Kaarinan kotisivu

Kun vattupensas kuulee, että lähestyn, se tiputtaa ilkeyttään kypsät marjansa maahan. Ajattelee varmaan: parempi maassa kuin jumalattoman suussa. Mietin silloin, samalla kun yritän olla jatkossa nokkelampi ja laittaa astiani seuraavan oksan alle, ennen kuin haparoin siitä marjoja,... niin, siis mietin, eikö olisi mahdollista jalostaa kaloja, jotka pudottavat suomunsa viimeistään silloin, kun niiltä otetaan nirri. (Noh, tämä oli vain tällainen kehitysidea, ei kuulu tähän ollenkaan!)

Mutta samalla tavalla ilkeyttään sitä ei joskus ole kuulevinaan, kun toinen puhuu tai ehdottaa jotain. On ymmärtävinään väärin. Kun esim sanon, että tuleepa tuosta talon takana olevasta puutarhanpläntistä kivan näköinen ja ehdotan, että laitettaisko tähän etupihallekin muovit tuo kuorikkeen alle, niin mies pysähtyy, katsoo tuimasti ja sanoo: "Kun minä nyt vaan en voi tehdä kahta asiaa yhdellä kertaa!" Hyvä ettei lisää siihen: tee sinä, kun kerran olet niin pystyvä! Tässä olisi oivallinen riidan aihe, syy viikon täyspäiväiseen murjotukseen, mukava kasvualusta mojovalle mielipahalle ja väärinymmärretyksitulemisen nautinnolle. Sen sijaan, kun toivon jo olevani riitani riidellyt, sanon lempeästi:" ei ei, tarkoitinkin sitten, kun on aikaa. Tehdään yhdessä, kun vieraat on lähteneet!" (Vieraat: miehen tyttären perhe, on delegoitu laittamaan juuri mainittu takapihan puutarha uugteen uskoon!). Voisin tietenkin tiuskaista: "Sanoinko minä, että just nyt pitää laittaa? Ei laiteta sitten, jos ei herraa ajatus miellytä, jos minun ehdotukseni aina ovat syvältä...MINÄ en kyllä aio panna täällä tikkua ristiin!"  Ynnä muuta rakentavaa.

Miksi sitä liian usein on valmis tuiskimaan ja ärsyyntyy asioista, joissa ei ole pienintäkään aihetta? On ärsyyntynyt ihan jostain muusta, jostain pikkuasiasta, eikä pysty puhumaan siitä.Ei voi sanoa, että minusta tuntuu pahalta (toisen vastaus kun saattaa olla/luultavasti on: ainahan sinusta nyt pahalta tuntuu tai mitä hittoa sinä nyt tuollaisista välität...). Oma paha mieli tuntuu liian tyhmältä kerrottavaksi, nololta, saattaa loukata toista, riitahan siitä vain syntyisi. Siispä on parasta riidellä vain heti ihan reilusti (aiheesta nimeltä ei-mitään), paeta tilanteesta tai teeskennellä, että eihän tässä mitään. Pidetään vain mölyt mahassa.

Joku kirjoitti eilen lehdessä (oliko se nyt kolumni vi artikkeli): "Jaetaan jääkaappi mutta ei vuorovaikutusta". Oliko se siinä samassa jutussa se, että hääparille annetaan aina neuvoksi: puhukaa toisillenne! Puhuminen on kaiken a ja o, sillä sitä ongelmat selätetään. Mutta voi maar, miten se onkaan vaikeaa! Sitä saa olla tosi taitava, että pystyy tunteistaan puhumaan ja että jaksaa kuunnella toista rivien välistäkin ilman, että kääntää ja vääntää asioita. Ja että osaa senkin jälkeen, kun on vakuuttunut siitä, että "kyllähän minä, mutta kun tuo aina..."

Eilen, kun mies piti luentoa lastenlastensa vanhemmille ikuisuusaiheesta ravinto ja syöminen, pidimme me muut aikuiset suumme kiinni. Emme kovin paljoa kommentoineet vaan annoimme miehen mesoa. Myöhemmin, kun tallustimme omalle mökillemme nukkumaan, mies vielä päästeli vähän höyryjään ja totesi lopuksi, että sinunkaan lapsenlapsesi eivät osaa käyttäytyä. "Juu, eivät osaa, eivätpä eivät", totesin vaan.

Helpompi on kommunikoida vattupensaan kanssa, kun miehen, jolla on vahvat näkymykset monista (lue: lähes kaikista) asioista.

Tänään oli Koloveden maisemissa taas uusi päivä, paistoi aurinko ja paistoi mies, siis makkaroita, hymyssä suin. 

Yleiskuva