Kaarinan kotisivu

Yksi lapsenlapsista päätti heittäytyä musikaaliseksi. Mistä lie moinen innostus yhtäkkiä pälkähtänyt, ei meidän suvusta, eikä isänsä. Vajaan vuoden on vasta ottanut pianotunteja, mutta opettajan taidotko lie avanneet portit musiikin maailmaan. Ja hänpä ei tyydy ihan tavalliseen, "pelkkä" piano ei riitä, vaan lapsi päätti hankkia viulun. Säästäessään rahoja "kunnon" viuluun (lapsi selitti, ettei kannata huonoa ostaa), hän ehti myös jo hankkia nokkahuilun ja kaivaa kätköistään esille isältä perityn huuliharpun. Netistä löytyivät soitto-ohjeet. Samoin netistä löytyvät välineet säveltämiseen: senkus vaan taiot nuottiviivaston ruudulle ja alat vedellä erilaisia nuotteja ja muita tärkeitä merkkejä jostain bittiavaruudesta siihen viivastolle. "Ja musiikinteoria myös on tosi tärkeetä, arvaa miks?", lapsenlapsi selittää. 

No nyt on sitten piano hallussa. Hm. Tunnit jatkuvat syksyllä musiikkiopistossa. Sillä välin aika kuluu itsenäisesti opiskellessa. Ollessaan meillä kylässä, piti hakea Pieterin kitara kellarista ja siinä lapsi sitten soitteli sitäkin niin tosissaan, kieli vain siirtyili suupielestä toiseen. Happy Birthday to you ja Oodi ilolle, ne jo ainakin irtosivat kitarasta. Minä saisin aikaseksi pelkkää rämpytystä!

Ja tänään koitti sitten se suuri päivä: kaupasta tuli kotiin oma viulu, tuliterä kapistus. Ei auttanut sanoa, että odota nyt vähän, et sinä voi kaikkea opetella yhtä aikaa! Saati, että mitäs jos ekaks lainaisit sen soittopelin, kokeilisit, josko se sittenkään kiinnostaa. Tuntien lapsen luonteen, tulee olemaan selvää, että sinnikkäästi sitä nyt opetellaan. Siinä tulee kotiväellä hermot olemaan kireellä! Lapsi ei missään tapauksessa tule tunnustamaan, että tää on tylsää, en minä haluakaan soittaa viulua. Kun se nyt on ostettu, sitä kanssa soitetaan. Opettajakin on jo hankittu, kun kuulema musiikkiopistossa ei voi ottaa kahta instrumenttia ensimmäisenä vuonna. Ja netistähän tietty löytyy myös viulukoulu. 

Lapsi ilmoitti minulle myös muuttuneet opiskelusuunnitelmansa (jotka olisivat sitten ajankohtaiset noin kahdeksan, kymmenen vuoden kuluttua): "Mä en meekään Aalto-yliopistoon, vaan arvaa mihin?" No, senhän nyt voi arvata, Sibelius-Akatemiaan... Kuulema säveltäjäksi olisi aikomus... Selitin, että sinne nyt on sitten tosi vaikeaa päästä. Mutta kun harjoittelee tarpeeksi, on innostunut ja omii sen asian itselleen, niin ehkäpä, ehkäpä...

Mutta mistä se tuollainen lahja nyt yhtäkkiä ryöpsähti esiin?  Itse harmittelin lapsena, kun en ollut mistään innostunut, en osannut mitään, pianotunnit olivat kuin tervan juontia, mikään ala ei millään lailla erityisesti kiinnostanut ja harrastukset eivät vetäneet. Lukeminen ja kirjoittaminen nyt enintään, nukenvaatteiden ompelu. Tuollaista omistautumista harrastukselle en ole lähipiirissä ennen nähnyt! Saas nyt näkee, onko kuitenkin ohimenevä ilmiö. Josko sittenkin jossain vaiheessa pannaan pillit pussiin.

Tänään sain puhelimen välityksellä jo kuultavakseni ensimmäisen viulukonsertin: Tuiki tuiki tähtönen (tai Koska meitä käsketään...). Ihan mieletöntä!

Yleiskuva