Kaarinan kotisivu

muka miten viisas sitä on vanhana, en ois niin hirveesti jännittänyt vanhempia. Kunnioittaa kai sitä pitää niitä/meitä vanhoja (jos ovat/olemme kunnioituksen ansainneet), mutta hirveän paljon viisaampia me 7-kymppiset emme taida olla. Nyt tässä iässä, kun todellakin sisältäpäin tuntee itsensä milloin 15-vuotiaaksi, milloin 35-vuotiaaksi, tilanteesta riippuen, on ihan merkillistä nähdä itsensä peilistä, tajuta, että minähän se olen.  Saati huomata, että nuoret kohtelevat sinua vanhana rouvana. Omituista. Minäkö vanha? Milloin, missä, mitenkä sellainen käsitys on päässyt syntymään?

Onko niin, että meitä vanhoja kiinnostavat erilaiset asiat, saamme aikaseksi haloon jostain kaukaisesta Turkin tilanteesta saati vielä kaukaisemmasta Amerikan presidentin vaalista, johon emme kuitenkaan voi vaikuttaa. Nuoret jahtaa pokémoneja (varokaa autoja!!!) ja antaa piutpaut kyllästyttävälle maailmanpolitiikalle. Who cares? Kun ei ne meidän mielipiteet tätä maailmaa muuta, oltiin vanhoja tai nuoria.

Vai muuttavatko? 

Onko minun elämänkokemuksellani väliä? Kun puhun nuoren kanssa, perustelen, olen olevinani niin viisas ja tietäväinen ja tämä ei oo kiinnostunut/väittää vastaan/tekee tiettäväksi, että ajat on muuttuneet...vaikuttaako se mitenkään tähän nuoreen, viisastuuko hän, saako uutta näkemystä mielipiteeseensä?

Ja uudistunko minä enää? Otanko onkeeni vai pidänkö pintani? Ja onko tällä taas yhtikäs mitään väliä enää näillä kymmenillä? No on, helvetti, onhan sillä! Ehkä alan äänestää vihreitä tai perussuomalaisia!!! Siis jos nuori osasi perustella minulle asiansa hyvin. - Siis, jos oli vastassa sellainen nuori, joka katselee ympärilleen, havannoi, analysoi, päättelee. Ja haluaa, että minä kuuntelen ja reagoin. - Niin monihan vain ajttelee: who cares. Niin moni meistä vanhoista ja heistä nuorista.

Voi, minulla oli sellainen analysoiva nuori: vävy, joka kuoli! Hän jaksoi puhua minulle kuin vertaiselle (ei siis kuten horajavalle muumio-mummille), perustella, kyseenalaistaa ja inttää. Ja kuunnella vastaukset. Ja jatkaa siihen: joo, mutta... Ehkä sen kuului mennä niin. rakas vävy!

Pieter kauhistelee Pokémon GO-peliä ja niin taidan minäkin. Lapsenlapsi (se 11 v, edesmenneen vävyn poika) soitti ja sanoi, että "mummi, lataa sääkin se peli!", johon minä: "älä unta nää!" Mutta sitten tää samainen lapsenlapsi on kiinnostunut tietämään, mikä, on Maastrichtin sopimus. Pitäisikö minun siis puolestani uhrata jotain sille Pokémon Go:lle?

Yleiskuva