Wayasta ja muista eläimistä

Lähdettiin Tallinnaan viettämään ystävän 80-vuotispäiviä. Viru-hotelliin majoituttiin, kun sinne voi viedä koiran. Tietenkin Wayan piti päästä mukaan, eihän Pieter halua oikein mihinkään lähteä ilman kaveriaan. Ilma oli kuin morsian, kun tehtiin pitkä promenaadi Viru-hotellista Narva maantien yli Merenpuistotielle ja isoon puistoon Rotermanni-keskusta vastapäätä. Virusta on hankala päästä katujen yli, suojateitä ja liikennevaloja on harvassa ja autot ajavat kuin heikkopäiset. Onnistui ja jatkettiin puistoja pitkin sinne, missä on se Estonian muistomerkki. Siitä eteenpäin ja Paksun Margaretan ohi vanhaan kaupunkiin. Pitkä lenkki. Koiruli käyttäytyi esimerkillisesti.

Illalla piti menemämme ravintolaan, oltiin kysytty etukäteen lenkillä ollessamme, saako koiran tuoda. Joo, saa. Virossa ollaan vapaampia.  Pieter lähti samaan puistoon pikku lenkille klo 18, piti tavata ravintolassa klo 19. Oli tietenkin jo pilkkopimeää, katuvalot vain valaisivat ja tietysti autojen valot. Autot eivät olleet hiljentäneet yhtään vauhtiaan ja liikenne tuntui samalta kuin päivällä.Joskus varttia vailla seitsemän hän soittaa hädissään, että koira on karannut. Noh, Pieter kun antaa koiran juosta irrallaan, minäkin kyllä annan, kun se tavallisesti tottelee suht hyvin. Nyt Waya oli kuitenkin päätellyt, että jotain tapahtuu hotellilla, eikä hän ole paikalla. Meni sitten aina vähän matkaa hotellille päin ja kun näkin Pietern tulevan perässään, jatkoi aina vaan, vaikka Pieter yritti saada pysähtymään. Lopulta lähti juoksemaan täyttä vauhtia. Sovittiin, että lähdemme ystäväpariskunnan kanssa ulos ja tulemme vastaan, etsitään yhdessä. 

Viru-hotellin ovella seisoo musta koira huomioliivissään, kukas se siinä? Wayahan se oli juossut yli kagtujen, väistellyt autoja ja osannut tulla hotellille. Onneksi oli huomioliivim että autot osasivat väistellä. Olisihan siinä voinut peräänajojakin sattua, jos on tullut äkkijarrutuksia. Vai luuletteko, etträ Waya on katsonut ensin vasemmalle, sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle, niin kuin alakoulussa opetettiin? Tai ehkä mennyt liikennevaloista, odiottanut kärsivällisesti valojen vaihtumista?  Joka tapauksessa, hauva ei tällä kertaa päässyt ravintolaan ja Pieter julisti, ettei hän huomaa sitä nyt viikkoon. Sehän on pahin rangaistus koiralle, että se suljetaan lauman ulkopuolelle. Hyvin stressaavaa. Ilmankos seuraavna päivän lenkin jälkeen Waya tuli minun luokseni, hausi halata kovasti. Sanoi "ethän SINÄ ole vihainen, olethan SINÄ edes minun kaverini?"

Tulomatkalla sama iltana Pieter onneksi suostui jo puhumaan hänelle. Olihan Waya sentään fiksu koira, uppiniskainen, mutta fiksu. Vähän niin kuin Lassie palaa kotiin.

Tässä kopio Van Goghin kuuluisasta talusta Koira pelossa vai oliko se sittenkin Koiranelämää pellossa.

Oli miten oli, Wayahan se siinä. Hänellä on ollut suuremmoinen loma Hollannissa. On saanut uida kyllikseen Maas-joessa sekä Atlannin aalloissa. Ihmeellistä oli, kun kaikki kolme oltiin uimassa ja heiteltiin keppiä toisillemme. Vieraskielisiä kavereita on riittänyt, mutta elekielellä poika on selvinnyt - ja nenällä. 

Tänään meinasi pupu tulla pöksyyn, kun ukkonen jyrähteli. Pomon täytyi kantaa häntä, että rahoittui, muuten olisi juossut oikopäätä autolle, luultavasti pysäköintipaikalle, auton alle. Muuten hän on loistava matkakumppani, ei valita koskaan. Istuu takapenkillä  katselemassa maisemia tai ottaa muina miehinä nokoset missä vaan, takapenkillä tai kahvilan lattialla.

Illansuussa hän huomasi taivaalla oudon esineen: kuumailmapallon. Siinä riitti haukkumista! Lentokoneet, olipa kyseessä mitkä tahansa sotakoneet,  tai lintuparvet eivät herätä kiinnostusta, mutta mikä olikaan tuo miltei äänettömästi taivaankannen yli lentävä uhkaava ilmestys! Parasta varoittaa noita ihmistolloja, kun eivät ymmärrä, että vaara uhkaa taivaalta.

Tässä uimamaisteri taistelee urheasti Atlanttia vastaan:'

Ihan käsittämättömän kamalaa, mitä voi tapahtua! Tarkoitan nyt siis sitä, kun (aina)irrallaan ollut, paikallisen ravintolan omistajan pittbull ravisteli pienen villakoiran kuoliaaksi Hernesaaressa. Kun ihmiset antavat koiransa kulkea vapaana!

Niin kuin me. Mekin annetaan. Ei saisi. Mutta kun menemme takuuseen, mutta kun meillä on homma hanskassa, mutta kun...Olen sanonut Pieterille, että Waya on laitettava hihnaan, jos joku huutaa jo etäältä "koira kiinni!"

Onko joku koira (pittbull esimerkiksi?) jo luonteeltaan taipuvainen tappamaan? Kuulostaa kamalalta, mutta eläinten keskuudessa tappaminen on todellakin enemmän osa luontoa kuin ihmisillä. Tosin ihmisilläkin... Noh, se on eri juttu. Wayan kouluttamisessa on mennyt kauan, Perusjutut on opittu heti, mutta on niin monia asioita, joita huomaamme vasta nyt hänen oppineen. Vaikkapa että milloin ollaan tosissaan. Milloin ON toteltava. Mahtaako vieläkään olla takeita, jos minä olen komentamassa!

Niin, me voimme vaikka vannoa, että Waya EI pure. Mutta jos on kimpussa pieni herhiläinen, leikkisä pentu, hän saattaa näykkäistä tai olla näykkäisevinään. Entä jos lapsi retuuttaisi, olisiko takeita, ettei...? Pieter sanoisi, että olisi, ja minä sanoisin, että hm, ei hän varmaankaan...

Tyttären pieni katukoira, joka on ollut jo toista vuotta Suomessa: ei mitään takeita, etteikö purisi, jos tulee se hetki, että hän kokee sen parhaana vaihtoehtona. Kaikki Suomessa opittu häviää, kaikki käytöstavat heitetään romukoppaan ja eikun päälle vaan! Se suloinen pikku Rocky!

Waya on vuosikausia murissut, kun menen nukkumaan (Pieter siis  nukkuu jo ja tietysti Waya hänen sänkynsä vieressä). Olen aina mieltänyt sen varoitusääneksi: minä olen täällä, älä vain astu päälle. Nykyisin  hän vain murahtaa vaimeasti, on siis jo oppinut, että ei se tänne tule, se menee eri suuntaan. 

Waya on uskomattoman kiltti koira. Uskomattoman kiltti. Onnellinen, tottelevainen, seurallinen, ihmisystävällinen.

Joskus ajattelen, millainenhan se olisi, jos Pieter ei olisi kasvattanut sitä tiukassa otteessa. Jos minä vain olisin lellinyt ja hellinyt? Hän rakastaa kirpputorilta raahaamiani pehmoeläimiä. Tai rakastaa ja rakastaa, viidessä sekunnissa on silmät revitty ja ravistellaan ja ruhjotaan (kuin se pittbull sitä pientä villakoiraparkaa). Mutta eihän se ikinä maailmassa voisi tehdä niin elävälle olennolle! Eihän?

PS. Muistan tarinan lapsuudesta: meidän mökin läheisyyydessä oli iso lato, johon naapurin isäntä toi heinänsä. Me lapset pyörittiin siellä jaloissa, samoin mäyräkoiramme Timppu. (Oikea nimi oli Dina, mutta sitä ei kukaan käyttänyt. Sitäpaitsi se oli myös Pieterin äidin nimi, joten aina vaan edelleen Timppu on Timppu.)- Noh, heinätöiden lomassa Timppu tuli 100 metrin matkan mökille Sadun luo. Satu näki, että jotain on nyt suussa. "Anna pois, tiputa tähän!". Timppu tiputti. Se oli vaaleanpunainen hiiren poikanen. Ihan elossa. Oli varovasti kantanut, ei syönyt, ei tappanut.

Miten paljon me oikeastaan tiedetään koirista?

Saati kissoista?

 

Waya on aina rakastanut kepin kanssa kuljeskelua. Se pitää jätää johonkin, kipittää sitten piiloon ja odottaa, että joku huomaa kepin ja heittää sen jorpakkoon. Sieltä Waya sitten ryntää hakemaan sen ja sama taas alusta. Mutta koskaan hän ei suostu tuomaan keppiä heittäjälle, ei edes lähelle, saati käteen.

Eilen taas mennä töpöteltiin keppi suussa. Jätettiin se milloin hangelle parin metrin päähän tiestä, milloin vähän lähemmäs tien  reunaa. Kun hänelle tarpeeksi kauan hokee,  että "ei sinne, se on liian kaukana, jätä se tielle: on the road, Waya, on the road", hän saattaa armollisesti tehdä niin. Siitä se on sitten helppo poimia ja heittää kauas metsään. Waya rakstaa pomppia syvässä hangessa etsimässä keppiä.

Mutta jälleen oli niin , että hän kipitti ihan liian kaukana, ei aikomustakaan päästää irti rakkaasta kepistään. Silloin huusin: seis, paikka, wait, stay! Hän pysähtyi, selkä minuun päin, seisoi paikallaan keppi suussa. Kun lähestyin, alkoi häntä hiljalleen heilua. Kun olin kohdalla, hän äkkiä pudotti kepin maahan, mutta laittoi salamana tassunsa sen päälle juuri, kun kumarruin ottamaan sitä. Jos ehdin tarttua keppiin, hän ryntäsi piiloon odottamaan, että heitän sen. Toisen kerran taas hän nappasi kepin uudelleen ja juoksi karkuun keppi suussaan. Tätä kaavaa toistelimme. Hauskinta oli nähdä, kun hämntä alkoi heilua. Siitä tietää, että tämä oli Wayasta erittäin haasteellista leikkiä... Sieltä se mamma tulee, kohta kisataan kuka saa kepin...

Heti kun jäät lähtivät, koiranpoika on vedessä kuin saukko.

Uusimmat kommentit

21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS