Kaarinan kotisivu

Jotkut sanoo, että on nälkä. Mutta nälkä se ei ole. Mitä me edes tiedetään nälästä. Joskus harvoin maha kurnii, mutta yleensä ei, koska me puputetaan koko ajan jotain. Kuinka usein minäkin päätän, nyt ei muruakaan suuhun kolmeen, neljään tuntiin! Mutta ennen kuin huomaankaan, kurkistelen jo taas kaappiin, kourallinen pähkinöitä, pala juustoa, hedelmä, ehkä bansku, pieni leipäpala, ihan pieni. Pari mansikkaa, huom, terveellisiä! 

Töissä ollessani piti ajoittaa junalle meno niin, ettei ehtinyt poiketa kioskilla ostamassa yhtä vaivaista suklaapatukkaa, tai no, kolmea pientä, kun ne sai kahden hinnalla. Tänään olin kaupassa, pyörällä liikkeellä, ja vältin kiusauksen ostaa jäätelö. Se sulaisi, ennen kuin ehtisin kotiin, eikä kaupan edessä ollut penkkiä, johon voisi istua nautiskelemaan kaikessa rauhassa. Olinpa ylpeä itsestäni! Olin menossa ovelle, kun näin, että ulkona sataa kaatamalla. Arvaat, mitä kävi mielessä: jäätelö! Takaisin kauppaan ja sitten jollekin kauppakeskuksen sisällä olevista penkeistä. - Mutta jippii, taas löytyi luonnetta. Ei jäätelöä. Eikä edes kahville kahvilaan, koska sitten olis taas ollut puntarointia pelkän kahvin ja pulla+kahvin välillä. Ja tuntien itseni...

Mitä ihmettä tämä syöpöttely oikein on? Lohtusyömistä, rakkauden nälkää, fiiliksen parantamista, kun kaikki tökkii. Sitähän se on. Joka kerta sama ajatus: tämän kerran vain. Tämän kerran vain tänäan, tämän kerran vain huomenna, tämän kerran aapupäivällä, tämän kerran iltapäivällä...

Eilen katsoin ohjelmaa Hengenvaarallisesti lihava. Sitä on niin helppo kauhistella, että onpas siinä ylipainoinen perhe, äiti ennen kaikkea (yli 250 kiloa), mutta kyllä jo  keskenkasvuisetkin painoivat toista sataa. Miten siihen on tultu? Vain tämän kerran - taktiikalla! Se on niin helppoa, jo muutamassa kuukaudessa saat tuloksia aikaan. Mutta teepäs juttu toisin päin! Ei onnaa. JOS joku sais meidät hilattua päivittäin kuntosalille ja seisois vieressä tahtia lyömässä, JOS olis terapeutin istunnot päivittäin, helpottaisiko se huonoa oloa, nostaisiko itsetuntoa, antaisiko uskoa elämään niin, ettei tarvitsisi koko ajan hakea sitä hyvää oloa suun kautta?

Täällä Suomessakin on tavallisen paljon pulskia ihmisiä, oikein kansantauti kaikkine seuraamuksineen. Mutta Amerikassa sitä vasta läskiä löytyykin! Niin paljon pelkästään painon takia pyörätuoliin sidottuja. Siellä roskaruoan ihmemaassa ei pääse "nälkä" yllättämään, puolentoista litran pullo cokista, kaksi yhden hinnalla, jättimegaburger dollarilla ja pistetään siihen vielä toinen kaupan päälle! Ollaan reiluja. Iso pussi chipsejä, suklaata, muffinseja, jäätelöä...

Ja kun katsot peiliin, masennut. Masennut entisestään. Ja mikä siihen auttaa? Burger, cokis, chipsit, jäätelö... Voileipä, ihan pieni pulla, yks desi jätskiä, voi juku, jäi niin vähän purkkiin, ei sitä kannata säästää...

Miks tää on niin hemmetin vaikeeta? Minullekin, joka yritän syödä terveellisesti: paljon vihanneksia, sopivasti proteiiniä, ei (just) ollenkaan höttöhiilareita, viljaa minimaalisesti. Mut kun oikein elämä potkii päähän: yks jätski, yks berliininmunkki, jos nyt ihan vain tämän kerran.

Yleiskuva