Kaarinan kotisivu

En yleensä laita kuvia lapsistani tai lapsenlapsistani facebookiin, enkä blogissakaan heistä saisi kirjoittaa (erään lapsenlapsen ohjeistuksen mukaan), mutta nyt tein asianomaisten luvalla poikkeuksen. Laitoin koulupäivään valmistautuvan lapsenlapsen kuvan facebookiin. Olin niin ylpeä, kun lapsi oli lähdössä Espoon yrityspuistoon viettämään työntäyteistä päivää yritysmaailmassa. Olivat saaneet etukäteen valita ammatit ja roolit, poika oli sitten valinnut olevansa Telian pääjohtaja. Hieman oli kyllä ihmetellyt kotona, että kun ei ollut mitään katuojan asukkien rooleja valittavana, koska onhan luusereitakin olemassa. Ja sitten olisi voinut todistaa, että sieltäkin sitä noustaan. Mutta muuten ammatteja ja rooleja oli kyllä ollut joka lähtöön: lähettiä, kirjanpitäjää, suunnittelijaa, talouspäällikköä ja -sihteeriä, autonkuljettajaa, it-gurua jne. Koulussa oli valmisteltu työnkuvauksia (esim lapsenlapsi joutuu pitämään puheita ja johtamaan kokouksia) ja sitten ei kun vaan pelaamaan! Pari päivää kai menee sitten tällä "työpaikalla". Tätä meidän reipasta pääjohtajaa oli valistettu myös kotona: etusormi tai keskisormi vain ympyräksi peukalon kanssa, sillä tavoin osoittaa olevansa presidenttiaineistoa.

Kiva idea - ehkä. Vai valmistellaanko heitä siihen, että on parasta vaan tyytä osaansa, kaikista ei ole johtajiksi. Tai että näin helposti se käy: kuka ehtii valita listalta johtajan roolin, sillä sitä sitten ollaan johtajaa. Ehkä luullaan olevansa johtaja lopun ikään, pörhistellään sitten isonakin vailla todellisia johtajuuden edellytyksiä. - Kuulema pojat olivat valinneet johtajien rooleja, tytöt alempia rooleja. Tyypillistä(kö)? Ohjataanko kotona ja koulussa sittenkin tytöt omaksumaan se perinteinen naisen rooli? - Minusta nyt kuitenkin on tosi ihanaa, että tämä tyttärenpoika uskaltaa kuvitella pärjäävänsä isossa tehtävässä. Hänestä on hauska pitää puheita ja leikkiä johtajaa. Häntä on kannustettu siihen, että sinä pärjäät, sinä osaat mitä vaan, kun vaan jaksat keskittyä ja luottaa itseesi. Opiskella, pitää silmät ja korvat auki. Mutta mutta... tasapaino kaikessa, ei saa nousta pissa päähän ja pettymyksiäkin pitää sietää. Aina ei voi onnistua, harkintaa pitää käyttää, empatian kykyä olla, nähdä asioiden kaikki puolet.

Samainen lapsi on yhtäkkiä innostunut soittamisesta. Kaipa hän oli laulellut joskus jotain ja äitinsä oli saarnannut musiikin opiskelusta, yrittänyt istuttaa lasta pianon ääreen sen verran, että edes nuotit oppisi. Turhaan. Kunnes syksyllä aloitettiin pianotunnit, ihan kokeeksi, muusikkoserkku opettajanaan. Nyt ollaan siinä pisteessä, että sävellystä pukkaa, nokkahuilukin on hankittu omilla rahoilla, isältä peritty huuliharppua opetellaan, viulusta haaveillaan. Pianon ääressä jo heti aamusta. Videopelit ovat vaihtuneet pianonkoskettimiin tabletilta. Sävellysohjelmistot on ladattu. Katselin sitä sävellystouhua: siitä vaan siirtää sormella nuotin viivastolle, lisäilee siihen niitä tarvittavia harakanvarpaita, että sävel saa oikean muotonsa. 

Nyt, kun oltiin nuorimman lapsenlapsen ristiäisissä, tämä poika halusi esiintyä. Kaipa häneltä oli kysytty ja normaalin kursailemisen sijaan hän suostui innokkaana. Oodi ilolle ja oma sävellys. Niistä saimme nauttia ristiäisissä! 

Olli Mustonen (pian 50 v) sanoo yleisradion kulttuurivieras-haastattelussa, että musiikin opiskelun voi aloittaa myöhemmin (kuin hän, 5-vuotiaana). Musiikista tulee ammatti harvoille, mutta muille se voi olla/on suuri ilo ja elämän rikastuttaja. Katso ja kuuntele: http://yle.fi/uutiset/3-9607055

Ja ne muut lapsenlapset sitten. On kielletty kirjoittamasta heistä, mutta sen verran ehkä ylpeä mummi saa sanoa, että yksi heistä voitti vastikään oman maakuntansa taloustietokilpailun. Julkinen juttuhan se on joka tapauksessa. Toukokuussa voittajat kokoontuvat Helsinkiin loppukilpailuun. Jos voittaa, hienoa, ja jos ei, on jo joka tapauksessa voittaja. Muutkin perheen nuoret ovat osaavia ja taitavia, jokaisella on oma osaamisalueensa. Lahjakkuutta on niin montaa sorttia. Pääasia kuitenkin on, että ovat onnellisia, että elämä hellii ja tasapaino löytyy.

Jotkut nuoret ja aikuisetkin vetoavat jatkuvasti siihen, että ei ole onnistunut missään kun ne perhelähtökohdat olivat niin kehnot. Epäonni on myötäsyntyistä ja roikkuu ikuisesti itsessä kiinni kuin iilimato. Syy epäonnistumiseen on aina muissa, vanhemmissa, opettajissa, ympäristössä. Siksi ollaan riippuvaisia kaikesta negatiivisesta, ei uskalleta päästää irti, lähteä nousuun, omille siivilleen. Saati luottaa siihen, että jos nyt kuitenkin menee pieleen, ei se ole maailmanloppu, eikä kohtalo. Sitten vaan yritetään uudelleen ja uskotaan itseen satunnaisesta epäonnesta huolimatta.

Kun on niin monenlaista huolta ja ongelmaa elämässä, omassakin kehityksessä ja kasvussa on ollut kangertelemista, ja lastensa kohtaloita on saanut seurata huolestuneena ja myötäeläen, niin on ihanaa, että joskus onni hymyilee ja ilo tunkee ovista ja ikkunoista. Uusi vauvakin vielä, jolla on komea, kolmesta koostuva etunimi (onneks ei vielä neljää nimeä saanut antaa

). Tiedä, mikä astronautti hänestä vielä kasvaakaan!

Yleiskuva