Wayasta ja muista eläimistä

Waya on melkein 12 v, vanha herra jo siis, mutta matkustaminen kanssamme Euroopassa ei todellakaan ollut ongelma. Auton mittariin kertyi kilometrejä 9470, hauveli ei ollut millänsäkään. Missä vaan pysähdyttiin, hän harppasi ulos autosta, katseli ympärilleen uteliaana, mutta ei lähtenyt törmäilemään minnekään. Autoonhan ei vanha herra enää jaksa hypätä, Pieterin pitää avustaa. Mutta laivalla, siellä hän kyllä jaksoi sulavasti hypätä meidän sänkyyn. Menomatkalla Pieter ajoi pois, mutta onneksi Pieter uskoi, kun ehdotin, että ei sanota mitään. Annetaan olla sängyllä, kun  me itse ollaan ravintolassa. Tuntee olonsa turvallisemmaksi, ehkä ei laivan koneetkaan niin kuulu ja tärisytä. Nukkui kuitenkin yöllä lattialla omalla patjallaan.

Oli jännittäviä kokemuksia. Tapasi Pluk-koiran, josta tuli melkein kaveri, tapasi Toulouse- ja Zorro-kissat, joihin suhtautui ystävällisesti. Ne oli ne kissat, jotka epäröivät! Tapasi Tou-koiran, joka oli onnettomuudessa menettänyt toisen silmänsä, mutta oli äärettömän positiivinen luonne.

Yks aasi meinasi talloa Waya-paran jalkoihinsa! Todellinen aasi, se mokoma!

Vuoriston lenkkipoluilla Waya oli kuin kotonaan. Yhdessä vuoripuron suvantokohdassa oli vähällä käydä huonosti! Waya kiirehti Pieterin yllyttämänä uimaan, mutta ei päässytkään pois. Suvantokohta oli syvä, kivet olivat liukkaita, Pieterin oli mentävä apuun. Selvisi säikähdyksellä, samoin mami. 😮

Ravintoloihin pääsi koirat, joskus jopa sisälle. Wayahan osaa käyttäytyiä. Vain yhdessä lomakeskuksessa jossain Ranskan puolen Pyreneillä ei häntä huolittu edes ravintolan terassille. Koko paikkaa (siis oikeastaan myös koko pikku kylää) leimasi raha. Ihmisistä näki, ettei siitä ollut puutetta. Mutta mehän ei sellaisiin ravintoloihin edes haluttu mennä. Pyh. 

Eihän se sanoilla osaa toiveitaan kertoa, mutta mitä sillä on väliä, kun muutenkin saa tahtonsa läpi.

Pieter oli lähdössä hauvelin kanssa lenkille, mutta koira halusi autolle. Siis Rajasaareen. Pieter sanoi, että ei, nyt mennään vain pikku lenkille. Koira otti askeleen lähemmäksi autoa ja istui maahan naama virneessä. Vielä kolmas askel autoa lähemmäksi ja katse innokkkaan odottava: kyllä nyt mennään Rajasaareen, mä haluuan! Eiks mennäkin?!

Noh, mentiin.

Hajuaistihan se koiraa liikuttaa, mutta entä kuulo? Tuli vaan mieleen, kun lasten kysymyspalstalla Hesarissa kysyttiin: mikä eläin kuulee parhaiten? 

Eilen, kun Waya jo oli syönyt päivittäisen herkkuateriansa (nappuloiden lisäksi on aina joko hyväsydämisen possun sydäntä, maksaa tai jauhelihaa, gelatiinia ja oliiviöljyä) ja paistoin meille maksaviipaleita. Hellaan päin kääntyneenä sanoin tavallisella äänellä: "kiltille pojalle annetaan aina pieni pala". Eikös Waya, joka makoili matolla kymmenen metrin päässä, noussut jaloilleen ja tallustellut kupilleen odottamaan sitä pientä palaa. Siis kuunteleeko se varmuuden vuoksi aina, vai osuivatko korviin sanat: kiltille pojalle tai/ja annetaan. Yleensä puhun hälle englantia, osin suomeakin, mutta tämän "kiltille pojalle" sanon aina suomeksi. Ainakaan ei tarvinnut korottaa ääntä, eikä kääntyä kohdistamaan sanoja nimenomaan hänelle.

Joskushan hän ei ole kuulevinaan, katselee muualle. Eli siis ei halua totella. Eilen esim. oltiin menossa daynap:ille (päikkäreille siis) ja hän on innolla tulossa myös, niin kuin aina. Sanoin, että go to find your stick (hae keppisi), mutta  hän ei ole kuulevinaan,  on vaan tulossa. Jouduin patistamaan useaan kertaan. Ilmeisesti herra ei muistanut, mihin oli sen jättänyt, kun joutui pälyilemään sinne tänne, kun lopulta oli sisäistänyt, että ei tulla, jos jätetään hyvä keppi jonnekin lojumaan. Löytyihän se keppi ja hauveli toi sen terassille. Yhdessä sitten me kaikki vanhat otettiin makoisat päiväunet.

Iltaisin Waya tuo punaisen lelun minulle: laita tähän namu ja piilota lelu. H'än joutuu mökillä odottamaan makuuhuoneessa ja kaupungissa keittiössä. Se ei oikein mene kaaliin. Olisi paljon kivempi kurkkia, mihin se mami piilottaa sen lelun, löytäisi sitten helpommin  Mutta ei, ei saa kurkkia. Sitten joutuu nuuhkimaan joka paikan, ennen kuin löytyy ja voi sitten tuoda sen olohuoneen matolle ja ravistella namun ulos.

Mökillä, kun lounas on valmis ja boss on saunan luona hommissa, lähetän hänet sanomaan bossille, että pitää tulla syömään. Waya käy kiltisti ilmoittamassa. Samoin hän ilmoittaa päiväunien ajan, ilman että minun täytyy sitä pyytää. Menee nykimään bossia n. klo 15, että nyt olis day nap time.

Kun hän ulkoilee yksinään mökillä ja haluaa sisään., hän raapii ensiksi ulko-oven edessä olevaa kynnysmattoa. Jo ei kukaan kuule, hän haukahtaa. Odottaa tovin, sen ajan, minkä laskee menevän siihen, että joku tulee avaamaan. Jos ei ala ketään näkyä, haukahtaa pari kertaa kovemalla äänellä. Ihmsttelen sitä kärsuvällisyyttä ja tajuamista, ettei siellä ovella nyt sekunnissa voida olla.

Hän myös muistaa tuoda kepin terassille päivän päätteeksi.Se - ei nyt sentään tämä sama kappale -, on aina kaikki nämä runsaat kymmenen vuotta ollut se mieluisin lelu. Nykyisin Pieter saattaa ottaa sen sisään eteisen nurkkaan yöksi. Tänään, kun olin lähdössä Wayan kanssa lenkille, hän meni ulko-ovetsa ulos, mutta tekikin salamnnopeasti u-käännöksen: ai niin, keppi meinasi unohtua, noukki sen eteisen nurkasta ja sitten vasta mentiin.

Tiellä sain sen otettua häneltä, ihme kyllä antoi, heitin sen metsään ja käskin hakea. Normaalisti Waya juoksee kepin perään automaattisesti, mutta nyt ei millään. Katseli vain muualle muina miehinä. Käskin monta kertaa. Meni jo ojan pohjalle, mutta ojan jälkeen olsi ollut pieni rypäs matalia kuusentaimia. Hauvelin tiedossa oli, että ojan jälkeen voi olla tiedossa ikävä yllätys,  teräväreunaista risukkoa pusikoiden karsimisen jäljiltä. Näin, että hän hatkitsi jo hyppäämistä taimien yli, mutta näköjään arveli, että on parempi olla ottamatta riskiä. Niinpä se olin minä, joka sai tuon mokoman kepin sieltä metsästä hakea.

Myös entisden elämän koira, Olga tuntui ymmärtävän ihan kaiken. Monella lie samat kokemukset koiristaam - ja kissoista - ja on varmaan tutkittukin, mitä niiden aivoissa tapahtuu, kun pyydetään jotain. Vaikuttaako se eri tavalla, kuka pyytää tai komentaa. Ajattelevatko ne todella, millä kielellä? Koirien kielellä varmaan.. 

 

 

 

Lähdettiin Tallinnaan viettämään ystävän 80-vuotispäiviä. Viru-hotelliin majoituttiin, kun sinne voi viedä koiran. Tietenkin Wayan piti päästä mukaan, eihän Pieter halua oikein mihinkään lähteä ilman kaveriaan. Ilma oli kuin morsian, kun tehtiin pitkä promenaadi Viru-hotellista Narva maantien yli Merenpuistotielle ja isoon puistoon Rotermanni-keskusta vastapäätä. Virusta on hankala päästä katujen yli, suojateitä ja liikennevaloja on harvassa ja autot ajavat kuin heikkopäiset. Onnistui ja jatkettiin puistoja pitkin sinne, missä on se Estonian muistomerkki. Siitä eteenpäin ja Paksun Margaretan ohi vanhaan kaupunkiin. Pitkä lenkki. Koiruli käyttäytyi esimerkillisesti.

Illalla piti menemämme ravintolaan, oltiin kysytty etukäteen lenkillä ollessamme, saako koiran tuoda. Joo, saa. Virossa ollaan vapaampia.  Pieter lähti samaan puistoon pikku lenkille klo 18, piti tavata ravintolassa klo 19. Oli tietenkin jo pilkkopimeää, katuvalot vain valaisivat ja tietysti autojen valot. Autot eivät olleet hiljentäneet yhtään vauhtiaan ja liikenne tuntui samalta kuin päivällä.Joskus varttia vailla seitsemän hän soittaa hädissään, että koira on karannut. Noh, Pieter kun antaa koiran juosta irrallaan, minäkin kyllä annan, kun se tavallisesti tottelee suht hyvin. Nyt Waya oli kuitenkin päätellyt, että jotain tapahtuu hotellilla, eikä hän ole paikalla. Meni sitten aina vähän matkaa hotellille päin ja kun näkin Pietern tulevan perässään, jatkoi aina vaan, vaikka Pieter yritti saada pysähtymään. Lopulta lähti juoksemaan täyttä vauhtia. Sovittiin, että lähdemme ystäväpariskunnan kanssa ulos ja tulemme vastaan, etsitään yhdessä. 

Viru-hotellin ovella seisoo musta koira huomioliivissään, kukas se siinä? Wayahan se oli juossut yli kagtujen, väistellyt autoja ja osannut tulla hotellille. Onneksi oli huomioliivim että autot osasivat väistellä. Olisihan siinä voinut peräänajojakin sattua, jos on tullut äkkijarrutuksia. Vai luuletteko, etträ Waya on katsonut ensin vasemmalle, sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle, niin kuin alakoulussa opetettiin? Tai ehkä mennyt liikennevaloista, odiottanut kärsivällisesti valojen vaihtumista?  Joka tapauksessa, hauva ei tällä kertaa päässyt ravintolaan ja Pieter julisti, ettei hän huomaa sitä nyt viikkoon. Sehän on pahin rangaistus koiralle, että se suljetaan lauman ulkopuolelle. Hyvin stressaavaa. Ilmankos seuraavna päivän lenkin jälkeen Waya tuli minun luokseni, hausi halata kovasti. Sanoi "ethän SINÄ ole vihainen, olethan SINÄ edes minun kaverini?"

Tulomatkalla sama iltana Pieter onneksi suostui jo puhumaan hänelle. Olihan Waya sentään fiksu koira, uppiniskainen, mutta fiksu. Vähän niin kuin Lassie palaa kotiin.

Uusimmat kommentit

10.09 | 17:46

Hei oletkohan sisareni? Laita viestiä jos tuntuu siltä. P.0452019202 .t.pertti

...
15.06 | 20:17

Sitä ajatellen juuri, klo 9

...
15.06 | 16:12

Muistithan varata aamuajan kun pitää olla syömättä ennen niitä kokeita

...
18.05 | 12:34

Hei,
Lähtikö keinutus pois yhtäkkiä vai helpottiko hiljalleen?entä teitkö joitain harjoituksia oireiden helpottamiseksi? Itsellä ollut samanlaisia oireita nyt.

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS