Kaarinan kotisivu

Miten usein tarinani nykyisin alkavat näin, kun kerron jotain kaverille. Koska en muista, olenko jo kertonut tai olenko jo kertonut nimenomaan hänelle. Nimet unohtuu hyvin usein. Joskus jopa, kun olen esittelemässä jotain tuttuani toiselle tutulle, pitää jotenkin vetkutella, ettei heti tarvitsisi sitä nimeä sanoa, juoksupoika saa jutusteluni aikana pinkoa siellä aivojeni pölyisissä muistilokeroissa aikamoista kyytiä, ennen kuin löytää nimen ja kiikuttaa sen minulle. Sitten voin helpottuneena sanoa: ai niin muuten, olettehan te tavanneet toisenne? Ai ette, no tämä on hyvä kaverini Matti Meikäläinen. Niin, pätkii pätkii. Ja se on pelottavaa.

Tänään menin pyykkitupaan ja nappasin käteeni eteisen pöydältä bussikortin. Niin, sillähän sitä alakerran pyykitupaan mennään...Onneksi juuri ennen oven sulkemista tajusin vaihtaa sen avaimiin, niillä selviäisin tästä keikasta hieman paremmin kuin bussikortilla. (No just tuli mieleen - kello on 22.30 - että ne pyykit on vielä siellä kuivaushuoneen narulla. Olipa hyvä, kun tuli puheeks!)

Mitenkä tässä näin on päässyt käymään? Tiede tutkii ja selvittää näitä vanhenemisen ongelmia, dementiaakin, sillä välin: liikuntaa, liikuntaa, B12-vitamiiniä, fosfokoliinia, kookosöljyä, salviaa. Kaikki keinot peliin.

Aina me vanhat jaksetaan muistella menneitä, ne me kyllä muistetaan, ne menneet! (Eilistä ei) Justhan se Pasilan asemakin rakennettiin, hyvä jos on sisään ajettu vielä! Vasta rapiat 30 vuotta vanha ja nyt jo puretaan. Kaikkihan me muistetaan se vanha keltainen rakennus (vallankin, kun se pönöttää keskellä Pasilaa, kotoisan näköisenä muistuttamassa vanhoista hyvistä ajoista). Muistan, miten mahdottomalta tuntui, että rakennetaan silta Itä- ja Länsi-Pasilan välille! Niin korkea rakennelma ja valtava asema kauppoineen siihen kylkeen! Ja nyt siihen tilalle ja ympärille vasta varsinainen rakennuskompleksi tuleekin. Iso iso iso Tripla! - Kalasatamaan taas Redi, jonka läpi metro porhaltaa suuren maailman tyyliin. Kehitys kehittyy ja markkinatalous voimistuu. Meidän tehtäväksemme jää vain huokailla, että mistä niitä mahtaa asiakkaita näin pienessä maassa joka paikkaan riittää. Ja tietenkin meidän tehtävämme on olla niitä kullanarvoisia asiakkaita, kuluttajia, jotka kantavat kortensa kekoon ja euronsa noihin hulppeisiin ostoskeskuksiin, että työttömät työllistyvät ja pyörät pyörivät. 

Jokainen sukupolvi vuorollaan saa ihmetellä katoavaa maailmaansa. Meidän osaksemme koitui kaiho lankapuhelimiin, aijai, silloin ei ollut kiirettä... jos se siellä kotona soi, niin soittaapahan sitten uudestaan, kun en ollut vastaamassa. Ikävä on rahastajia: käytävällä eteenpäin, stig framåt!, ikävä on Anttilan postimyyntiluetteloa, lauantain toivottuja (Iltatuulen viestiä), Tarvan ylös-ulos-ja-lenkille-sunnuntaiaamuja (saako noin pitkän sanan kirjoittaa vai pitäisikö siinä viimeisessä osiossa sentään olla yks tavuviiva?), Kauko Saarentausta ja Teijaa. Ajan Säveltä ja Aarne Saarista, puhumattakaan Eino Poutiaisesta ja hänen mopostaan (varsinkin näinä aikoina!).

Kuka meni kehittämään liikkuvat, joka paikkaan tunkevat mainokset, ja sinä peevelin nörtti, Mark Zuckerberg, minkä teit! Vanhoilla päivillään tässä joutuu roikkumaan siellä Facebookissakin. 

Mutta vakavasti puhuen: nyt on tiedonvälityksessä käynyt sellainen puhuri, että vanhojen on miltei mahdotonta seurata perässä. Eivät kaikki ole sukkelia ja vikkeliä, ahdistuvat ajatuksestakin jostain tabletista tai älypuhelimesta. Kaikki pitää osata hoitaa itse ja mieluiten (tai pelkästään) sähköisesti: pankkiasiat, vakuutukset, terveystiedot, ajanvaraukset, lippujen ostot, veroilmoitusten teot, valokuvien otot ja tallentamiset. Nyt ei enää kuulema paineta bussien aikataulujakaan. Etsi ne netistä ja printtaa. Just. Googleta, googleta. Youtubesta löytyy tai wikipediasta.

Itse yritän kyllä pysyä kärryillä Ja pysynkin, kiikkerästi kylläkin. Mulla on kaksi päivää vanha puhelin, jonka mieluiten heittäisin seinään. En olisi sitä halunnut, mutta minkäs teet. Entinen puhelin oli ihan hyvä, mutta kun ei voinut päivittää sitä eikä tätä. Vain/jo (valitse sopiva vaihtoehto) pari vuotta vanha ja siis jo ihan museotavaraa. Heh: työttömillä on töitä ja pyörät pyörivät 

... ja minä maksan. - Mutta kärryillä on hyvä pysyä, ajan hammas kun ei liiku taaksepäin. Ei ole koskaan liikkunut, vaikka aina on menneeseen haikaltu. Noh. toisaalta on aina myös eletty sitten kun-aikaa. Mutta se sitten kun-aika on sisältänyt kaikki menneen ajan elementit, omalla kohdalla vain on ollut joku mukava ero nykyiseen, vaikkapa lottovoitto.

Vanhukset: nyt kaikki digiloikkaamaan! Ei valiteta. Muistetaan ottaa uloslähtiessä mukaan avaimet, bussikortti, lompakko ja puhelin. Tienkin olet ladannut siihen älypuhelimeesi (mitäh! Eikö sinulla ole älypuhelinta? Mitenkä ihmeessä sinä luulet pärjääväsi ilman? Oletpa ihmemoguli.) matkalippusovelluksen, jonka napsautat vain ketterästi (reuman vääntämillä sormillasi) auki ennen bussin tuloa, tihrustat kaksiteholaseillasi oikean vaihtoehdon jne jne. Kas noin, onnistuuhan se, kun vain viitsii yrittää. Matkalippusovellus on hyvä olla siltä varalta, että arvokortiltasi on yllättäen loppunut saldo. 

Jaksaisivat nyt digi-innossaan odottaa, että tämä sodanjälkeinen sukupolvikin kasvaa horsmaa. Pitäisivät rinnakkaisjärjestelmät voimassa niin kauan. sitä ahdistuu kaiken kanssa niin paljon, että vähemmästäkin alkaa unohdella asioita. Aivot kuormittuvat, kuumenevat ja poksahtavat. Pian istutaan kaikki zombina jossain hoitokodin ryhmäruokalassa lusikoimassa vapisevin käsin kiisseliä suukkiin.

Yleiskuva