| Kirjat Kirjani eivät taida olla ihan maailmankirjallisuutta, mutta olen lukenut
monia... olin aikeissa sanoa "huonompiakin", mutta jätettäköön. Sanon siis vain:"monia samantasoisia", ellen sitten ole jättänyt kesken... Olen julkaissut kirjat ensimmäistä lukuunottamatta Books On Demand-kustannusyhtiön
kautta, se on helppoa ja halpaa. Ei tarvitse odottaa vuoden verran "valitettavasti"-vastausta jostakin suuresta kustannusyhtiöstä, niinkuin jouduin odottamaan ensimmäisen, rakennuskirjani, kanssa. Myöhemmin kävi ilmi, ettei sen
tapaista ollut (kaiketi) aiemmin julkaistu. Harmittaa, ettei kustantaja silti tarttunut. Niinpä julkaisin sen palvelukustanteena Pilot-yhtiön kautta. Joka tapauksessa, se on ihan tolkun kirja, hae kirjastosta, jos kiinnostaa! Vahingosta
viisastuneena ja malttamattomana luonteena, olen käyttänyt tämän jälkeen kustannusyhtiö Bodia. Bod:n kautta kirjani ovat markkinointia vailla valmiita. Omansa markkinointi on tosi vaikeaa tällaisen luonteen omaavalle, vaikea
niitä omiaan on kehua. Eikös se ole niin vähän kaiken kanssa: niin kauan kuin puoliso ei asu samassa osoitteessa se on "uuh, ihan vautsi", sen jälkeen se on "noh, se mun ukkoni/akkani nyt on sellainen..." Oli miten oli: kirjojani
voi tilata mistä tahansa nettikaupasta (lukuunottamatta ensimmäistä, jonka julkaisumahdollisuutta en jättänyt voimaan sen jälkeen kun Pilot teki konkurssin. Käsikirjoitus tosin on tallella!). Haet vain esim. kirjan nimellä
tai minun nimelläni. Vertaa.fi-sivustolta näet hintaerot eri kaupoissa. Niin, ja googlen kirjahaku (book search) antaa kirjat myös luettaviksi suoraan koneelta, ainakin osittain. Jes. Sekä tietysti halvat e-kirjat, niissäkin
löytyy. www.cdon.com www.adlibris.com www.suomalainen.com
www.bod.fi Oma tupa ja takka (Pilot-Kustannus, 2006)
Kun alkaa keski-iän ylittäneenä rakentaa omakotitaloa kielipuolen hollantilaisen kanssa, saattaa naisihmisessä olla jotain vialla. Kirjan kirjoittaminen oli oivallista terapiaa. Talo valmistui
ajallaan, avioliitto kukoistaa edelleen. Kirja on naisen näkökulma omakotitalon rakentamiseen. Siinä ei anneta neuvoja, miten ovenkarmit pitää asentaa vaan siitä, miten vältetään raamit kaulassa lähteminen
valmistumassa olevasta talosta. Paitsi tätä henkistä puolta, neuvot ulottuvat kyllä myös käytönnön asioihin, papereiden mapittamiseen, työvaiheiden valokuvaamiseen, talousarvion tekemiseen, arjen pyörittämiseen.
Tämän kirjan arvosteluun törmäsin yllättäen Rakentaja.fi-sivustolla. Oli hyväksi ja kivaksi havaittu. Ja kirjan kirjoittaja tietenkin oli mielissään! Oolantia suomeksi (Books on Demand GmbH, 2008) Elämä on yhtä seikkailua! 1990-luvun puolessa välissä se kieputti minut Ahvenanmaalle, Husön saarelle, jota suomi24:n keskustelupalstalla
kuvataan 60-luvulle jääneeksi pahvimökkikyläksi. Kylän pitäjänä on keskustelijan mukaan joku kiukkuinen akka. Likipitäen oikea arvio. Mutta keskustelija ei nähtävästi käynyt siellä vielä
silloin kuin sokea Alpo kokkasi keittiössä kampelaa valkoviinikastikkeella tai katajanmarjamarinoituja lampaankyljyksiä. Nam. Eikä silloin, kun Hjalliskin poikkesi tai kun koko saaren ympäröi mystinen energia. Oli ihan
pakko kirjoittaa noiden aikojen muistelot ylös. Kirja ei ole hauska sillä tavalla kuin hauskat jutut nyt ovat, pikemminkin se on tragikoominen, niinkuin elämä yleensä. Kuvassa Husön kuuluisa vierasvenesatama
HUOM: ei kannata tippakaan kauhistella kirjani upeaa kansikuvaa. Se on piirretty tismalleen satelliittikuvan ääriviivojen mukaan. Husö näyttää ihan just noin epämuodostuneelta, seppele kaulassa
ehkä auttaa hiukan asiaa. Minkäs kukaan näölleen voi! Mut se, mikä on tylsää: fontti on liian pientä. Olin aloittelija näissä kustannustoimissa. Sori. En viitsi ottaa uusintapainosta. Mutta Googlen
kirja-hausta näkyy suurempana sekä tietysti e-kirjana. Kirja saattaa vaikutta fiktiiviseltä: "Eihän tuollaista voi tapahtua, eihän kokki esim voi olla sokea, miten se muka pärjäis". Mutta kun ei ole fiktiota, on totista
totta (nimet muutettu, paitsi se Hjallis). Elämä on ihmeellistä. Ja tässä takakannen esittelyteksti: Kesällä 1994 suomalaiset "liikemiehet" tekivät invaasion pienelle Ahvenanmaan saarelle.Tapio, Bosse ja Mikko ottivat hoitaakseen ränsistyneen lomakylän Husössä. Kokemusta kavereilla kyllä riitti, ei kuitenkaan
juuri tältä alalta. Kinattiin ja pullisteltiin. Ainoa palkollinen, Eero-kokki, sai heti tarpeekseen. Onneksi hätiin rientänyt Alpo adidas-jäljitelmäshortseissaan pelasti tilanteen kuuluisilla kurmee-keitoksillaan. Hän oli
melkein sokea, mutta se ei kokin tahtia haitannut... Ystävät ja vieraat kohelsivat mukana sen kun taisivat. Jussi-poika ystävineen valmisteli suurta taide-elokuvaa, leipoi sämpylöitä naama jauhoissa ja opetteli suhtautumaan elämään
ja oolannin kieleen. Kesä oli lämmin ja romantiikkakin kukki kallionkoloissa. Useimmilla on ristinsä, huolet ja ongelmat
tulevat monessa muodossa, ne vain on otettava vastaan. Kyky kestää paineita vaihtelee ihmisen ja tilanteen mukaan. Hetkittäin asiat tuntuvat liian vaikeilta, ylipääsemättömiltä. Mistä löytää voimia?
Kun lapsi ei aikuistukaan niinkuin sitä odottaisi ja haluaisi, huumeet ja alkoholi vievät pojan mennessään. Tulee levottomat tuulet noutamaan... On aikoja, jolloin sitä jälleen kerran erehtyy luulemaan, että kyllä
se nyt tästä lähtee oikeaan suuntaan, sitten on niitä päiviä ja viikonloppuja, jollaisesta tämä kirja kertoo. Viha, raivo, sääli, itsesääli, rakkaus, kateus, epätoivo käyvät sylipainia
Hannin mielessä. Itsesyytös ilkkuu ylimpänä: sinä annoit tämän tapahtua, kehittyä silmiesi alla. Etkä tehnyt mitään, kun se vielä olisi ollut mahdollista! Vai olisiko? Poikahan on aikuinen,
missä loppuu äidin vastuu, vaivaako syyllisyys ikuisesti? Tämä on eräs kertomus naisena, äitinä ja isoäitinä olemisen tuskasta. Pojasta, jonka hyvin tunnen -hm - on tässä keski-iän kynnyksellä
lopultakin tulossa melkein oikea aikuinen. Ammatti alkaa löytyä, asiat hoituu, alkoholi ei maistu eikä muut päihteet. Leikkimieli ja luovuus on tallella. Onneksi! Naisten juttuja (BoD ,2010) Valtion virasto, harmaa arki. Värittömät virkamiehet… ja –naiset, joista eräissä kyllä riittää väriä vaikka muille jakaa.
Viraston naiset ovat ystäviä keskenään, niin ystäviä kuin naiset virastoissa yleensä ovat, käyvät yhdessä ulkona, juonittelevat, klikkiytyvät. Surut ja ilot jaetaan, tiettyyn pisteeseen saakka,
suurimmat salaisuudet pidetään kuitenkin itsellä, kateushan kukkii niin helposti. Kokoonnutaan koulutustilaisuuksissa koko osaston voimin ja tietenkin kahvilla, jokaisella on se oma mukinsa kaapissa ja automaatista riittää kahvia jokaiseen
makuun. Kirjassa nousevat esiin neljä naista, joista jokainen etsii jotain, rakkautta ja romantiikkaa nyt ainakin, tai ehkäpä vain itseään. Kirjan miehet jäävät sivuhenkilöiksi, heidän
ajatuksiaan ei kukaan tiedä, ei arvaa. Käytös on totuttujen kaavojen mukaista: sovinistista tai vieläkin sovinistisempaa, sikäli kun ollenkaan avaavat suutaan. Mutta satuun kuuluu tietenkin prinssi, jokaiselle jaossa omansa
( niin kauan kuin tavaraa riittää…) PS. Tämä kirja sai kunniamaininnan Päätalo-instituutin Möllärimestari-kilpailussa v.2010. Ei huono. Arvostelulautakunta ikäänkuin määritteli sen (kioski)kirjavalioksi…
Sitähän minäkin. Jä tässä raadin arvostelu Taivalkoskelta (Mölläri-mestari-kilpailu v. 2010): Raati arvioi kirjanne seuraavasti: Naisten juttuja on kirja, joka ei heti avaudu y-kromosomin omaavalle lukijalle.
Putkiaivon käsityksen mukaan kirja on kirjoitettu kuten spaghettiaivo sen tekisi: ajatus harhaillen, huomio heittelehtien epäolennaisuudesta toiseen. Ensi näkemältä kirja näyttääkin kioskin rakkauspokkarilta. Hiljalleen
viraston naisten elämään herää kiinnostus. Joukossa on juonittelua, piilotettuja tunteita, peiteltyä ja avointa kaupankäyntiä ja kateutta. Kirjoittaja on luonut karikatyyrejä: miehennielijöitä, vaatimattomia
puurtajia, tavallisia naisia toiveineen ja hairahduksineen. Miehet ovat näennäisesti sivuraiteella ja esiintyvät tökeröinä, suorastaan vastenmielisinä. Silti miehet ovat naisten toiminnan käynnistäjiä. Heitä
varten laittaudutaan, heidän mukaansa lähdetään lapinlomalle. - Kirjoittaja tuntee viraston arjen ja naisten arjen. Vaikka kirja etenee paikoin löysähkösti, pitää tarina otteessaan. Kaarina de Wolff on sijoittanut
kirjaansa mtös pienen yhteiskunnallisen kulman viraston maahanmuuttaja-aputytön hahmossa. Niin, ja politiikan ja törkymediankin näkökulma vilahtaa mukana. Henkilöhahmoissa on syvyyttä muutoinkin, toisaalta kirja muuttuu taas
lopussa häiritsevästi kioskikirjallisuudeksi: toisille koittaa suuri onni, toisille epäonni. Napakampaa tekstiä olisi kyllä saanut, jos muutaman hahmon olisi säästellyt toiseen kirjaan, silti kokonaisuus on varsin mukaansa
tempaava, kieli mainiosti oivaltavaa ja juoni sommiteltu kerrassaan herkullisen taitavasti. Parhaimmistoa! - Ja tapahtuipa mitä tahansa, virasto vain jatkaa. |