Kaarinan kotisivu

Tänän oli taas joku väitellyt (tai sitten ei), joka tapauksessa joku viisastellut Hesarissa, miten pitää riidellä. "Monet riidat vältettäisiin, jos..." Neuvoja tulee: sen sijaan, että tiukaiset: "missä sä taas viivyit", pitäisi voida sanoa: "minusta tuntuu pahalta, kun viivyt, etkö voisi tulla vähän aiemmin kotiin". Ja kun lapsi sanoo, että "mä vihaan sua", pitäisi kysyä, "tuntuuko sinusta pahalta, kun en anna sinun mennä kaverillesi yöksi?"

Melkein en tiedä, mitä sanoisin. TIETENKIN pitäisi, siis PITÄISI osata riidellä rakentavasti. MUTTA jos sitä vaan ei VOI sanoa, että minua ottaa päähän (siis, kun ehkä just ja just voisi kiljua -noin rakentavasti - että minua KYRPII, kun sä aina tahallas haluut ymmärtää mut väärin, et oo kiinnostunut, oot niin SAATANAN oikeessa aina...), niin miten sitä voisi alkaa sanoa, että "hei, kulta, istutaan nyt alas ja puhutaan nyt ihan rauhassa". Ja sitten kerrottaisiin, mikä minusta tuntuu pahalta ja kuunneltaisiin, mikä ja miks siitä toisesta tuntuu pahalta. Niin just 

.  Ja sillä sitten sisti, siitä jatketaan sitten vain tyynesti ja todetaan, että me sitä on opittu riitelemään rakentavasti. Just ja kun ITSE on niin rakentava ja toinen vain lähtee kävelemään, ei  vastaa mitään, on viikon puhumatta, vaikka sille kuinka yrittäisi puhua järkevästi, kiihtymättä, sovittelevasti. 

Minäpä sanon: kun keittää yli, niin keittää yli, tulee totaalisesti hellalle. Et ala silloin puhumaan tyynesti. Jos teet jo kaikkesi (huutaen ja hyökäten silmille) ja toinen ei tuu vastaan, niin siinpä oot sen "puhtaan kaulan" kanssa. Kumpi antaa periks? Kumpi on se ns viisaampi?

Nämä viisaat terapeutit, ne jotka meille kertoo, että "hei, haloo, puhukaa keskenänne, kuunnelkaa tosianne, kertokaa, miltä teistä tuntuu, kertokaa, mitä te haluatte", ovatko ne itse eläneet oikeaaelämää? Ovatko he koskaan törmänneet frustraatioon ja raivoon? Tilanteeseen, jossa reaktiot ylittävät järjen?

MINÄ sanoisin (siis enhän tietenkään oo minkään sortin sosialisti, saati sitten terapeutti), että kolmas henkilö voi auttaa. Asiantuntija, oikeanlaatuinen välittäjä. Kerronpa meistä, Pieteristä ja minusta:

Meillä oli alkuvuosina edessä tää Pieterin valtava EGO, joka ei sallinut tilaa kenellekään muulle. Voi avot, ikimuistoinen kokemus käydä parisuhdeterapeutilla, erikseen ja yhdessä. Sanoisin, että Pieter oppi paljon, molemmat opittiin paljon. Ensiks Pieter sanoi, ettei hän ikinä mene sellaiselle idiootille kallonkutistajalle, hän inhoo niitä. Minä siihen, että ok, sopii, mut sit muutat takas Hollantiin. - No ekan (yksilö-) istunnon jälkeen Pieter sanoi, että olipas siinä kerrankin tolkun ihminen, tajusi, missä mennään.

Noiden käyntien jälkeen vähitellen on tapahtunut paljon hyvää meidän parisuhteessa. Jos ihmisillä on ristiriitaa, väärinymmärrystä tms, KANNATTAIS kysellä jostain apua (me oltiin Mielenterveysseuran terapiassa, ei maksanut mitään, joka oli yllätys).

Siis kertaan: A) on ihmeen helpottavaa kertoa jollekin asioistaan ja tuntemuksitaan/tunteistaan, jollekin, joka oikeesti KUUNTELEE sua (saahan se siitä palkan!) B) sitä oppii itsestään, reaktioistaan, ajattelustaan, C) elämänlaatu paranee, ehkä jopa merkittävästi ja ehkäpä opitte ->

KESKUSTELEMAAN KESKENÄNNE, kuten Hesarissa haastateltu terapeutti opetti.

Tsemppiä, mee sille kallonkutistajalle.

Yleiskuva