ja risto reipas. Wayanhan ei pelkää mitään, paitsi:
ukonilmaaaaa!!!!
Aiempina vuosina ei sellaista olla huomattu, mutta nyt on. Ei tarvitse, kuin vähän jyrähdellä, kun tämä koiranpoikanen
vauhkoontuu. Tänään olin hänen kanssaan kanavalla (3 km meiltä). Tavallisesti sinne mennään ja nurmikolla suurten lehmusten alla leikitään ja ärhennellään. Juostaan, heitetään keppiä,
piiloudutaan. Sitten uimaan kanavan tällä puolen ja uudelleen vielä kanavan toisella puolen.
Hän oli jo matkalla kuullut, että jossain jyrähteli muutaman kerran. Hän vilkuili taivaalle ja halusikin lähteä
heti kotiin. Sain kuitenkin houkuteltua hänet veteen (minähän en sinne mene kanavalla, mutta hauveli sitäkin innokkaammin), heitin kepin, joka hänen pitäisi uimalla hakea. Normaalisti hakee, ui kuin saukko. Nyt teki vain pienen
kiekan ja äkkiä pois. Keppi jäi veteen. Kotiin, kotiin, oli koirulilla vain mielessä.
Minä yritin esittää huoletonta (en todentotta itsekään ole ihan iisi, jos on ukkonen), menin sulkuportin yli kanavan toiselle
puolen. Koiranpoika ei olisi halunnut, lopulta uskalsi kuitenkin. Kanavan toisella puolella on kiva saari, etsiskelin sieltä kanttarellejä. Olihan siellä, mutta pieniä vielä, kuten kuvasta näkyy:
Tämä Veli Urhea ei halunnut tulla ollenkaan yli. Lopulta kuitenkin uskalsi, taivaalle vilkuillen. Koko ajan kantautui uhkaavaa jyrinää. Huutelin ja huhuilin häntä (mitä
lienevät kanavassa sulkuja odottavat veneilijät tuumineet tästä: "Ukkeli, come on! Ukkeli, where are you, mum is waiting!"). Waya ryntäili edestakaisin, käväisi saarella ja lopulta ulvoikin kanavan turvallisella puolella
surkeasti: tule jo, nyt mennään kiireesti kotiin.
Ei siinä auttanut kun hypätä pyörän selkään, että herra pääsi turvaan. Hän juoksi yhtäjaksoisesti koko kolmen kilometrin matkan.
Kotona Pieter kertoi, että muutama viikko sitten oli yhtenä aurinkoisena päivänä alkanut ihan odottamatta hirveä myrsky (minä olin silloin Espoossa). Ukkonen ja kaatosade. Silloin hän oli polkenut kotiin ihan vimmatusti
koira kannoillaan. Molemmat olivat läpimärkiä ja salamat vain löivät taivaalla. Ehkä Wayalle jäi siitä pelko ja tietoisuus, että kun tuo jyrinä alkaa, mitä vain voi tapahtua. Tiedä tuota.
Ukkonen
oli jo häipynyt, kun päästiin kotiin, pienen sadekuuron vain heitti myöhemmin. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, parasta olla varuillaan.