Kaarinan kotisivu

Valintoja joutuu elämässä tekemään. Pieniä ja suuria valintoja. Mikä ammatti sopis, mikä kiinnostais,leikkaisko hiuksensa lyhkäsiks, värjäiskö ne punaisiks vai vaalentaisko, alkaisko karpata vai vältteliskö gluteenia, mitä mä haluaisin tänään syödä? Ostaisko punaisen vai sinisen t-paidan alesta, kun niin halvalla saa. Joka päivä monta valintaa. 

Musta on vaikeeta tehdä valintaa jo ruokalistasta, ottaisko kaalikääryleet...eei, jos kuitenkin tuon kalaruoan, tai jos... ai, mut tuo vaikuttaa...

Mut valitsepa uraa itselles. Siinäpä se. Pyri valtiotieteelliseen. Niinpä. Ja sieltä sitten? Niin, mihin töihin, mihin valtsikka pätevöittää sut? Noo, se nyt vähän riippuu... Ootko valinnut sosiaalitieteet vaiko valtio-opin, tai kenties kansantalouden? No jos sovitaan, että valitsit kansantalouden. Saitko sillä jo sitten jonkun ammatin? Ei, et saanut. Etpä tietenkään.

Voi olla todella ahdistavaa, kun joudut jo jostain 15-vuotiaasta asti pähkäilemään tätä kysymystä. Sua voidaan patistaa, suorastaan ahdistella. Kaiken aikaa on joku kyselemässä, mitä aiot isona tehdä. Oma äitini pohti minun tulevaa uraani joka ainoa päivä koko lukion ajan. Jopa niin, että hiljainen isäkin jo hermostui ja sanoi, että anna nyt olla! Kiusallani menin (ei tarvinnut pyrkiä) sinne valtsikkaan oikiksen sijasta (jonne myöskään ei olisi tarvinnut pyrkiä). Eikä aavistustakaan, mitä haluaisin tehdä. Eihän monia töitä voi luokitella ammateiksi. Mitä ammatteja ne työt on olleet, joita olen tehnyt? Opiskeluaikana: Metsäntutkimuslaitoksella laskemassa kuusen ja koivun siemeniä, erottelemalla kärpäsen kakat omiin kasoihin, Helsingin pääseurakunnan talousosastolla väistelemässä esimiestä (kun töitä ei ollut), hautatoimistossa tekemässä haudanhoitosopimuksia ja lohduttamassa surevia, Pohjan Neidossa myymässä mekkoja, Helsingin kaupungin sähkölaitoksella tekemässä sähkösopimuksia, Tietoperinnässä etsimässä kortistosta ihmisten luottotietoja , Quinta-kieliopistossa sihteerinä, Insinööriliitossa assisteeraamassa erästä väitöskirjan tekijää... En enää oikeasti muista, kuinka monissa työpaikoissa olen ollut. Ihan hyvällä menetyksellä kaikki. Ja tässä oli vain opiskeluajan töitä, sitä ennen olivat kouluaikaiset työt Kuopiossa ja niitäkin oli monta. 

Ja tässä sitä nyt ollaan. Eläkkeellä.

Tapasin eilen pojan lapset. Pitkästä aikaa. Mielestäni tosi kiva tapaaminen. Puhuttiin myös näistä ammattinäkymistä. Kaikilla tuntui olevan jo joku suunta. Kerroin omista kokemuksistani ja siitä, että sen todellisen työn ei tarvitse olla vielä selkeänä päässä, on niin paljon vaihtoehtoja. Mutta jos suunnilleen tietää, mihin suuntaan, taidepainotteiseen, humanistiseen vaiko tekniseen tai matemaattis-luonnontieteelliseen... Työ tekijäänsä neuvoo ja se on sitten sen ajan murhe. Ensin pitää opiskella sitä, mikä eniten kiinnostaa. Jokaisella tuntuivat olevan tähtäimessä korkeakouluopinnot. Onneksi todistukset ovat sitä luokkaa, että mahiksia on.Mutta aikaa on vielä...

Sitten tämä yksi viuluviikari, 12 v. Toisen perheen lapsi. Hän huokasi, että voi kun tämä elämä on niin lyhyt! En ehdi tekemään kaikkea, mitä haluaisin. Koska nyt pianon, viulun. kitaran, nokkahuilun ja huuliharpun lisäksi olisi kiva soittaa myös ukulelea. Ja vielä pitäsi olla sen säveltäjän kokopäivätyön lisäksi tutkija ja seikkailija...

Yleiskuva