Kaarinan kotisivu

Koira-oppineet sanovat, että paras rangasitus koiralle on, kun sitä ei huomioi. Onko? Julmaltahan se tuntuu, eikä tätä poissulkemista saisikaan jatkaa kovin pitkään. Koira masentuu.

Oman koiranpoikamme kohdalla tuntuu välillä, että periksi on annettu jo vähän liikaa. Hän ottaa sitten samantien ylimääräisiä vapauksiakin. Eilen, kun läksin postilaatikolle, hän päätti parin sadan metrin jälkeen kääntyä kotiin. Kuuli, kun ovi kävi talossa ja arveli, että pomo lähtee jonnekin ilman häntä. Ei auttanut, vaikka kuinka huutelin perään. Koiruli vaan mennä huiteli tietä pitkin, niin että hippulat vaan vinkui! 

Kun lehden haettuani (n. kilometrin päästä) palasin kiukkuisena kotiin, hän ei suostunut tulemaan sisälle. En halunnut, että koira makoilisi hangella 15 asteen pakkasessa (vaikka tuntuu kestävän mitä vaan, ei sentään ole huskyn turkilla varustettu!). Eipä tullut, vaikka kuinka maanittelin ja uhkailin. Kun menin hihnan kanssa hakemaan, alkoi varsinainen kissa-hiiri-leikki. Ihan kuin pentuna, tämäpä on hauskaa! - Vasta kun pomo tuli sisälle, suostui koirakin tulemaan.

Niinpä sitten eilisestä alkaen en ole puhunut hänelle (siis hauvelille) enkä katsonut. Ruokaa annoin  myös katsomatta ja sanomatta mitään (normaalisti se on melkoinen seremonia: "Tässäpä on kiltille pojalle, ai-jai-jai, kato, mitä nannaa..." ynnä muuta hössötystä). Kylläpä on tänään käytös ollut nöyrää. Syrjäsilmällä olen nähnyt, miten se pitää minua silmällä. Postilaatikolle mennessä (hihnassa) hän tökki minua milloin käteen, milloin jalkaan. Lopulta otin hihnan pois ja koiruli juoksi kiltisti edelläni koko matkan. Takaisin tullessa menin piiloon ja odottelin, tuleeko katsomaan. Tulihan se. Ja tgoisenkin kerran. 

Eli on tehonnut, nyt on parasta mennä vähän halailemaan häntä, että ymmärtää jutun olevan ohi. Mamin kiltti poika.

Yleiskuva