa virrata vettä Vantaassa, ennnenkuin sellaiselle jumalalliselle tasolle yltää, jos oma lapsi on tapettu tai raiskattu. Että pystyisi antamaan anteeksi. Nämä ihmiset siellä Newtownissa ovat varmasti shokissa ja pitkään. Kokoontuvat kirkkoihin rukoilemaan ja heristämään nyrkkiä Jumalalle: miksi teit tämän!? Ei puhettakaan anteeksiannosta. Ampuja saa kiittää tätä samaista Jumalaa, että on päässyt jo sinne rajan taakse itsekin. Muuten väki olisi hoitanut asian, jollei sitten poliisi olisi ehtinyt väliin. 

 

Nyt sitten taas velloo puhe aselaeista. Onhan se totta, että jokamiehen oikeus kantaa asetta tarjoaa tilaisuuden helpommin näille onnettomille, kajahtaneille yksilöille. Aseet pois ulottuvilta ja moni henki säästyisi. Kun on pienestä pitäen totutellut, pitänyt asetta kädessään, ampunut, nähnyt ammuttavan, askel ei ole vaikea, kun on jostakin saanut päähänsä, että näin minä nyt teen. Aseet pois, ilman muuta. Mutta silti mielestäni paljon tärkeämpää olisi pyrkiä vaikuttamaan siihen, miksi näin tapahtuu. Miksi mieli järkkyy? Miksi tämä ihminen tarttuu siihen pyssyyn ja alkaa tulittaa? Sanoiko ääni päässä, että niin pitää tehdä? Pitikö nämä pienet ihmiset pelastaa kuolemaan pahalta maailmalta?  Vai pitikö joillekin kostaa? Miksi joku alkoi leikkiä Jumalaa -eikä anteeksiantomielessä ollenkaan - vaan ottaen päätösvallan joidenkin oikeudesta elämään?

 

Aika järkyttyneenä muistan erään nuoren miehen naureskelun automme takapenkillä, kun ajomatkalla puhuttiin muutama päivä aiemmin sattuneesta World Trade Centerin tragediasta. "Se oli ihan oikein niille paskoille!" Ajattelipa Amerikasta mitä tahansa, sellaista ei saa sanoa. Sellaista ei saa ajatella. Fiksu ihminen ei ikinä ajattele niin. Jokaisella maailmaan syntyneellä ihmisellä on oikeus elämään, jokaisella on oikeus onneen tai oikeus ainakin tavoitella sitä. On pelottavaa, jollei ihmisellä ole kykyä tuntea myötätuntoa. Ihan asia erikseen on sitten, josko Amerikka kansakuntana, johtajineen , asenteineen, aiheutti itse sen katastrofin. Kukapa sen tietäisi? Mutta ihmiset, jotka joutuivat uhreiksi ja heidän läheisensä, kuka heitä voisi syyttää? Kuka heidän kuolemalleen voisi hymähdellä?

 

Myötätuntomme ei ehkä ulotu kovin pitkälle, sillä on rajansa. Harva meistä on äiti Theresa tai Gandhi tai Jeesus, mutta olisi terveellistä pohtia asioita monelta kantilta. Oliko jonkun lapsen määrä viivähtää täällä maailmassa vain hetkinen, ilahduttamassa läheisiään, opettamassa heille tai jopa koko maailmalle jotain? Vai onko kaikki, mitä tapahtuu, minulle, meille tai koko planeetalle ja sen elollisille olioille, onko kaikki vain sattumaa, arpapeliä?

Heitetään noppaa.

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
25.06 | 14:20

OLEN ERITTÄIN TYYVÄINEN KIRJAAN JA TULOKSIINI TOIVOISIN VOIVANI KESKUSTELLA TÄSTÄ UUDESTA ELÄMISEN TAVASTA JA KAIKKEEN SIIHEN LIITTYVÄSTÄ.

...
09.06 | 23:05

Päiväkoti lie paras sellaisille, joiden kotiolot - ikävä sanoa -ennakoivat mahdollista syrjäytymistä. Välittävä, osaava koti tietenkin antaa hyvät eväät!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS