Tänään ajattelin...

Sensitiivinen avokado

Ei, kun sensu... hetkinen, siis sensaatiomainen. Sensaatiomainen avokadopasta. Törmäsin hiljattain tällaiseen sanontaan vähän väliä. Oli ihan etsittävä ohje ja siitä vaan kauppaan listan kanssa. Hyvää tuli, tosi hyvää, mutta vielä jäi vaivaamaan: mikä siinä oli sitä sensaatiota? Kompensoiko avokado pastan hiilarit? Moni ruokahan on hyvää, jotkut ohjeet helppoja, niin, että sokkokokkikin onnistuu. Siinähän ei ole mitään sen kummempaa toitotettavaa. En löytänyt netistä sen kummempaa, kuin että ohjeen keksijän tyttöystävää itketti, kun sai lautasen eteensä  että seurustelu vauhdittui tämän turvin. Ja että on trendikästä on juuri nyt tehdä tätä ruokaa. Ihan kuin kuuskytluvulla tehtiin  vieraille pitsaa ekri bikaverin seuraksi ja janssonin kiusausta yöpalaksi. Siihen aikaan miedänkin juhlat kestivät pitkään ja aamupuolella oli yhteislaulua. Nuoriso varmaan kysyy: häh, mitä se sellainen on? Vaatetta vai ruokaa? - Nythän meikäläiset vetää vällyt korviin jo kymmenen hujakoilla, eikä yhteislaulusta ole tietoakaan.

Ruoanlaitosta sinänsä on tullut trendikästä. Pari kokkiohjelmaa on jokaisella itseään kunnioittavalla tv-kanavalla. Kymmenvuotiaat vääntävät ruudussa kyyhkyä bataattipedillä. Minä häsellän keittiössä jotain nakkikastiketta, saan sen palamaan pohjaan ja keittiökin on kuin pommin jäljiltä. Koskaan ei oikein synny sen kummempaa - mitä nyt satunnaisesti jotain avokadopastaa... Isääni ja sisartani taidan voida syyttää tästä keittotaidottomuudestani. Siis, kyllähän minä, mutta kun ne aina tunkivat kanssani samaan aikaan hellan ääreen ja hetkessä heiltä syntyi jos jonkinlaista hyvää. Minä huomasin, että oli aika vetäytyä hiljalleen taka-alalle. Sisareni keittotaito sen kun parani vuosien myötä. Tiedän toki muitakin yksineläjiä, jotka ovat armoitettuja tässä lajissa! Sisareni lähetteli minulle Amerikasta kummallisia muka-helppoja ruokaohjeita: laitat teelusikallisen sesam-öljyä salaattikastikkeeseen ja siinä se on! Kukaan ei ikinä arvaa, mikä tästä maapähkinä-kanasalaatista tekee niin ihmeellisen. Tai näin syntyvät helpot, suussa sulavat mustikkahentuset: sekoitat neljännes unssin (tai minkä hyvänsä amerikanmitan) maissijauhoa valkuais-maitovaahtoon, pyöritelet mustikat tomusokerissa jne jne....

Yksi serkuistani tarjosi kerran taivaallista liharuokaa ja paljasti sitten, että lihaa ei oltu kuumennettu ollenkaan. Vaan ei sitä huomannut. Sitä kun oli marinoitu moneen kertaan, raakakypsytetty. Reseptinkin sain, ihan helppo, hah. Joopa joo, kyllähän lehmäkin lentää, jos vain osaa. 

Jotkut osaa. Minä sen sijaan olen tullut äitiini. Tosin joskus vanhoilla päivillään hän saattoi  onnistuakin jossakin yksinkertaisessa pataruoassa. Tieto tästä pienoisesta ihmeestä kulki sitten salamana meidän sisarusten välillä. Mutta normaalisti kaikki oli enemmän tai vähemmän suolatonta-rasvatonta-kermatonta mössöä. Valkopippuria hyppysellinen mausteena. Pullaa hän aikoinaan kyllä leipoi. Se tehtiin  mieluiten kokojyväjauhoista, voin sijaan hän lorautti taikinaan puoli desiä rypsiöljyä ja sokeria raski käyttää vain pienen kourallisen. Exäni kerran kehui anoppinsa pullaa: tosi hyviä nämä sämpylät!

Se, missä äiti oli haka, oli kaikkinainen terveysintoilu. Hedelmäsokeria sen olla pitää, jos nyt sokeria yleensä pitää käyttää! Voi, hän kääntyisi haudassaan, jos olisi lukenut eilisen Hesarin pitkän artikkelin siitä, miten tämä sokerilaji juuri onkin se kaikkein pahin tai toiseksi pahin maissisiirapin jälkeen. Lisää sydäntauteja ja nostaa pahaa kolestrolia. Aijai sentään, roskikseen moinen myrkky!  

Kuka enää pysyy kärryillä mistään, mitä suuhunsa laittaa? Muista ottaa C:tä, muuten ei rauta imeydy. Älä vain ota greippiä yhdessä... oliko se maidon vai raudan kanssa, vaiko sittenkin kahvin... Kaali se vasta on se ihmeruoka, pähkinöitä kourallinen joka päivä, kalaa pari, kolme kertaa viikossa! Ja hiilarit, hiilarit! Karppaa oikein, vai josko se kuitenkin on vaarallista?

Entäs D-vitamiini, se josta lehdet aina vaan kirjoittavat!  Vuosi, pari sitten sitä ei pidetty mitenkään ihmeellisenä (silloin jauhettiin seleenistä ja ubikinonista!). Kunhan pikkulapsille antoi talvella jotain jekovitiä, sillä ja kesän auringolla oli D:n tarve hoidettu. Nyt sitten on D kaiken a ja o. Ilman sen lisäannosta suunnilleen kuolee. Mutta ihan itse saa päättää, pitääkö sitä ottaa 7,5 vai 100 mikrogrammaa päivässä, tai siltä väliltä, nääs kun alan asiantuntijat eivät tiedä. Äiti ei ehtinyt enää tähän D-vitamiinihössötykseen.

(Äiti söi salaa suklaata. Joskus koko levyn.)

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
25.06 | 14:20

OLEN ERITTÄIN TYYVÄINEN KIRJAAN JA TULOKSIINI TOIVOISIN VOIVANI KESKUSTELLA TÄSTÄ UUDESTA ELÄMISEN TAVASTA JA KAIKKEEN SIIHEN LIITTYVÄSTÄ.

...
09.06 | 23:05

Päiväkoti lie paras sellaisille, joiden kotiolot - ikävä sanoa -ennakoivat mahdollista syrjäytymistä. Välittävä, osaava koti tietenkin antaa hyvät eväät!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS