Kaarinan kotisivu

Muistatko Claes Anderssonin näytelmän Perhe. Aikoinaan se oli tapaus, josta puhuttiin paljon. Tuli uusi näkökulma alkoholismiin. Perheen alkoholisti mahdollisti mukavat roolit muille perheenjäsenille: löytyi jokaiselle oma tehtävänsä tässä suuressa dragediassa, oli uhrautujaa, uhria, marttyyriä. Kaikki yhdessä mahdollistivat juomisen. On pakko juoda, kun te muut ootte niin v-mäisiä, aina mun kimpussa, pakko juoda, kun elämä tökkii, mua ei oo kukaan koskaan ymmärtänyt... Mutta aina löytyi alkoholistille kaikista huutamisista ja itkuista huolimatta se turvasatama, ymmärtäjä, joka (tietämättään) nautti roolistaan uhrina, pelastajana ja marttyyrina, jolla oli niin raskas taakka kannettavanaan tässä elämässä. Sitten alkoholisti raitistuu. Juominen korvataan muulla toiminnalla, ollaan tehokkaita ja positiivisia. Miten käy muiden: putoaa pohja pois elämältä.

Tosi elämässä on todellakin näin, ehkä useinkin. Ja versiot näistä alkoholistien (ja muiden päihteiden käyttäjien) perheistä ovat monenlaisia. Tuttavapiirissäni on (ehkä) alkoholin takia eronnut pari, heillä muutama lapsi. Molemmilla on uusi suhde, uusiakin lapsia. Homma on nyt kääntynyt niin, että alkoholisti on raitistunut, uuden kumppanin kanssa ei harrasteta päihteitä. Entinen puoliso sen sijaan on alkanut juoda uuden puolisonsa kanssa. Perheessä riidellään ja mekastetaan. Ja asioita yritetään salailla. 

Jostakin versoaa katkeruus entiseen puolisoon ja sitä levitetään yhteisten lastenkin mieliin. Ehkä ei kestetä sitä, että tässä kävikin nyt näin. Osat vaihtuivat. Syyttääkö ex-puoliso ratistunutta siitä, että tämä aikoinaan pilasi hänen elämänsä? Siinäpä syy juoda. Aina löytyy hyviä syitä. Juot iloon, juot suruun, otat neuvoa antavat, haluat rentoutua, juot elämän tyhjyyteen...

Joka tapauksessa: ikävä seurata tilannetta. Lapset kärsivät, eivät löydä paikkaansa tässä näytelmässä. Apua tarvitsisivat kaikki. 

Viina on viisasten juoma, niin on, totta maar.  

Yleiskuva