Tänään ajattelin...

Kerettiläisiä ajatuksia...

Hiukan vielä hautajaisista. Olen ajatellut tällaisia jo kymmeniä vuosia sitten, mutteihan sitä melkein voi ääneen sanoa: MIKSI pitää ostaa arkku ja polttaa se, eikö sen voisi vuokrata? Jotkut jopa ostavat tuhansien eurojen tammiarkun, joka sitten poltetaan tai laitetaan multiin. Sen siunaaman hetken se on siinä katseltavana! Kirkon penkissä istuvat miettivät mitä miettivät: paljonkohan tuo on maksanut? Kylläpä leski on varoissaan/pihi/typerä, kuka mitenkin asiaan suhtautuu. 

Vainaja puetaan johonkin ihme paratiisipukuun ja niitä kuulema ommellaan paljon!  Maksavat takuulla maltaita. Niitä saa tilata monenlaista mallia, värejä on lukemattomia ja omiakin väriehdotuksia saa tehdä... Värjätään tilausten mukaan. Kasvoille asetellaan pitsiliina. Entäs sukat, ehkä kengätkin ja tietysti korut? Kansi kiinni ja kaikki vaan uuniin. Kuulee sanottavan, että käärinliinassa ei ole taskuja. Kyllä on. 

Kukkiinkin uhrataan kymmeniä euroja, ehkä sata ja vielä ylikin. Siinä ne ovat sen puolituntisen ihailtavana ja sitten vahtimestari vie ne haudalle, jonne tuhka viedään vasta parin viikon päästä. Lumi peittää kukat tai mahdollisesti on päivällä lämpöasteita ja yöllä pakkasta. Arvaat, mitä kukista on parin päivän päästä jäljellä. Jos ne voisi otta vaikka kotiin, ainakin osan. Saisi ihailla piirongin päällä. Serkku sanoi, että jos välttämättä halutaan uhrata se kukkaraha, menisi edes hyödylliseen tarkoitukseen: Lastenlinnan lapsille tai Syöpäsäätiölle tai vastaavaan. Totta. 

No, hautausmailla on kyllä mukava kävellä, minusta ainakin. Rauhoittava ilmapiiri. Voi katsella vieraiden hautojen kukkia. Amerikassa kiersin yhtä hautausmaata silloin tällöin, mietin ihmisten kohtaloita: ulkomaalaisia nimiä, italialaisia, pohjoismaalaisia, irlantilaisia... Syntymäajat jo 1800-luvun puolella, kuolinajat 1950 ja sitä luokkaa. Miksi he olivat tulleet Kaliforniaan, miten he elivät, oliko ikävä entiseen kotimaahan? Jokelassa oli pieni kodikas hautausmaa. Siellä kävin fiilistelemässä (voiko niin sanoa?), muutamia Jokelan koulussa surmattuja oli haudattu sinne. Ja monia vanhoja, jotka olivat tainneet elää Jokelassa koko ikänsä. Tehtaassa töissä, Jokelassahan oli tarjolla teollisuutta moneen lähtöön: tulitikkutehdas, nyttemmin vankila, laatikkotehdas, kenkätehtaita taisi olla peräti kaksi ja jokunen muukin ala. Tehtaalta eläkkeellä. Ei sitä osattu pois muuttaa, ei kaivattu muualle. Oman kylän maasta löytyy se paras paikka, oma pieni tontti, sen laatikon muotoisen kirkon vierestä.

Hautausmaita pitää tietenkin hoitaa, sivistynyt yhteiskunta tekee niin. Pitää vainajistaan huolen ja heidän haudoistaan. Jos ei pulita kunnon rahoja, kukaan ei hoida juuri sinun omaisesi hautaa. Parasta siis asua samalla paikkakunnalla, jollei raski maksaa.

 Tämä rahastus! Kuuluu maksaa, valittaa ei saa. Silloin leimautuu köyhäksi tai pihiksi tai sivistymättömäksi. 

Minä vaan olen niin realistinen, että en todellakaan kuvittele kuolleen henkilön olevan siellä maassa, vaan jossakin aivan muualla. Maassa on vain kuori, ei se sieltä koskaan ylösnouse, ei viimeisenä eikä ensimmäisenä päivänä. (Olen järkytyksekseni kuullut, että jotkut tosiuskovaiset ihan oikeasti näin kuvittelevat. Joiden mielestä tuhkaaminen on väärin ja synti, silloin ei sitä ruumista enää ole!) Itselleni en halua mitään hautaa enkä muistomerkkiä muuten kuin muistoissa ja mielissä. Seuraava polvi muistaa, jos tarpeeksi kauan elän, myös sitä seuraava ja sitäkin seuraava. Sitten ei enää muisteta. Eihän meillä ole mitään tietoa enää isovanhempiemme Toivo ja Anni Eerikäisen vanhemmista, millaisia ihmisiä he olivat? Heikkoja vai vahvoja? Huumori-ihmisiä vai tosikkoja? Itseään täynnä vai vaatimattomia? Eikä ole aavistustakaan, missä heidän hautansa ovat Sulkavalla ehkä? 

Amerikassa Sadulle ei ostettu mitään arkkua. Sellaisesta ei edes puhuttu. Muistotilaisuudessa ei ollut vainajaa eikä uurnaa. Siellä oli vain Sadun kuva ja isompi kuvataulu, joista kävi ilmi Sadun elämän kulku. Puheita pidettiin ja musiikkia soitettiin. Pastorikin piti  jonkinlaisen siunausta vastaavan puheen. Se oli kiva tilaisuus ja siitä sitten mentiin ottamaan pienet coctailpalat ja parin lasit viiniä. 

Noh, nämä nyt olivat vain tällaisia kerettiläisiä ajatuksia...

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

J. 70+ | Vastaa 19.02.2013 20.29

Miten isä Erkin vanhemmat ja "sisarukset", niistähän ei kerrota senkään vertaa kuin Toivosta ja Annista. Kyllä elo ennen oli ihmeellistä.

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
25.06 | 14:20

OLEN ERITTÄIN TYYVÄINEN KIRJAAN JA TULOKSIINI TOIVOISIN VOIVANI KESKUSTELLA TÄSTÄ UUDESTA ELÄMISEN TAVASTA JA KAIKKEEN SIIHEN LIITTYVÄSTÄ.

...
09.06 | 23:05

Päiväkoti lie paras sellaisille, joiden kotiolot - ikävä sanoa -ennakoivat mahdollista syrjäytymistä. Välittävä, osaava koti tietenkin antaa hyvät eväät!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS