Monitaitoinen, sivistynyt Stephen Fry johdattelee meitä Teeman sarjassa kielen saloihin. Mielenkiintoista! Olemme jo oppineet jotain kielen ja kommunikoinnin kehityksestä, samoin pistäytyneet harvinaisten, mutta silti eurooppalaisten
kielten syntysijoilla.
Itse niin usein tuskailen ja pähkäilen kielellisiä asioita. Milloin joutuu tarkistamaan, oliko se nyt onpa vai ompa, milloin päivittelemään, mikä ihme on meemi tai hashtag! Olenko
minä nyt ihan ulkona? Luulin, että himmeä tarkoittaa ei-kirkasta, kasarissa keitetään jotain ja tabletti niellään veden kanssa. Mitä ihmettä oikein alun perin tarkoitti tuusan nuuska tai hypyn kenkä saatikka
milloin ne hippulat vinkui ensimmäistä kertaa? Niin, tuota... seuratkaapa Torstin ja Kirstin (ei kun Siskon) palstaa, sitten kun siellä Kaarina Espoosta ihmettelee näitä, se olen minä. Jees.
Vaikeaa, vaikeaa.
Olen ihan äimän käkenä ja hoo moilasena. Vai paljastanko luokkani tuollaisilla ilmaisuilla (tietämättä edes mistä ne alunperin ovat peräisin)? Hieno nainen ei kaiketi käytä sellaisia sanontoja, eikä
montaa muutakaan vastaavaa (huom, sana montaa ei oikeastaan ole oikein…).Mistä sen tietää? Mistä tunnistan alatyylin paitsi että sitä nyt ainakin ovat kirosanat? Sopisiko sanoa edes voi himskatti tai samperi? Entäs
taivahan talikynttilät taikka tuhat tulimmaista? Akuankkakieltä? Vaikka toisaalta kiiteltyähän se on. Huudahdukset varmaan kuulostaisivat sopivilta hienon leidinkin sanavarastossa? Tai ehkä aika ajoi sellaisista ilmaisuista ohi, sanonnat
kuuluvat jonnekin 40-luvulle. Se nyt vaan jotenkin on niin, että tyylilajin tietää, hämäriä raja-alueita lukuunottamatta. Sanat ja tyyli on opittu kotona ja jos ei, niin fiksuimmat ovat napanneet ne ilmasta: luetusta ja kuullusta.
Lapsenlapseni juuri tekstasi minulle: piirrämme juuri kuvia teille ja lähetämme ne oitis, kunhan saamme postimerkkejä. Aika vaikuttavaa mummin mielestä.
Sisko asui koko aikuisikänsä ulkomailla.
Yritin pitää hänen kielensä ajassa mukana. Lähetin lehtileikkeitä ja kirjoitin, että nyt nuoriso sanoo sikasiistiä ja tänään on asiat sairaan makeita, nyt raha kuuluu olevan massii tai hilloo, ei
enää tuohta. Sisko luki lisäksi valtavasti suomenkielisiä kirjoja (niitä riitti lahjoitettavaksi useammallekin yhteisölle, kun tyhjensin hänen kotiaan!). Niinpä en koskaan huomannut mitään vanhanaikaista sointia
hänen puheessaan. Ei enää sellaisia ilmaisuja, jotka varmaan olivat tavallisia, kun hän 70-luvun alussa lähti, kuten jukra ja kliffa tai likka ja jannu.
Ja murteella paljastat itsesi myös, etkä pelkästään
maantieteellisen lähtökohtasi suhteen vaan siinä kuuluu jollakin tavalla myös sivistyksesi. Pelkkä murre ei sitä tee. Kirjakieltä puhuessa samalla tavalla. Puhetyyli, vokaalien leveys tai kapeus, ääntämisen
napakkuus tai laiskuus, tietyt ilmaisut, vaikkeivat ihan sitä yksioikoisinta navanalussanastoa olisikaan.
Mukava kuunnella ja katsella sellaista esiintyjää kuin Stephen Fry. Makuasia, sanoisi joku. Joku näkee hänessä
vain hieman blösön (alatyyliä, aijaijai!), roikkuviin samettitakkeihin pukeutuneen engelsmannin, joka ei ole välittänyt edes parturissa käydä, vaikka on telkkariin tullut esiintymään. Minusta hän puhuu luontevasti
ja hienostuneesti, kyselee haastateltaviltaan hienotunteisesti ja myötäeläen (tällä kertaa siis) näitä kielellisiä asioita. Joskushan hän kierteli merkillisissä paikoissa Amerikoissa.
Kielessä
riittää loputtomasti pohdittavaa ja hämmästeltävää. Olemme oppineet, että eskimoilla on lukuisia sanoja lumelle ja onhan niitä meilläkin jokunen. Ja kuinka monta ilmaisua onkaan poliisille suomenkielessä?
Entäs alkoholille ja humalassa olemiselle? Hollantilaisilla ei ole sanaa rakastaa. On vain pitäminen. Meillä ja jenkkilässä sitä sanaa puolestaan viljellään ihan eri laajuudessa! Odotan innolla, tuleeko Teeman sarjassa
vielä selityksiä erilaisille kieliopin rakenteille. Mistä ne ovat peräisin, esimerkiksi se, että Indonesian kielessä monikko ilmaistaan vain sanomalla sana kahdesti? Suomen kielessä sanat taipuvat sijamuodoissa prepositioiden
sijaan. Merkillistä.