Tänään ajattelin...

niinkuin minä, että jokaisella on ongelmansa, jokainen tarvitsee terapeuttia jossain elämänsä vaiheessa. Jotkut menevät, jotkut eivät. Jotkut kokevat saavansa avun, jotkut taas eivät osaa puhua tai kemiat terapeutin kanssa eivät kohtaa. 

Vaikka jokaisella takuulla on joskus huoli ja murhe, ajatus kiertää kehää, jumittaa, eikä oma ongelma ole välttämättä sen suurempi tai pienempi kuin toisen, ei jokainen silti kestä sitä, että omia tietoja levitellään. Vastaamo ei nyt ole ollut valveilla, kun kerran hakkerit on päässeet iskemään. Monelle voi olla ylitsepääsemätön kynnys tieto siitä, että naapuri, työkaveri, ystävä tai sukulainen lukee sydänverellä vuodettua sielunsyvännettäsi. Hienoa, että julkkikset kertovat nyt julkisesti käyneensä terapiassa. Tuskin hekään silti haluavat kohdata sanomisiaan netissä. Niitä on kuulema jo julkaistu jollain minulle tuntemattomalla keskustelupalstalla. Tämän palstan ylläpitäjä poistaa kuulema kaikki, mitkä ehtii ja pystyy. Mutta entäs jos yhtäkkiä terapeuttikäyntisi yksityiskohdat putkahtaisivat vaikka kaikkien facebook-kavereittesi sivulle? Eipä olisi kiva, eihän? 

Pieter ei halua käyttää mitään kommunikaatiokanavaa, joka on yhteydessä johonkin suureen toimijaan, googleen, facebookiin jne. Hän soittaa ja viestittää ainoastaan Signal-nimisen, riippumattoman kanavan kautta. 

Katsoin omia psyk.hoitajilla käyntieni kirjauksia Kannasta. Eipä siellä juuri mitään kovin salaista löydy. Samaa varmaan kuin sinulla. Pännii tämä ja pännii tuo. Ahistaa, ahistaa. Puhuminen kuitenkin helpotti. Ei sitä aina läheisiä viitsi vaivata, joskus nolottaa, kun aina pitää vaan valittaa. Sitten taas tuntuu, että vuorollaan meistä jokainen niitä tuntojaan tässä purkaa. Ihana, kun on ihmisiä, joille voi sydäntään avata ja mukava, jos itse voi olla avuksi. Minun ystäväni eivät ole niitä turhasta narisijoita. Muistan joskus viiskyt vuotta sitten yhden ihmisen, joka ei kertakaikkiaan koskaan nähnyt misään mitään positiivista. Kerran kun hän oli lähdössä etelän lomalle (harvinaista herkkua siihen aikaan), alkoi valitus: varmaan siellä joku hyönteinen pistää ja saan kuoleman taudin, varmaan käräytän  itseni auringossa, siellä on niitä kaameita gigoloita rannat täynnä, ei voi aurinkoa ottaa ja joka paikka on täynnä juoppoja suomalaisia. Ruokaa ei takuulla uskalla syödä ja kuulema hotellihuoneissa voi olla lutikoita tai jopa skorpioneja.

Lähes parikyt vuotta sitten käytiin Pieterin kanssa muutaman kerran terapiassa. Pieter ei ois millään halunnut, mutta suostui lopulta ja muisteli sitten sitä kokemusta positiivisesti vielä 10 vuoden jälkeenkin. Oli mahtava terapeutti. Napakka ja lämmin ihminen. Auttoi kyllä todella, kun meillä ei ole pelkästään tämä kulttuuriero vaan ihan normaalit luonne-erot. Kelläpä ei ois. Niin että toinen ei puhu, kun pitäisi, toinen höpöttää liiankin kanssa ja ovet paukkuu kummankin toimesta.

Mutta, kun sotut, osoitteet ja puhelinnumerotkin on hakkereilla, äkkiäkös niitäkin  sitten voidaan väärin käyttää. Alkaako ihmisille tulla laskuja olemattomista ostoksista, nähtäväksi jää. 

Kyllä ennen oli kaikki paremmin, terapeutilla oli lehtiö ja kynä! Piti ovi (ulko- ja sisä-) sekä arkistokaapin lukko murtaa yösydännä, jos mieli tietoja varastaa. Vaikka nyt pitää tunnistautua monimutkaisesti  (esim. Kantaan vaikkapa Nordealla: avaa Kanta, klikkaa Nordean logoa, naputtele siihen se 8 numeroinen käyttäjätunnuksesi, avaa puhelimesta tunnusluvut-appi, paina sormella, sitten vasta avautuu tuo Kanta! Joku sanoi, että Mobiilivarmenteella olisi yksinkertaisempi...), eipä silti ole mikään digitaalinen suojassa. Hohhoijaa.

 

On pakko HEHKUTTAA oikein isoilla kirjaimilla kotimaista elokuvaa Metsäjätti. En saanut ketään innostumaan sitä kanssani katsomaan, menin siis yksin. Lippuja myydään tätä nykyä vain harvoille paikoille ja maskejakin suositellaan, joten turvallista oli, ja tilaa oli levittää ne matkalla kertyneet kassit ja pussit naapuripenkeille. Jotkut eivät halua näinä aikoina lähteä elokuviin ollenkaan, jotkut taas varmaan ajattelivat, että elokuvan täytyy olla yhtä pitkästyttävä tai ahdistava kuin dokumentti UPM:stä tai Stora Ensosta: eihän leffan nimi, Metsäjätti, kovin paljoa lupaa. Miika Nousiaisen samannimisen kirjan pohjalta tehty. Ajattelin kirjan ilmetyessä, että se on joku tietoteos metsäteollisuudesta. Mutta tämä elokuva oli siis paras pitkään aikaan näkemäni, ihan ulkomaisetkin mukaan luettuina. Ehkä pari, Parasites ja Kiitos tilauksestasi ovat verrattavissa, painivat samassa sarjassa. Toki muitakin hyviä ulkomaalaisia on. Makuasia. Juuri eilen näin elokuvan Tove, joka oli ihana, kupliva ja helmeilevä, hieno, upeat näyttelijät, varsinkin Alma Pöysti. Mutta Metsäjätti iski sieluun. Jussi Vatanen oli niin tosi kuin olla voi, pienillä ilmeillä ja eleillä kertoi henkilön epätietoisuuden, ahdistuksen, ristiriitaiset tunteet. Hannes Suominen (muistat Tuntemattomasta ja olikohan hän jopa ohjelmassa Tanssii tähtien kanssa, en ole varma) oli tosi tosi tosi luonteva ja konttoripäällikkö Anu Sinisalo samoin. Tommi Korpela tehtaan johtajana jälleen roolissaan uskottava.

Metsäjätissä on kyse siitä, että kehitysjohtajaksi Metsäjätti-nimisessä firmassa edennyt Vatanen, modernin tornitalon avarassa näköala-asunnossa asustava, bemarilla ajeleva, vastasyntyneen vauvan isä, lähetetään saneeraamaan vaneritehdasta pieneen kyläpahaseen, josta hän on kotoisin. Työntekijöissä on omia koulukavereita. Lapsuus- ja nuoruusmuistot nousevat mieleen. Kaikkea ei ole vaimollekaan kertonut. Ei ole pystynyt kertomaan, muistot ovat olleet niin kipeitä. Tätä ei kerrota, mutta katsoja tajuaa sen: tuosta ei ole voinut puhua. Kouluaikaisen parhaan ystävän kanssa tiet ovat todella erkaantuneet, toinen on jäänyt, toinen lähtenyt. Aikoinaan kuunneltiin yhdessä Metallicaa ja Iron Maidenia, mutta ne ajat ovat jääneet kauas… Jättipä todella hiljaiseksi tuo filmi, vaikka (nyt varo juonipaljastusta!) loppu oli onnellinen. Tykkäsin, että oli, että toivoa löytyy ja myös sitä kuulua suomalaista sisua.

Jos et nyt ehdi tai jaksa, älä jätä väliin sitten kun joskus aikanaan tulee telkkarista! Ihan niin kuin minulta jäi väliin nyt tämä Jussi-patsaita kahminut Aurora.  Muistan, että se sai huippuarvostelut, mutta näkemättä jäi.  Metsäjätti kahmii patsaita sitten ensi vuonna. Tove varmasti myös. Ennustan, että paras miesnäyttelijä on Jussi Vatanen ja paras naisnäyttelijä Alma Pöysti, jos mitään sukupuolijakoa yleensä edes on. (Minun mielestäni pitäisi olla. Eihän se nyt mitään diskriminointia ole!)

Täällä saa olla mitä tahansa mieltä. Ei joudu vankilaan, ei myrkytetä, ei ammuta. Lääkäri Antti Heikkilä saa sanoa kannattavansa Donald Trumpia ja kehua hänet umpi puhki ja poikki, mutta samoinhan me, joille suunnilleen kuka tahansa olisi parempi vaihtoehto kuin Trump, voidaan kertoa mielipiteemme. Ei vaaraa.

Antin hehkutus facebookissa Trumpin puolesta (ja kommentoijien, jotka seuraavat Anttia vaikka tuleen) oli minun mielestäni järkyttävää. Antin terveysinfosta olen samaa mieltä, kirjat ja reseptit ovat asiallisia ja tietorikkaita (paitsi esipuheet tai yleensä aloitukset, joissa mollataan nimeltä mainiten THL:n ihmisiä. Se on epäkorrektia ja lapsellista), mutta tämä viimeinen fb-päivitys, jossa hän ilmoittaa kannattavansa - hänen mielestään - superälykästä Trumpia, on minulle Trumpia vastustavalle suomalaiselle se paikka, jossa on pakko sanoa: seis Antti, nyt ei tähän enää tule pisteitä minulta.

Trumpin käytös ja esiintyminen on jotain sanoin kuvaamatonta! Viruksen vähättely, uhrien unohtaminen, käsittämätöntä.Ja että kyseessä on yksi maailman tärkeimmistä johtajista! Eihän me enää muisteta sotaveteraanien mollaamista, eihän? Sehän on jo "menneen talven lumia", eiks ookin, vaikka sekin tuli möläistyä vain ihan joku viikko sitten! Punaniskakannattajat ja tosiuskovaiset ovat varmasti  jo unohtaneet sellaiset fake-news. Kukaan ei enää kysy Trumpin verotietojen perään. Hällä väliä, hänhän on superman, Superman, meidän uudestisyntynyt Jeesus. Hyvin menestynyt bisnestensä kanssa (vai onko? Velkaa on vaikka lampaat söis).

Huomenna katsotaan sitten varapresidenttiehdokkaiden väittely. Olettavasti hillitympi kuin presidenttikandidaattien oli. Toivottavasti parempi voittaa.

Kälyn kanssa lenkillä, ihana syysilma, melkein kuin kesällä. Korona jossain kaukana poissa. Vastaan tulee söpö mäyräkoira, ruskea, sileäkarvainen, kääpiömäyris. Mun lemppari. Pysähdytään ihmettelemään sitä söpöyttä, Waya on tapansa mukaan etäinen, ystävällinen, katselee syrjäsilmällä, ei halua pelästyttää pikkukaveria, antaa rauhassa tutustua, nuuhkii ehkä vähän, varovasti. 

Aletaan puhua söpöliinin taluttajille, hui, eihän se oo...? On se. Paula Vesala. Siinä ihan ilmielävänä, kauniina kuin ruiskukka viljapellossa. Ihana, ihana Paula Vesala. Vierellään jotenkin arojen kasakalta näyttävä komistus. Tovi siinä koirista haastellaan. Sitten jatketaan matkaa.

Me kälyn kanssa tohkeissamme: onneksi ei alettu puhua miten ihaillaan, sitä se varmaan kuulee tarpeeksi, mitenkähän se täällä, ihan taviksena, ensin en ollut uskoa silmiäni, on se kyllä lahjakas, niin on, ihan huippu. Se varmaan luuli, ettei nuo mummelit tunnista. Mutta toisaalta, olihan se myös Tuntemattomassa, senhän nyt kaikki kävi katsomassa. Tämän viimeisen. (Mielestäni parhaan.) Siinähän se oli Rokan vaimo. Hyvä, mutta ihan liian kaunis siihen. Rokka ei ikinä olisi sotaan malttanut lähteä... Jaariteltiin siinä sitten niitä näitä tuosta Paulasta. Kotona oli pakko soittaa sitä Tequila-kappaletta Youtubesta. Kuvittelen, että ne ajavat siinä Valtatie 1:tä Kaliforniassa, pysähtelevät motelleihin. 

Olen jo ennenkin kuunnellut Paulan kappaleita, kun ensin olin oppinut hänestä enemmän Vain elämää-ohjelmassa. Aiemmin olin tiennyt vain nimen ja hieman juorutason-juttuja, mutta ohjelma näytti, miten monipuolisen lahjakas hän on. Sävellykset, soitto monilla instrumenteilla, sanoitukset, laulu ja muu esiintyminen. Super. Mutta onkohan elämä kohdellut häntä hyvin? Ei ole tainnut. Kuuluisuus ja lahjakkuus eivät todellakaan välttämättä kulje käsi kädessä onnen kanssa. Se tulee esille myös Paulan monissa lauluissa. Joululaulukin on niin synkkä, mutta tosi! Moni, minä itsekin, voi siihen samaistua.

Kuuluisuudesta tulee mieleen kirja, jota kuuntelen: Minä, Elton John. Siinäpä vasta elämänkerta! Rehellinen ja aito. Suosittelen todella lämpimästi. Elokuva Rocketman on tehty kirjan alkuosasta, ehkä jatkoa seuraa myöhemmin.

Mutta Paulasta vielä: olipa mieleenpainuva kohtaaminen. Että nuori nainen voi olla niin kaunis, säteilevä ja ihan tavallinen. Toivon hänelle kaikkea hyvää loppuelämän ajalle. Hän tulee olemaan ikitähti meidän muusikkokaartissamme.

 

kuin tuuli laivaa, hoilasi muuan ystäväni takavuosina.  Vähän sellaista mietiskelin, kun kuuntelin Teemu Luukan ansiokkaan kirjan haukiputaalais-newyorkilaisesta Tyyni Kalervosta, joka oli, vaikkakin ristiriitainen henkilö, myös melkoinen voimanainen. Tuli yksin siirtolaiseksi Kanadaan vuonna 1924 ja siitä sitten jonkun vuoden päästä laittomasti rajan yli Amerikkaan ja New Yorkiin. Kirja kertoo Tyynin  uskomattoman tarinan Länsi-Pasilan silloisista taloröttelöistä rikkaaksi ravintoloitisijaksi ja kiinteistöjen omistajaksi Manhattanille, Kekkosen ja monen muun valtaapitävän ystäväksi. Sattumaa ja onnea, mutta myös älyä, uskallusta, halua, uskoa itseensä, päättäväisyyttä ja ahkeruutta. Kirja valottaa mukavasti New Yorkin historiaa, tuo esiin eri pormestarien tekemiset ja tekemättä jättämiset, samalla kerrotaan suomalaisten siirtolaisten tarinaa ja koko läntisen maailman historiaakin. Todella lukemisen/kuuntelemisen arvoinen teos!

Mitenkähän paljon Urho Kekkosen elämässä oli Sattumalla osaa ja arpaa? Tätä sitten pohdin eilen, kun ensimmäistä kertaa kävin Lepikon torpan pihalla Pielavedellä. Kuvittelin, miten Urkki lähti sieltä koulutielle, ei tullut bussi hakemaan. Tosiasiassa perhe muutti 1906 Kuopioon ja sieltä pari vuotta myöhemmin Lapinlahdelle, jossa Urkki aloitti koulun 1908. Eli Lepikon torpan aikana hän oli päiväkoti- ja esikouluikäinen.  Päiväkoteja tai esikouluja vaan ei ollut. Kun hänen opettajansa suositteli vanhemmille, että poika pitäisi ehdottomasti panna oppikouluun (Iisalmeen), mitä jos vanhemmat olisivat kieltäneet moiset herrojen kotkotukset? Jos oikein syntyjä syviä miettii ja kaiken seurauksia, olisiko ollut mahdollista, että me sitten vuonna 1991 oltais oltu samassa jamassa Baltian maiden kanssa, hakemassa itsenäisyyttämme jo toiseen kertaan? 

Sattumallako tässä mennään, vai miten paljon esim. vanhempien tuella on  merkitystä meistä kunkin tulevaisuuden suhteen?  Omat kyvyt vai ympäristö? Tietenkin sekä että, mutta jos itsetuntosi on vahva jo heti lapsena, olosuhteet ovat paljon otollisemmat kuin, jos älykäs ihminen lytätään lattianrakoon jo ihan pienenä. Sieltä sen pienen minän on hankala ponnistaa ylöspäin. 

Pieter tuumi, että Kekkonenhan oli sitten niin kuin diktaattori. Valitutti itsensä presidentiksi peräti neljä kertaa. Valitutti ja valitutti. Uskoi kyllä, kun vakuutin, ettei se niin mennyt ja että ei ollut diktaattori, vaikka lähes yksinvaltias olikin. Asemassa, jossa saattoi heitellä kirjeitä myllystään milloin kellekin vallankahvaa tavoittelevalle ja perässähiihtäjälle. Pieter on lukenut Matti Klingen Brief History of Finland- kirjan. En tiedä, missä hengessä Klinge historiamme esittää. Suomessa historiaa tuskin on tahallaan vääristelty, mutta kirjoittajan tausta tietenkin tuo oman värinsä. Onko esim v. 1918 sota sisällissota, kansalaissota, veljessota vaiko peräti vapaussota?

Amerikkalainen unelma saattoi käydä toteen vielä viime vuosisadalla (nythän sellaista unelmaa ei oikeasti enää ole, koko Amerikka on kuilun partaalla). Toteen saattoi myös käydä tie torpasta valtakunnan johtoon. Tai satamatyöläisestä. Onko nykyisin elämä liian helppoa, onko ahkeruus ja yrittäminen vanhanaikaista ja turhaa? Rahan saa vähemmälläkin. Riittää ainakin kahviin ja tupakkaan, niin kuin laulussa lauletaan.

 

 

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS