Wayasta ja muista eläimistä

Onko ihminen eläimen arvoinen?

Erään ystäväni kanssa juteltiin eläinrääkkäyksestä. Niin karmeasta, etten voi sitä edes tähän laittaa... kissanpennuista. Arvaatte loput.

Siitäkö mahtoi johtua se viimeyön todellistakin todempi painajainen: minun super-rakas Simo-kissani oli joutunut raadelluksi (Simo siis muutti taivaan kotiin jo vuonna 2008), verta tuli joka paikasta, nahka repsotti ja liha näkyi sieltä ja täältä. Etsin ja etsin pieneläinklinikan numeroa (ihan siitä vanhanaikaisesta puhelinluettelosta), tuskaisena. Simo tärisi ja oli selvästi shokissa. Oli sylissäni kynnet esillä. - Lopulta sain langanpäähän jonkun ja huusin, että tämä kissa kuolee, voinko tulla heti???!!! - (Tietenkin oikeassa elämässä olisin jo ollut matkalla). Rouva siellä sanoi tympääntyneen oloisena: "Noh, eiköhän me nyt anneta olla jonkin aikaa." Minä kiljuin, huusin ja itkin: "Ei anneta, maksoi mitä maksoi!!!" Nainen käski sitten odottaa hetkisen, hän kävisi kysymässä lääkäriltä. Mutta häntä ei kuulunut takaisin puhelimeen. Simolle näytti ilmestyvän entistä enemmän haavoja, joka paikka oli veressä. Tajusin, että se kuolee nyt, tähän mun syliini. - Ulisin varmaan - ja heräsin siihen sydän hakaten.

Uni oli kaamea, voit uskoa. Onneksi yötä oli vielä jäljellä, että sain itseni rauhotettua.

Miksi Simo? Miksi ei Eetu, se toinen kissa. Miksi ei Olga? Tai Waya.- Simolla on joku symbolinen arvo minulle. Simo oli haaste. Kaikki ne sen 14 ikävuotta odotin ja toivoin (ja luin loitsuja sekä tein taikoja), että saisin sen kesyyntymään, tulemaan luo, luottamaan. Vasta ehkä viimeisenä vuonna se alkoi tulla tietokonen viereen, kun kirjoitin. Piti silti etäisyyttä, mutta selvästi alkoi hakea seuraani. Eetuhan olisi koska vaan hypännyt näppikselle tai syliini, mutta ei Simo. - Olga samoin, koska vaan, aina valmiina häntä heiluen, suloinen, uskollinen Olga. - Waya taas on Pieterin koira. Tykkää kyllä minusta, mutta mutta. Joskus en tahdo saada sitä mukaani kävelylle, pitää hihna ottaa oikein (siis mökilläkin), kun se pelkää, että Pieter haihtuu sinä aikana.

Koiran tottelemattomuus on erilaista kuin kissan. Koira ei tottele, koska ei kunnioita sinua tarpeeksi, asettaa itsensä hierarkiassa edellesi. Pitää sinusta kyllä, mutta tottelee vain, jos tietää, että olet johtaja. Kissa taas...älykäs kissa (Eetu oli kiva ja söpö, mutta ei ehkä niitä ihan briljanteimpia), sen pitää tiedostaa, että te olette oikeita sielunkumppaneita, tasavertaisia, sitten se saattaa totella, hakea läheisyyttäkin. Kumpikin mielenne mukaan: hei älä viitsi siinä kiehnata, nyt ei kiinnosta.

Usein otin kissat mukaan metsäretkelle. Eetun varsinkin, kun sen seurasi kintereilläni kuin hai laivaa. Kulki perässä ja naukui. Naukui ja kulki perässä. Simo tuli joskus mukaan omilla ehdoillaan. Seurasi, loikkasi syrjään, kiipesi puuhun, meni menojaan, tuli kutsuttaessa...jos sitä huvitti. Ja Eetu naukui: huomasitko, sinne se taas meni, ei ois kannattanut ottaa, tajuatko, MINÄ olen edelleen tässä, siis mitä järkeä oli ottaa tuota ylimielistä kattia ollenkaan mukaan? 

Kummallista, miten joku eläin on niin erilainen kuin toiset. Jossakin mielessä rakkaampi, enemmän kasvattavakin. - Hm, toivottavasti ei tule uusia painajaisia enää, ei Simosta, eikä muistakaan eläimistä.

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

31.12 | 20:53

Kyllä ne löytävät tiensä, tahtoessaan, kertomaan lähimmäisiä, että täällä ollaan, kaikki on hyvin!

...
19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS