Kaarinan kotisivu

Waya on aina rakastanut kepin kanssa kuljeskelua. Se pitää jätää johonkin, kipittää sitten piiloon ja odottaa, että joku huomaa kepin ja heittää sen jorpakkoon. Sieltä Waya sitten ryntää hakemaan sen ja sama taas alusta. Mutta koskaan hän ei suostu tuomaan keppiä heittäjälle, ei edes lähelle, saati käteen.

Eilen taas mennä töpöteltiin keppi suussa. Jätettiin se milloin hangelle parin metrin päähän tiestä, milloin vähän lähemmäs tien  reunaa. Kun hänelle tarpeeksi kauan hokee,  että "ei sinne, se on liian kaukana, jätä se tielle: on the road, Waya, on the road", hän saattaa armollisesti tehdä niin. Siitä se on sitten helppo poimia ja heittää kauas metsään. Waya rakstaa pomppia syvässä hangessa etsimässä keppiä.

Mutta jälleen oli niin , että hän kipitti ihan liian kaukana, ei aikomustakaan päästää irti rakkaasta kepistään. Silloin huusin: seis, paikka, wait, stay! Hän pysähtyi, selkä minuun päin, seisoi paikallaan keppi suussa. Kun lähestyin, alkoi häntä hiljalleen heilua. Kun olin kohdalla, hän äkkiä pudotti kepin maahan, mutta laittoi salamana tassunsa sen päälle juuri, kun kumarruin ottamaan sitä. Jos ehdin tarttua keppiin, hän ryntäsi piiloon odottamaan, että heitän sen. Toisen kerran taas hän nappasi kepin uudelleen ja juoksi karkuun keppi suussaan. Tätä kaavaa toistelimme. Hauskinta oli nähdä, kun hämntä alkoi heilua. Siitä tietää, että tämä oli Wayasta erittäin haasteellista leikkiä... Sieltä se mamma tulee, kohta kisataan kuka saa kepin...

Yleiskuva