Tänään ajattelin...

Sanoi viisas Mauno Koivisto aikoinaan. Mutta taas menin lankaan. Oman mieleni lankaan, tiesinhän ettei Chicagon serkun kanssa pidä alkaa väitellä. Hän on lahkouskovainen (syntyi uudestaan siihen ja siihen kellon aikaan jonkun vuoden syyspäivänä) ja myös ehdottoman uskollinen ihanalle presidentilleen, josta tämän päivän Hesarissa otsikoidaan: "Vaaliteemana mielenterveys".

Sanailu serkun kanssa alkoi siitä, kun hän oli sattunut huomaamaan postaukseni fb:ssa. Siinä oli jonkun New Era baptistikirkon (Birminghamissa) edessä ilmoitustaulu, jossa luki "Black folks need to stay out of white churches". Serkku kirjoitti kommentin, ettei voi olla totta, feikkijuttu, manipuloitu. Jos olis totta, koko Amerikka tietäisi. Minä siihen, että kuules nyt, Ameriikoissa on niin monta ihmeellistä asiaa, että mikä vaan on totta. Se teidän säälittävä presidenttinnekin...

Siitähän serkku innostui. Tuli varmaan yhteensä 2 metriä tekstiä, lainaan tähän vain muutaman:

"Jos ei ole vihaa, niin ainakin Trumpin inhoamista, siitä on kyse. Muistan, kun kerran Trump sanoi huumori mielellä lehdistölle, ihan pilaillen jotain, että ”you can drink some bleach and wash away the Corona virus”. Demokraattinen media sitten ”otti asian ihan tosissaan”. Juuri sitä videon pätkää näytettiin joka puolella maailmaa ja seuraus oli tietenkin, että kaikki sanoivat ”kuinka Trump voi olla noin mieletön ja älytön” että sanoo tuolla tavalla ? Samalla tavalla olen huomannut, että Trump ”ei voi istua, eikä astua” vaan AINA media reportoi :”Voi kauhistus, kuinka Trump nyt noin teki ? ” Siis asioita todella suurennellaan ja vääristellään, sitten näytetään videon pätkä, missä Trump juuri sanoo nuo sanat. Siis se suomalainen kommentaari voi sanoa mitä tahansa ja sitten näyttää siihen kommenttiin ”sopivan” videon pätkän. On hyvä, että täällä USAssa ei ole vielä kaikkia ihmisiä ”aivo pesty” Trumpia inhoamaan. Täällä on miljoonia ihmisiä, jotka kannattavat Trumpia. Mutta kaikki ne, jotka ovat demokraatteja, he haluavat sosialistisen (kommunistisen) “New World Order” Se ajatus on nyt voittamassa kannatusta ympäri Eurooppaa myöskin. Sellaiseen systeemiin ei joku Trumpin lailla ajatteleva sovi ollenkaan. Sillä hän ajattelee enemmän USAn sisäisiä asioita ja haluaa ”make AMERICA GREAT again”

 (Oli erehtynyt kirjoittamaan takaisin, kun hän isoin kirjaimin oletti, että kaikki Suomessa ja Euroopassa VIHAAVAT Trumpia, ettei tämä ollenkaan pidä paikkaansa, - ei kai me hulluja vihata, säälitään enintään ja varsinkin niitä, joita he ovat jostakin Luojan oikusta päätyneet hallitsemaan)
Tähän sitten tyhmyyksissäni vastasin, että koronasta tuohon malliin puhuminen ei ole vitsi, eikä noilla asioilla todellakaan pilailla. Vai että läppää heittää: vetäkää vähän valkaisuainetta... Sitten hän kertoi, että me Suomessa ja Euroopassa emme tiedä mistään mitään, koko Amerikka tietää totuuden, johon minä, että näemmehän me kaiken omin silmin ja kuulemme omin korvin. Tuskin jokaista videota on manipuloitu. Hän taas:
"Meille ei ole näytetty näitä videoita, missä Trump käyttäytyy noin ? 🤔 Etelä Amerikasta, Meksikosta erityisesti on meille tullut paljon työttömiä. He tuovat mukanaan paljon rikollisuutta, monta murhaa on näytetty TVssä missä jokin Hispanic Espanjaa puhuva mies oli raiskannut ja murhannut jonkun naisen yms. Heitä pannaan vankilaan ja sitten vapauduttuaan he jatkavat samaa käytöstä. Huumeita tuodaan tonneittain Meksikon rajan yli jne. Heillä ei ole minkäänlaisia virallisia papereita. He eivät siis omista edes ”Green card” eikä heillä varsinkaan ole kansalaisuutta. Miksi he noin vain loukkaavat rajan yli laittomasti ? Eihän Suomessakaan sellaista sallita. Miksi meidän pitäisi sellainen sallia ? Miljoonia Hispanics vain työntyy rajan yli laittomasti. Sitten he ottavat työpaikat USAn kansalaisilta yms. Minusta on aivan oikein, että Trump puolustaa jo maassa (USA) asuvia kansalaisia ja on heidän puolellansa tässä maahan työntyvien asiassa.
 
Nyt on virallisesti jo todistettu, että Obama oli todellakin syntynyt Nigeriassa. Hän väärensi syntymätodistuksensa. Se oli kopioitu erään hawaijilaisen naisen syntymä todistuksesta. Olemme nähneet jopa sen naisen kuvan, jonka syntymätodistusta Obama oli käyttänyt. Siihen oli vain laitettu Obaman syntymä aika ja paikaksi oli merkitty se kaupunki, mistä tämä nainen oli. Ja siinäpä se sitten oli valmiina : ”todiste” siitä, että Obama oli ”todellakin” syntynyt USAssa."
 
Tiesin, että on turha jatkaa, mutta jatkoin silti -provosoiduin. Hän kun siis selitti, että just ihan kohtsillään koko maapallollle tulee New World Order ja se on vasemmiston aikaansaannosta, tulemme näkemään, kaikki sortuu kommunismin alle, on vain yksi presidentti, itsevaltias koko maapallolla. Odottakaa vain, pian näette. Latelin hänelle: Pari vuotta sitten piti maan olla juuri tuhoutumassa, kun sitä kohti oli tuhatta ja sataa syöksymässä valtava planeetta tai muu murikka, nimeltä Niburu. Mihis se katosi? Teki oharin, vai?
 
Tekstiä tuli loputtomasti, ihan loputtomasti. Niburusta ei enää puhunut mitään. Onneksi hän sentään lopulta sanoi, että ollaan kai silti ystäviä, politiikka nyt vain on tällaista, ei siinä sopua löydy. Ja hyvää yötä. (Minä vielä hiukkasen: meillä on hyvä pressa, kokoomuslainen, ja hyvä pääministeri, demari, ja joukko hyviä ministeritä, monista puolueista... )
 
Voitko uskoa, että tällaisia he ovat, ne Trumpin ihailijat. Ja tällä serkulla on loppututkinto Sibelius-Akatemiasta. Nykyisin kylläkin esiintyy vain kirkossaan, soittaa ja laulaa.
 
Plus, että hänellä on Suomessa erittäin älykäs ja jalat maassa oleva kaksoissisko. 
 

 

Katri Helena täyttää tänään seitkytviis. Vieläkö soi sinivalkoinen ääni? (Miten kauan kaikuikaan se edellinen, Pekka Tiilikaisen? Vain 65 vuotta, mutta eihän se ollutkaan lauluääni, vaan urheiluselostamossa rikkihuudettu. Sinivalkoinen kuitenkin. Siihen vanhaan hyvään aikaan.)

Niin, Katri Helena, seitkytviis, voitko kuvitella! Vanha ämmä and still going strong. Ihan päivälleen samanikäinen kuin minä.

Ei meitä voi oikeasti kai vanhoiksi ämmiksi tituleerata, vaikka jotkut teinit saattavat sellaista perään huudella (joukko huonotapaisia nuoria oli juuri näin minua yli 10 vuotta nuoremmalle naapurilleni tehnyt, käyneet vieläpä läpi kaikki tämän naapurini - olettamansa- ikääntyneet anatomiset ominaisuudet.)

Mutta annahan olla, kun vanhempasi olivat seitenvitosia, mitä ajattelit heistä? Ikivanhoja, toinen jalka haudassa, dementian partaalla, eikö vain? Tältä se tuntui, näin sitä näki.

Mikä ihme siinä on, että pitäisi olla nuori? Että se nuoruus, sileä iho ja joustava käynti, fitnes-kroppa olisi se, mihin olisi pitänyt jämähtää, ainoa oikea ikä ja olo? Miten me -ihmiskunta - ollaan omaksuttu tämä ihanteeksi? Niinkuin olen ennenkin kertonut, olen itse aina nähnyt ja tiedostanut, että kaikki iät kulkevat meissä koko ajan mukana. Jokainen näistä nuorista, jotka ovat sen harhaluulon vallassa, että ovat nuoria ikuisesti, tulevat joskus olemaan 75, jos vielä ovat elossa. Nämä nuoret, jotka perään huutelevat jotain, odottakoot vain, on vain ajan kysymys... Ja aika on merkillinen suure, kuluu - siis kuluuko oikeasti, vai mikä olisi parempi ilmaisu - pikkuhiljaa ja yhtäkkiä onkin mennyt kymmenen tai kaksikymmentä vuotta.

Miksi me ei voida ihan iisisti hyväksyä sitä, että minä olin jo nuori, vieläpä siihen ihan parhaaseen aikaan, jota nuoret haikailevat juuri nyt - aina ne jotain haikailevat, eivät huomaa, että elävät just tällä hetkellä sitä parasta aikaa, sitä omaa elämäänsä - ja nyt olen vanha. Ja se on hyvä niin. Nyt olen vanha. Eräs ex-kälyistäni haluaa itsepintaisesti käyttää ilmaisua "varttunut", ei siis vanha. Ihan miten vaan, kuitenkin juuri tänään seitkytviis. Ei vanha ole mikään kirosana.

Ihan oikeasti, minä en todellakaan haluaisi olla enää nuorempi, saati nuori. Minun nuoruuteni ja aikuisuuteni oli sellainen kuin oli, se, millaiseksi se itse loin, mihin olosuhteet ja resurssini riittivät. Vanhuudessakin on mahdollista tehdä valintoja, jos ei dementia ole vielä vienyt kaikkea. Mutta jaksaako ja viitsiikö, onko sen väärti, annetaanko mennä omalla painollaan loppuun saakka? Mitä tässä enää...Montako vuotta mahtaa olla jäljellä? Montako viikkoa, montako päivää?

Joku aika sitten tuli taas pikkuporukassa puheeksi kuolema. Yksi henkilö ei halunnut puhua sellaisesta, oli ihan liian surullista, ankeaa ja kamalaa. Ei sitten puhuttu. Mutta minulle kuolema ei ole ankea puheenaihe, minusta kuolema on vain jännittävä vaihe,  elämän loppuhuipentuma. Ei pelottava vaan lohdullinen. Sitten on tyyni olo, sitten kaikki on lopultakin hyvin.

Mutta nyt, Katri Helena ja minä vielä kovasti ollaan hengissä.Toinen edelleen konsertoi sillä sinivalkoisellaan ja minä tälleen taviksena tallaan.

PS. Tytär kyseli, miltä se nyt tuntuu olla 75. Vastasin niin kuin The Other Danish Guy-kalsareitten mainoksessa:  ei tunnu miltään.

Jossain oppikirjassa, muistaakseni Mantere-Sarvan maantiedon kirjassa, sanottiin, että hollantilaiset ovat hyvin siistejä, pesevät talonsa ulkoakin. Sitten oli kai kuva hilkkapäisestä naisesta sutimassa talon seinää pitkävartisella harjalla. Hilkan sivuilla vissiin kultarahoja kilisemässä poskia vasten, vaurauden osoitus.

Nyt ei oon varsiharjaa, eikä rouvaa, mutta mies on ja hänellä painepesuri. Silläpä sitä kätevästi pesaiseekin talon ulkoseinät. Sisäpuolihan imuroidaan joka päivä. Eksä imuroi kanssa usein ja mielellään,  tuskin nurkkia sentään ja jos roskat vain saattoi lakaista maton alle - tai asiat - sen hän mieluiten teki. Tämä hollantilainen kyllä siivoaa kaapit ja matonaluset, mutta asiat hänkin tahtoo sulloa jonnekin pimentoon. Käsiteltäväksi joskus tulevaisuudessa oikein ajan kanssa. Sitten jos minä katson ajan koittaneen, hän tokaisee vain: no niin, nyt se taas alkaa. Jäämme siis odottelemaan aikoja parempia 😉. Mutta seinät tuli pestyä.

Kyllä maalla muutenkin tekemistä riittää. Pieterillä nyt vallankin, mutta itselläni myös. Minä, joka haluaisin istua ulkona kaikessa rauhassa kirjan kanssa, joudun leikkaamaan ruohon ja poimimaan marjat ja sienet. Onneksi tämä jälkimmäinen on mielipuuhaani. Samoin kyllä ruoanlaitto äänikirjoja kuunnellen menettelee. Pieter itse nyhertää jo ties monettako kuukautta grillikatoksen kimpussa. Siitä tulee ihan hyvä, hieman erikoinen ehkä. Jos olet tarkkaillut Hollannin modernimpaa arkkitehtuuria, tiedät, mitä tarkoitan. Siellähän talot ovat kaiken värisiä ja kaiken muotoisia, mitään sääntöjä ja määräyksiä ei näytä olevan, jokainen saa rakentaa terävän ulokkeen oikeaan kulmaan ja pyöreän katonrajan vasempaan. Vanhat kaupungit ovat asia erikseen, ne ovat oikeasti kauniita.

Viherpeukalo en ole. Kunhan vähän kukkien kanssa räpellän ja yritän taltuttaa kaikkialle ehtivää hiirenvirnaa. Sitähän on tullut oikein vitsaus! Isä oli varsinainen puutarhuri, kouli  erimerkkiset kaalintaimet jo aikaisin keväällä, harjoitti vaihtoviljelyä vaihtamalla mansikkamaan ja perunapenkkien paikkaan muutaman vuoden välein. Naapuri täällä maalla yritti keväällä ehdottaa, että jos laittaisitte vaikka perunaa. Mutta eipä laitettu. Yksi riippumansikka on sentään ja muutama pensasmustikka (marjoja tulee valtavasti). Ja anteliaita marjapensaita.

Minun mökkielämäni piti olla toisenlaista: mukavaa laiskottelua. Mutta ihan se nyt on samanlaista kuin ennen lapsena: koko ajan pitä tehdä jotain. Sitten illalla väsyneenä lysähtää teeveen ääreen kun uutiset alkavat. Niiden jälkeen leffa, jonka loppuvaiheessa jo silmät luppasevat. 

Maalaiselämää. 

 

Sunnuntain aviisissa oli Jussi Ahlrothin essee mielenkiintoisesta ranskalaisesta filosofista, Jaques Derridasta ja hänen vasta suomennetusta teoksestaan Eläin, joka siis olen.  Kirjan nimi viittaa Descartesin toteamukseen Ajattelen, siis olen. Jäi mietyttämään. Olemme aina pitäneet itseämme ylivertaisina olentoina eläimiin verrattuina. Itse asiassa meidätkin voisi oikeastaan luokitella eläimiksi, jos niiksi kerran luetaan kaikki bakteeria suuremmat luikertelevat, kävelevät, uivat tai lentävät olennot. 

Derrida kääntää ja vääntää joka puolelta tätä ihminen kontra eläin-asetelmaa. Eläimeltä sanotaan puuttuvan jotain, jota ihmisellä on, mutta se voi ollakin oikeastaan päinvastoin. Eläin ei osaa puhua tai ajatella. Vai osaako? Ihminen on tietoinen itsestään ja juuri tästä syystä ei koskaan ole tyytyväinen, ei oikeasti osaa olla läsnä, ei ole koskaan totaalisesti tässä hetkessä. Aina jotain puuttuu, elämästä ei ikinä tule täydellistä. Eläimellä on kyky olla läsnä, olla arvioimatta itseään tai muita toisarvoisten asioiden suhteen. Eläinhän tiedostaa jo kaukaa, onko toinen uhka vai yhdentekevä tai ehkä todella puoleensavetävä. Eikä siinä tarvitse mitään esittää, esim. vaikeasti tavoiteltavaa, rikkaampaa tai älykkäämpää kuin on. Ei tarvitse meikata peittääkseen arkista ulkonäköänsä, ei keikaroida vaatteilla.

Vaikka onhan noissa luonto-ohjelmissa kyllä nähty yhtä jos toistakin esitystä ja pörhentelyä, mutta ne elkeet tähtäävät ihan suoraan ja kiertelemättä suvun jatkamiseen. Sitähän ne ihmiselläkin kyllä, mutta niin monen mutkan kautta, tietoisesti kuitenkaan ei.  

Derridan kirja olisi varmaan mielenkiintoinen, mutta Ahlrothin essee saa kohdallani riittää toistaiseksi, hän nimittäin varoittelee, että kirja on kaikkea muuta kuin helppo.

Kyllä sitten tänään eräs eläin sai itselläni ärräpäät lentelemään: tyttären ihana, suloinen, lutunen Rocky-poika (romanialainen katukoira)! Oltiin mustikassa (outo ilmaus muuten), Rocky ja minä. Rocky tietenkin vapaana, juoksenteli sinne tänne, kävi aina välillä minun luonani, kunnes katosi. Laitoin tyttärelle lopulta viestin, että koira ollut jo 1,5 tuntia karkuteilla, lienee jo löytöeläinkodissa. Tytär soitti juuri silloin, että oli saanut viestin: koirasi on tuotu tänne löytöeläintaloon! - Piski oli kyllästynyt mun hitaaseen liikkumiseen täysien mättäiden äärellä, oli  alkanut nälkäkin mouria vatsassa ja hän oli päättänyt oikaista kotiin. Joku oli napannut sen kadulta ja toimittanut laitoshoitoon. Noh, eiköpähän hymy hyydy piskillä, kun yön viettää sillä kaltereiden takana! Pelästyikö ehkä, että nytkö tämä onni ja vapaus sitten loppuikin. - Ikävää, mutta kun huomenna haetaan (tänään ei enää saanut hakea), pitäisi oikeastaan pitää koiralle mykkäkoulua, se on niille kuulema se pahin rangaistus. Jotkut väittää, ettei eläin ymmärrä, mistä ollaan kiukkuisia, miksi hänet suljetaan lauman ulkopuolelle, mutta minä en olisi siitä niin varma!🤨

 

Katselin Antti Kurosen dokumentin Al-Holin leiriltä. Suomalaisia naisia siinä kokonaan mustissa, (ettei miehille vain tulisi syntisiä ajatuksia). Leskirouvia. Antti joutuu kyselemään ikää ja alkuperää. Ovatko kantasuomalaisia vaiko mitä. Kun ei sitä mustan  kankaan läpi näe.

Että mikä on saanut kääntymään muslimiksi (jollei sitä ole jo alkujaan ollut) ja mikä sitten vielä Syyriaan lähtemään? Jotkut olivat olleet siellä jo ennen isisin kalifaatin perustamista ja joutuneet sitten suljetuksi lapsineen leirille. Suurin osa halusi palata, jokunen tulisielu ei. Kaikki vakuuttivat, ettei heillä ole ollut mitään tekemistä hirmutekojen kanssa, ihan tavallista arkielämää ovat eläneet, kotiaskareita toimitelleet, lapsia paimentaneet. Uskoako vai ei? Että miehet ovat aamulla venytelleet, aamutoimien jälkeen lähteneet töihin, tappaneet muutaman vääräuskoisen, videoineet tapahtuman ja pistäneet nettiin, sitten palanneet mukuloitten ja pikkurouvan luo ja lysähtäneet tv:n ääreen. "Miten päivä meni?", "Ihan normaalisti, eipä siinä mitään erikoista".  Kunnes sitten jonain päivänä mies ei ollutkaan palannut, koska jotain oli mennyt normipäivässä pieleen: olikin itse tullut tapetuksi.

Usko sitten tuota tai et. Ettäkö he eivät olisi tienneet ainakin? Eikö se ole jo terrorismia, jos tietää, eikä tee mitään? Ja mitä siten olisivat voineet tehdä? Oma henki on kuitenkin kallis ja lapset ovat omalla vastuulla, et uskalla inahtaakaan. Pakoon et pääse. Tai sitten olet innolla mukana pyhässä taistelussa vääräuskoisia vastaan. Olet vakuuttunut, että oikeassa ovat ne, jotka väittävät Jumalan (a: olevan olemassa ja b:) vaativan, että vääräuskoiset on hävitettävä maan päältä. Riemulla olet mukana tässä verisessä seremoniassa.

Miksi siten läksit? Niin, miksi todella? - Nuorena ihminen haluaa kapinoida. Lähes jokainen jollakin tavalla, vaikka hiljaisesti mielessään. Jotain vastaan. On paha olo, tulevaisuus pelottaa, vanhemmat on väärässä, kukaan ei tee mitään, kukaan ei kuuntele, mä oon ihan paska, eikä musta ikinä tuu mitään. Jotkut sitten vaan päättää repäistä. Joku ihana mustasilmä alkaa vikitellä, ensimmäinen, joka todella huomaa sinut, kuuntelee, ymmärtää, alkaa selittää, miten asiat ovat ja miten niiden pitäisi olla. Ja niinpä huomaat: minusta on tähän, nyt minä kerrankin uskallan, toteutan itseäni, käytän kerrankin omia aivojani (tai siis luulet käyttäväsi). 

Nyt olet sitten leirillä. Myönnätkö että kaduttaa, onko kasvojen menettäminen pienempi vai isompi paha? 

Joku isä kertoi dokumentissä, että tytär muuttui muutamassa kuukaudessa. Sitten lähti. Mikä uskon, ettei kyse ole uskoon kääntymisestä, usko ei ole se pointti, vaan se mies. Sen miehen jännittävä maailma. Seikkailu, jossa minulla kuitenkin on sen miehen tuki ja turva. Ettei vaan pelottaisi.

Haluavat palata. Viattomat lapset ainakin pitäisi saada pois radikalisoitumasta, mutta Syyrian laki ei kuulema anna erottaa äitejä ja lapsia. Mutta ovatko naiset sitten uhka Suomelle? Voisiko seurata, että solut syntyvät uudestaan (sikäli kun niitä ei jo maan alla ole), tiedä tuota!

Nyt kun kirjoitan tätä, soittaa sitten joku Jehovan todistajaksi esittäytyvä. Onneksi uskoi, kun sanoin vain kohtelaasti että ei kiitos, en ole kiinnostunut. Toivotti hyvät päivänjatkot ja kehotti lukemaan raamattua. 

Voi hyvä luoja sentään.

 

 

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS