Kaarinan kotisivu

Lapsenlapsi kertoi vitsin: "Sinisessä talossa asuu sininen mies, punaisessa talossa asuu punainen mies, kuka asuu valkoisessa talossa?" Täh? En tiijä...ootas, öh: valkoinen mies? "Ei, kun tietenkin musta mies ja kohta sinne muuttaa oranssi". - Lapsetkin sen jo tietävät: oranssi mies. Se on se Putinin ystävä ja Meryl Streepin vihollinen. No, mutta asiaan:

Olin tänään ystävieni luona kylässä. Muitakin vieraita oli, yhteensä meitä oli viisi aikuista ja kolme lasta. Lapsilla oli ongelmia ruuan suhteen. Niinhän nykyisin lapsilla tahtoo olla. Onko aina ollut? Koulussa oli minun aikanani ruokana muun muassa makaronivelliä. Makaronivelliä! Jauhoja jauhojen lisäksi. Makaronit lilluivat siinä valkoisessa vellissä kuin isot toukat. Muita ruokia en sieltä muista, mutta luokassa syötiin, pulpetin päällä. Joku kantoi tonkan luokkaan ja siitä opettaja kauhoi jokaiselle. Kotona oli kai ihan tavallisia ruokia, tillilihaa, perunaa ja lihapullia, karjalanpaistia ja porkkanaraastetta, läskisoosia ja silakkalaatikkoa. Niin -ja verilettuja, inhokki numero yksi, ellei lasketa tattaripuuroa -violettia ja limaista. Yäk, mutta syödä piti.

Mutta nyt lasten ruokailuongelmista oli päätetty olla välittämättä. Huomaamatta niitä. Isä söi lautaset tyhjiksi. - Huoli on vaan, millä ihmeen keinolla ne saataisiin syömään! Ravintoa pitää saada. Sitä eivät ole sipsit ja limu, ei hampparit ja pitsat. Kuka keksisi keinot? 

Tällä kyläreissulla lapset huomioitiin. Ystäväni ovat siinä mestareita. Ei ole aikuisten juttuja ja lasten juttuja vaan pöydässä puhutaan kaikesta mikä sopii lapsillekin. Höpötetään, nauretaan, kerrotaan vitsejä, tarinoita eilispäivän maailmasta. Tehdään tilanne rennoksi. Ei sitä ikuista: syö nyt, lusikka suuhun, yksi vielä, oletko maistanut, nyt sun pitää, se, joka ei ole syönyt, ei saa jälkkäriä... Jos yksi on välillä pöydän alla, annetaan sen olla.

En tiedä, miten pitäisi tehdä ja mikä on oikein, mutta jos jokainen ruokailutilanne on kuin pieni taistelu, voi olla, että lapsi jo etukäteen alkaa inhota niitä tilanteita. Jos sen sijaan ruokapöydässä on hauskaa, menisikö ruokakin alas siinä sivussa? Ehkä ei mene. Ehkä ei mene tällä kertaa eikä vielä ensi viikollakaan, mutta... - Jos oppisi sen, että välipaloja ei ole eikä tule ihan milloin vain, ruoka-aikana syödään, ei muulloin, menisikö ruoka silloin alas? MIKÄ siitä ruoasta on tehnyt niin vastenmielistä? MIKÄ on tehnyt kaikesta uudesta (ruoista ja muistakin asioista) sellaisia, ettei voi edes kokeilla? Kokeilukin on kuin kuolisi. Mitä huonoja kokemuksia ja peloittava liittyy uusiin asioihin? Vai geenitkö ne sanelee? Voi, kun oisi keinot tiedossa ja käytettävissä!

No, muutenkin kylässä oli taas kerran mainio tunnelma. Isäntä hauskuutti, kyseli arvoituksia, narrasi, kiusoitteli lapsia hykerryttävästi. Emäntä kertoi tarinoita ja kehui osaamisia ja olemisia.

Muistatko vielä, millaista oli olla lapsi? Löydätkö vielä sen lapsen sisältäsi? Sen, joka nolostui siitä tai tästä, sen, joka pelkäsi joitakin asioita, jota ujostutti, ihastutti ja vihastutti? Tiedostatko, että se sama lapsi elää edelleen sinussa, vaikka oletkin niin paljon vanhempi - ja viisaampi? 

Jos sinut olisi hyväksytty, virheesi jätetty vähemmälle huomiolle ja vahvuutesi nostettu esiin, osaamisesi kehuttu ja arvostettu, olisitko erilainen? Jos sinulle olisi hymyilty, halattu ja pussattu, mielipiteellesi olisi annettu sille kuuluva arvo, olisitko nyt rohkeampi, aikuisempi, varmempi? - Jos ei näin ollut, jos jäit rakkautta ja hyväksyntää vaille, ota uusiksi! Anna nyt viimein arvoa itsellesi ja anna arvoa elämäsi lapsille, omillesi ja vieraille, pysäytä kierre. Tee lasten elämästä sellainen kuin sen kuuluukin olla. Onnellinen lapsuus näille pienille kullanmuruille, niin kuin ystäväni kaikkia lapsia kutsuu. Herranlahjoille.

Yleiskuva