Kaarinan kotisivu

Niin. Pride-viikko, ohjelmia tulee sen tiimoilta monenlaisia. Tänään mm.Teemalta uskomattoman hieno "Adélen elämä". Ja täytyy sanoa arvostelijoiden myötä, että nimenomaan näyttelijäsuoritukset olivat hengästyttävää luokkaa. Sehän ei ollut näyttelemistä, sehän oli ihmisen sielua ja ruumista aidoimmillaan. 

Pari iltaa sitten oli musikaali "Our Gay Wedding". Mikä juttu! Musikaalipa hyvinkin, mutta esitys ei ollut vain esitys, siinä mentiin oikeasti naimisiin samana päivänä, jolloin Englannissa ja Walesissa tuli mahdolliseksi sukupuolineutraali avioliitto. Mutta että sukulaiset laulavat ja henkikirjoittajakin laulaa! Kaikki ihan oikeissa rooleissaan, eivät mitään laulajia ja näyttelijöitä. Kukin omalla äänellään ja taidollaan. Tippa tuli silmään, kun kummankin puolison äidit omissa keittiöissään lauloivat arkiaskareidensa lomassa, miten sitä oli saanut totutella uudenlaiseen ajatteluun, kun poika olikin erilainen nuori.- Aivan ihana ohjelma, liikuttava, ajatuksia herättävä.

Monta kymmentä vuotta sitten ajattelin, että olis aika kamalaa, jos oma lapsi olis homo tai lesbo. Ai miksi? En tiedä enää, ehkä mietin: mitä muut siitä sanoisivat tai ajattelisivat. En mitenkään  moralisoinut silloinkaan, enkä todellakaan kuvitellut, että oikealla "ohjauksella" homoudesta voisi "parantua". Ehkä en vain tiennyt, miten itse osaisin suhtautua. Enpä todellakaan tiedä enää miksi se muka olisi ollut niin kamalaa, koska nyt olen siinäkin mielessä kasvanut tai aika ympärillä on muuttunut niin, että seksuaalinen suuntautuminen on minusta ihan sataprosenttisen yhdentekevää. Jokainen on sellainen kuin on. Rakkaus on pääasia. Jos rakastaa, niin kukaan ei saa kysyä, onko rakkautesi oikean merkkistä? Oletko itse mies vai nainen? Eihän mitään välimuotoja ole olemassa, eihän?

Niin, sekin vielä: tämä sukupuoli! Olet syntynyt naiseksi, mutta jos et koe olevasi nainen, oletko mies? Entä jos et koe olevasi sitäkään? Onko nyt enemmän homoja ja x-sukupuolisia kuin ennen? Niinkö maailma lopulta ratkaisee liikakansoittumisongelman: ei ole miehiä eikä naisia, on vain lisääntymiskyvyttömiä, sukupuolettomia  ihmisolentoja. - Vai ovatko vain yhä useammat uskaltautuneet kaapista ulos?

Miltä se TUNTUU, kun tiedostaa, ettei täytä enemmistön normeja? Miltä se on  tuntunut ennen, entä miltä nyt? Niin paljon kuitenkin on edelleen noita ihmisiä, jotka suhtautuvat "poikkeaviin" kuin spitaaliseen. Jaksat vain kestää, olla olevinasi että ei tunnu missään. Olen se, mikä olen. Mitäs, jos asutkin  pienellä ahdasmielisellä paikkakunnalla? Mitä vahvuutta elämä sinulta vaatiikaan!

Tällä Pride-viikolla en ole vielä törmännyt sellaiseen yleisökirjoitukseen, jossa valitettaisiin, että nyt taas noita homoja ja muita kummajaisia hyysätään ja oikein mainostetaan, että alkakaapa vain kaikki te nuoret homoiksi, on sew vaan niin maar trendikästä. Mutta kyllä heitä edelleen on, ihan takuulla. Niitä, jotka luulevat, että homous tai transsukupuolisuus on oma valinta ja että sopisi vain valita tällainen normielämä ja oleminen. Josko laitettaisiin vähäks aikaa vankilaan tai annettais edes sakot, niin eiköpähän jo moiset perverssit ajatukset siitä karisisi.

Mutta minä puolestani toivotan teille kaikille erilaisille ihmisille jaksamista ja ihailen teitä siitä, että uskallatte olla sitä mitä olette!

Yleiskuva