Kaarinan kotisivu

Muisti siis pelaa - mutta valikoiden. Pari päivää sitten tuli joku leffa, syöpää sairastavasta nuoresta miehestä. Pieter sanoi heti alkumetreillä, että me on nähty tämä. "Aha, mutta en minä", vastasin. Usein ihmettelen, ääneen ihan, että mitenkä hän muka olisi kaikki elokuvat nähnyt, hän, joka menee nukkumaan elokuvan puolessa välissä ja huikkaa mennessään: "Kerro sitten aamulla, miten se loppui!" No tietenkin muistin joskus puolenvälin jälkeen, että joo, taidettiinpa sittenkin nähdä.

Toissa iltana sama juttu: Paul Giamattin (+ Dustin Hoffman ynnä muut) elokuva, oliko se nyt nimeltään "Barneyn versio". Pieter kyseli useamman kerran: eikö mikään hälytä? On tämä nähty. "Ei, en minä ole".  Pieter meni nukkumaan. No arvaat, että oltiin nähty. Minä totesin sen vasta viimeisestä kuvasta, jossa tämä Barney istuu penkillä järvimaiseman edessä ja yrittää kuoria banaania. Sitä ennen ei mitään hajua. Jos elokuva olisi huono, ymmärtäisin, mutta kun oli hyvä! - Ensimmäinen ajatus, joka tuli mieleen oli kuin suoraan Pekka Lipposelta (ehkä?): nyt on piru merrassa. 

Miten ihmeessä minulle sattuu tätä niin usein! Pelottavaa. Näinkö se alkaa? Se D:llä tai A:lla alkava katala juttu? Viime viikolla, kun aamulla piti tulla suihkusta pois, kävi ensimmäisenä (onneksi vaan sekunnin murto-osana) mielessä, että suihku loppuu, kun avaa suihkukaapin oven. Heti onneksi pää korjasi: ei, vaan se loppuu, kun sulkee hanan. Tulisiko tämä uimahallikokemuksesta: suihku loppuu, kun astuu veden alta pois? 

Mutta, miten mukavaa, että jotain sentään joskus muistaa: eilen surffailin kanavilla ennen tv:n sulkemista. Huomioni kiinnittyi ohjelmaan nimeltä Lapsuuden loppu. Vilkaisin tarkemmin. Voi, juuri alkanut sarja Kutosella! Ja juuri se nimenomainen "Lapsuuden loppu", jonka olen aina muistanut! Arthur C. Clarkin samannimiseen science fiction-kirjaan perustuva. Siitä on varmaan yli 50 vuotta, kun olen kirjan lukenut ja silloin tällöin se on mielessä käynyt.

Arthur C. Clark oli science fiction -kirjailija, mutta ei - tietääkseni - kirjoittanut mitään horror-storeja tai väkivaltapläjäyksiä. Vaan filosofisia, syvällisesti elämän monimuotoisuutta ja eettisyyttä käsitteleviä teoksia. Jostain dokumentista muistelen, että hän asui Intiassa, meren rannalla ja päällä niin, että olohuoneeseen pääsivät mereltä delfiinit käväisemään tervehdykselle.

Tämä kirja on ainoa, jota isä on ikinä minulle suositellut. Hän luki paljon ja kaikenlaista, enempi ehkä elämänkertoja ja vastaavia, mutta siihen aikaan tällaiset science fictionit ilmeisesti myös kiinnostivat. Samoin minua. Kirjan anti jäi pysyvästi mieleen. Idea on se, että nyt on maailmankaikkeuden valtiaiden mielestä riittävästi katseltu tämän meidän oman planeettamme menoa. Leikin aika on ohi. Ohi on väkivallan, sotien, eläinten kaltoinkohtelun, nälän ja janon, itsekkyyden ja eriarvoisuuden aika. On ihmisten aika astua uuteen aikaan, kehittyä henkisinä olentoina ylemmälle tasolle. - Olin jo usein ehtinyt ajatella, että miksi ei kukaan tee elokuvaa ao. kirjasta. No nyt on sitten sarja, jonka aion katsoa. 

Onneksi muisti pelasi oikealla hetkellä. Ehkä toivoa ei ole vielä menetetty. 

Yleiskuva