Tänään ajattelin...

Alkaa tuntua, että itsenäisyys on lopultakin iloinen asia. Vai kuvittelenko vain, että tunnelma linnassa on keventynyt vai onko se ne jatkot. Niissähän on monenlaisia esityksiä, eilenkin oli ainakin Sanni ja Jenni Vartiainen. Ei enää pelkkää Finlandiaa ja Äänisen aaltoja (niitten kaikuja oli kuitenkin 97-vuotiaan sotaveteraani Mauri Maunulan Jenni Haukiolle esittämässä laulussa. Hieno juttu sinänsä, että pääsi esittämään, varmaan tähtihetki sekä esittäjälle etä Jennille).

Päivällä olin konsertissa, jossa esiintyi mm. Margareta Haverinen.  Hän esitti mm. Fredrik Paciuksen J.L.Runebergin  Sotilaspoika-runoon säveltämän laulun. Muistathan: "Mun isäin oli sotamies ja nuori kauniskin..." Itse muistan nähneeni tuon laulun nuoren pojan esityksenä muutaman kerran elokuvien alkukuvissa. Laulussa kerrotaan urhoollisesta isästä, joka joutui sotaan "kun loppui rauha maan", Pakko oli taas kerran pohtia, miksi me ihmiset ollaan tällaisia? Miksi aletaan tappaa toisiamme, kun tulee riitaa naapurin kanssa? Loppuu se rauha. Ja vaikkei tulisi riitaa itsellä, mutta silti mennään sotimaan jonkin toisen valtion tai ryhmän puolesta. Joka eniten tappaa, haavoittaa tai vangitsee, se on sitten se voittaja. Jotenkin tuntuu alkukantaiselta. Että tappamalla toisia, muka laillisesti vielä, selvitetään asiat. Ja sodassa harvoin kuollaan (vaikka siis kuollaan), siellä kaadutaan. Se kuulostaa sankarilliselta. Se kaatunut on toivottavasti ehtinyt ennen kaatumistaan kaataa itse toiselta puolelta mahdollisimman monta. Kauheaa. Moni veteraani ei näistä uroteoistaan halua kertoa.

Silti, koska asiat ovat näin, eivätkä koskaan muutu, on ihailtava veteraaneja. Heidän ei auttanut napista, kun käsky tuli. Oli lähdettävä tietoisena, että saatan joutua ammutuksi ja että minun itseni on ammuttava, tapettava toinen ihminen. Tietenkin on ihana asia, että lopputulos oli Suomen kannalta se, mikä oli.   Luin myöemmin Hesarista edellä mainitun veteraanin haastattelusta kivan jutun: mielenosoittajat ovat elävä esimerkki siitä, ettei siellä rintamalla turhaan oltu. Täällä vallitsee vapaus josta esim erkki on mielipiteen vapaus.- Näinhän se on.

Maailma tuntuu taas keikkuvan veitsenterällä ja monissa maissa soditaan tai ainakin kalistellaan sapeleita. Pelottavaa. 

 

Katsoin hiljattain pari ahdistavaa dokumenttia tv:stä, toinen kertoi Venäjän trollitehtaasta ja toinen henkilöistä, jotka "puhdistavat" facebookia ja googlea ja mitä niitä kaikkia nyt onkaan, sopimattomista sisällöistä. 

Tämä venäläisistä kertova oli ihan jäkyttävä tarina siitä kaikesta roskasta, mitä eräästä pietarilaisesta osoitteesta lähtee maailmalle. Muutamat venäläiset journalistit ovat perustaneet StopFake-ryhmän tai järjestön, joka yrittää paljastaa valeuutiset selvittämällä uutisklipeissä esiintyvät näyttelijät ja paikat, joissa nämä muka Ukrainassa, Syyriassa tai muualla maailmassa kuvatut pätkät on oikeasti filmattu. Joku kyllä jo näkyi sanomalehti Kalevassa olevan sitä mieltä, että koko tämä dokumentti on feikki. En löytänyt tarkemmin tätä kirjoitusta, näin vaan sen osan, jonka google antoi, kun etsin sen toimittajan nimeä, joka oli kertojana dokkarissa. Joku Andrej se muistaakseni oli. Mutta näkemäni perusteella just tällaisia viestejä (siis kuin Kalevassa ollut), mukamas tavallisten ihmisten mielipiteitä, trollitehdas masinoi. Eri kielillä, eri puolille maailmaa. On kirjoitettava teksasilaisena punaniskana tai newyorkilaisena afroamerikkalaisena. Joku suomalainen naispuolinen toimittaja, joka oli työskennellyt trollitehtaassa jonkin aikaa paljastaakseen asioita, kertoi, miten häntä kohtaan alkoi mustamaalaus, kun  hän paljasti juttujaan. 

Mihinkään ei siis voi uskoa, kehenkään ei voi luottaa? Kaikki voi olla valhetta, huolellisesti rakennettua valhetta. Järkyttävää. Täälläkin Suomessa, jossa kaikki on niin hyvin, jopa metsät haravoidaan ja koulussa menestytään!

Pari päivää myöhemmin tuli toinen dokumentti, The Cleaners se taisi olla nimeltään. Kertoi niistä henkilöistä, jotka putsaavat netistä lapsipornon ja varmaan pahimmat muutkin sen sorttiset sekä sotajutuista ja terrorismista ne kauheimmat kuvat ja videot. En nyt oo varma, oliko näitä putsaajia muistakin maista palkkalistoilla, mutta Filippiineiltä taisi olla suurin  armeija. Siellä on dokumentin mukaan kielitaitoista väkeä, joka työskentelee halvalla. Köyhiä nuoria, jotka saavat lyhyen koulutukseen ja sitten istuvat päivät päästään katsomassa järkyttäviä kuvia ja videoita ja päättämässä poistetaanko vai annetaanko olla. Elättävät palkallaan perheitään, mutta järkyttyvät itse ja stressaantuvat maailman pahuudesta. Että näet videolta, miten vangin pää nirhataan irti keittiöveitsellä...Kyllä se kuva seuraa sinua kotiin ja uniin. Ei ehkä oo helppoa mennä kavereiden kanssa duunin jälkeen chillailemaan, puhumaan muodista ja meikeistä. Toisaalta sotia dokumentoivat henkilöt joutuvat olemaan valppaina, saadakseen talteen nuo kammottavat videot tulevia oikeudenkäyntejä varten, ennen kuin ne poistetaan. (Eikö voisi olla joku laari, jonne ne talletettaisiin todistusaineistona samalla kun ne poistetaan suuren yleisön silmistä?) 

Maailma tuntuu kyllä ihan mielettömältä paikalta! Hulluja johtajia siellä sun täällä, puhumattakaan, että joku on  hulluuden lisäksi vielä TYHMÄ! Aina on levitelty huhuja ja valheita, jo ennen digitalisaatiota. Aina juorut ja huhut ovat uponneet ihmisiin. Varsinkin, jos oikein radiossa tai lehdessä on kerrottu.Pakkohan sen silloin on olla totta!  Me ollaan niin hyväuskoisia, skandaalinkäry houkuttelee. Sotia on aloitettu valheiden perusteella, ihmisiä on tapettu joukoittain pelkien huhujen nojalla. Parasta olla uskomatta mitään. Mutta eihän siitäkään toisaalta mitään tule, jos sitä vain on kyyninen, epäilee ja pelkää kaikkea.

Mutta kaiken tämän kamaluuden keskellä oli virkistävää nähdä elokuvateatterissa dokumentti Nothing Like a Dame, jossa neljä Dame-arvolla aateloitua daamia jutusteli ja muisteli nauraen ja pilaillen (toistensakin  kustannuksella!), puolitoista tuntia hurahti nopeasti. Judi Dench, jonka kaikki tunnemme ja muistamme monista osista (esim. joissakin viimeisimmissä  Bondeissa M), Maggie Smith, myös tuttu kaikille (Harry Potter, Downton Abbey) ja sitten vähän vieraammat, ainakin minulle, Eileen Atkins ja Joan Plowright, Lawrence Olivierin vaimo tai nykyisin siis leski. Mutta kylläpä näytti heidän kanssakäymisensä olevan luontevaa ja perustui vanhaan, syvään ystävyyteen! Dame Smith tai Dame Dench taisi olla vähällä tipahtaa pöydän alle, kun niin kovasti nauratti välillä. Kukaan ei tärkeillyt, sanoa paukuteltiin toisilleen kaikenlaista, ei mitään loukkaavaa, vaikka joku tosikko olisi saattanut  panna pahakseen. Dame Plowright kun on käytännössä sokea, hänelle piti sanoa, että hei, nyt me otetaan samppanjaa, nosta lasia! Tuossa iässä ja tuolla kokemuksella ihmisellä on paljon annettavaa! Ja varaa olla rohkea.

Ihanan virkistava puolitoistatuntinen näiden leidien seurassa, noin kun osaisi vanhentua!

 

Ennen sitä kutsuttiin syysväsymykseksi. Kaikki oli muka väsyneitä, vaikka oikeasti ne oli masentuneita. Syitä kyllä riitti, mutta virallinen syy oli pimeys. No nyt on minutkin vallannut tällainen ankea fiilis, tuntuu, että on paljon ikävää ilmassa, kaikki ottaa päähän.

Tänään uimahallissa tuntui paikalla olevan taas altaan täydeltä totisia torvensoittajia. Yksi yllättäen hymyili, ihan totta, kuin Naantalin aurinko tai Hangon keksi. Heti tuli mieleen, että haloo, onkohan tuolla nyt kaikki kotona. Altaassa ei kuulu hymyillä. Mutta sitten huomasin, että tämä yksilö oli riemastunut nähtyään jonkun tuttunsa puomin toisella puolella. Tämä tapahtui vesijuoksualtaassa, siellä se on totista menoa, 300 metriä/30 minuuttia. Kun siirryin vesijumppaan, ihanan lämpimään veteen lillumaan, siellä oli hieman kevyempi tunnelma. Hetkeksi melkein unohtaa masennuksensa, varsinkin, jos musiikki tempaa mukaansa. Niin, poika varjoiselta kujalta tai asemalla hengaillaan, kukapa meidän ikäinen ei niistä biiseistä piristyisi!

Me suomalaiset valitettavasti taidetaan olla syysväsyneitä/masentuneita ympäri vuoden. Bussipysäkillä seisoi toissapäivänä ainakin 15 ihmistä ja sokea olis voinut kuvitella olevansa yksin! Mutta on eroja eri maakuntien välillä! Savossa ja Karjalassa, siellä huastellaan tuntemattomienkin kanssa. Luontevasti. Vähän aikaa sitten tulin junalla Heinävedeltä Espooseen. Sattui lähistölle kolmen hengen porukka, herrahenkilö ja kaksi eläkeläisrouvaa. Eipä aikaakaan kun jo toinen rouvista alkoi haastatella: "Niin jotta asutko sie Heinäveellä? Niin näky lempee kohtaus tuossa asemalaiturilla kun hyvästejä sanoitte" (Niinpä varmaan, heh!) "Ja sitten vielä vilikuteltiin." Toinen rouva selosti, että hepä ovat tässä tulossa Tampereelta, siskon pojan 50-vuotispäiviltä. On semmoinen kromosomi-poika." Elikkä down-syndrooma-henkilö. Nätisti puhui rouva, kertoi miten tärkeä tämä juhla oli päivänsankarille ja myös heille. Muutenkin siinä juteltiin tovi syntyjä syviä.

Joskus ennenkin olen jonkun tuiki tuntemattoman henkilön kanssa junassa päässyt mielenkiintoisiin puheisiin. Mikäs sen kivempaa. Pieni terapiatuokio. 

Ja terapiaahan se on voimistelu siellä Lepuskin terapia-altaassakin. Lämpimässä vedessä. Joskus siellä voi vilahtaa joku hymynaamakin, jos ei muualla, niin niissä sinisissä jumpan apuvälineissä, joita smaileiksi sanotaan. 

Kylläpä on nyt epäkiinnostavia tyyppejä Ensi Treffeissä! Uskon, että ihmisinä sattavat olla mukavia, mutta katsojan näkökulmasta kaikki ovat ...hm... Miehet ainakin nynnyjä ja koko sakki hihitteleviä, kameraa ujostelevia taviksia. Mitä mielenkiintoista heissä on? Mitään muuta ei puhuta kuin arkiasioita, varmaan tärkeämmät jätetään kameran ulkopuolelle. Toivottavasti puhutaan edes silloin jotain syvällisempää, onhan sentään kyseessä vakava kokeilu, ollaan ihan oikeasti naimisissa. Tämä kausi saa ajattelemaan, onko tässä sittenkään mitään järkeä. Epätoivoisia sinkkuja, jotka haluavat parisuhteen hinnalla millä hyvänsä, kun aiemmat eivät ole onnistuneet tai niitä ei ole ollut. Ovatko nämä asiantuntijat tällä(kään) kertaa osanneet ollenkaan nähdä sinkkujen olennaisimpia piirteitä, ovatko he oikeasti jaksaneet paneutua näiden tarjokkaiden olemuksiin?

Vain Elämää-ohjelmassa sen sijaan puhutaan syvällisiä, uskoisin, että lounas- ja päivälliskeskusteluista päätellen puheissa mennään vielä syvemmälle ytimeen, kun kamerat sammuvat. Kun nyt jo siinä kameroiden edessä käydään läpi lapsuuden ja nuoruuden  kipeitä kohtia, esiintyvän ja luovan taiteilijan angsteja, epäonnistumisia, pelkoja, ihmissuhdeongelmia. Ja sitten ne esitykset! Kun The Rasmuksen Lauri Ylönen laulaa todella sydämestään Aulikki Oksasen ja Kaj Chydeniuksen "Sinua sinua rakastan", niin tulee tunne, että ollaan jonkun suuremman äärellä. Laulajat oppivat toisiltaan asennetta, elämänkatsomusta, kokemusten tuomaa viisuatta sekä samalla tuovat meille katsojille uutta näkökulmaa niin räppäreihin kuin tanssilavojen tähtiinkin.- Meillä ei vaan taida olla enää reservejä, mistä ammentaa uusia laulajia... Hei, mutta eikös meillä jo ollut yksi kertauskurssi: sellainen joka oli koottu aiempien ohjelmien laulajista. Niitä lisää, kiitos!

Siis tosi-teeveetä. Älkää pelätkö, en seuraa maajusille morsianta, en diiliä, saati sitten jotain love-islandia, noh, näitähän riittää. Tiedän kuitenkin joitakin ihan tolkun ihmisiä, jotka katsovat niitä morsiuspukuja tuhdeille tai häät sulhasen tapaan... Leveä hymy

Lapset on siinä. Siis elämän keväässä. Oppivat meiltä vanhemmilta ja isovanhemmilta, eikö vaan? Mutta mistä ihmeestä ne ovat kehittäneet tuon nykyisen kielensä!  Ei meiltä ainakaan. Täynnä kummallisia sanoja ja lyhenteitä, varmaan jostain Pidgin Englishistä (katso Wikipediasta), mennyt jo ihan mahdottomaksi. 

Ennen vanhaan höpöteltiin jotain konttikielti, se oli muka jännittävää, kukaan sivullinen ei voinut sitä ymmärtää. Kun kohuin puntti, niin konhemmat vantti kolivat ihan ontti kommällään yntti.  

Noh, eilen sain ystäviltä hauskan ja osuvan kuvan, jossa pieni ihminen yrittää muka epätoivoon vaipuneena opettaa puhelimessa tietokoneen alkeita  mummilleen. Laitoin sen facebookiin. Tekstissä oli kuitenkin eräässä kohtaa kirjainyhdistelmä OMG. Siitäpä tenkkapoo. Päättelin, että se on siihen lipsahtanut jotenkin vahingossa, niin kuin tuo puhelinkin peijakas koko ajan tekee, vaikka on kuinka otettu asetuksista pois automaattinen korjaus. Olet varmaan huomannut, että, kun tarkistat tekstin, jota olet lähettämässä, puhelin odottaa sen ajan ja juuri, kun lähetät sitten sen tarkistetun tekstin, se korjaa jonkun sanan mieleisekseen, monesti ihan sopimattomaksi, alatyyliseksi. Sai hävetä mokoma puhelin.

Noh, yöllä tuo kirjainyhdistelmä kummitteli minulle:OMG. Yhtäkkiä välähti Oh My God. NIinpä tietysti, ei tämä mummi ihan kokonaan ole kelkasta pudonnut. Aamulla neroudestani ilahtuneena päätin kysyä lapsenlapselta (14 v) heidän käyttämiään uudissanoja selityksineen. Heti tuli lista kuin apteekin hyllyltä,  siispä opettele nämä niin osaat puhua niiden elämän keväässä olevien kieltä:

LOL = Ei ole lots of Love, vaan Laughing out loud

KVG= kato vi**u googlesta

EVVK= ei vois vähempää kiinnostaa

EMT= en mä tiedä

Kärrätä = tehdä toisen puolesta (esim. jossain pelissä)

Servata= sanoa jotain toiselle, niin, että siltä menee jauhot suuhun, eli jäätyy (oo, mikä servaus!)

Mauto= mopoauto

Denssi= nuuska

Jumpscare= yhtäkkinen säikähdys (kauhuelokuvassa tai pelissä)

 

Mitäs jos kehitettäis mummo- ja pappakieli? Ehdotuksia sanastoon! 

 PS. Niin ja oon sitten kuullut omin korvin nuoren sanovan, että äiti ragee (raivoo), kun äiti on vain sanonut, että laitapa hupparisi naulakkoon.

 

 

Uusimmat kommentit

31.12 | 20:53

Kyllä ne löytävät tiensä, tahtoessaan, kertomaan lähimmäisiä, että täällä ollaan, kaikki on hyvin!

...
19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS