Kaarinan kotisivu

Hollannin lapsemlapsia on visiitissä, kuten monina kesinä. Nyt olen saanut Pieterin aivopestyksi: ruokailusta ei kannata sanoa mitään. Se on vanhempien asia ja tietoa on kyllä saatavaissa.

Mutta KYLLÄ tekisi mieli sanoa jotain, kun lounaaksi kaikki kolme (12-16 v) syövät vesirinkelin voilla ja hillolla, vehnäsämpylän voilla ja hillolla ja pari lasia Jaffaa. Välipalaksi menee iso pussillinen sipsejä ja paketillinen Domino-keksejä... Päivälliseksi pari ruokalusikallista kinkkukiusausta, hieman salaattia.

Kaikki kolme olivat aika väsyneitä jo klo 20 päivällispöydässä. Ehdotin, että se  varmaan johtuu pitkästä päivästä ja raikkaasta ulkoilmasta. No, toki kaikki olivat veneilemässä, kisasivat hieman Waya-koiran kanssa pihanurmella, mutta myös löhösivät pädeineen sängyillään useampia tunteja. Jospa väsymys sittenkin johtuisi ravinnon puutteesta? Voisikohan olla? 

Iltapalaksi sitten maustettua jugurttia ja e-koodeja (tällä kertaa pikkuleipien muodossa). 

Leipomani mustikkapiirakka ei kelpaa, koska siinä on mustikoita. Hedelmiä ei syödä ja marjat siis eivät tule kuloonkaan, paitsi tietenkin sokeroidussa hillossa. Hilloksihan marjat on tarkoitettu, eiks vaan? Lasten äidille (eli siis tyttärelleen) Pieter kuitenkin piti pientä ravintosaarnaa, sisältäen proteiinit ja hiilarit, gluteenit ja lisäaineet. Jotain vastalausetta sieltä kuului, että J syö normaalisti aika hhyvin, B taas sitä ja tätä ja F syö monesti jopa vihanneksia... Ihan turhaa siis sanoa yhtikäs mitään. Hiuomenna mennään Joensuuhun, sielä on joen suistossa kiva ravintola, jossa voidaan syödä lounasta, kuka sitten ottaneekin salaatin ja kuka hampurilaisen... Illalliseksi voisin sitten laittaa kalakeiton, ehdotin lasten äidille. Hmmm... kuului vastaus, kun  J ei syö kalaa, se ei tykkää, B syö kyllä katkarapuja, mutta ja F, no, hän saattaisi, jos olis lohta...

Ratkaisu: teen kahta erilaista keittoa (koska itse haluan kalakeittoa 

), vihannessosekeitto saattaisi menetellä lapsilla. Onhan siinä vihanneksia, joita he eivät voi tunnistaa!

Poika juuri kirjoitteli tuossa isä-blogissaan ( www.lastensiivella.wordpress.com ), että heillä opetetaan vauvaa (vajaa 5 kk) maistelemaan eri makuja. Toistaiseksi kaikki on käynyt!  Sama juttu oli tyttären perheessä, pojalla (= viuluviikari) maistatettiin kaikkea, vahvojakin makuja. Näin ollen kaikki menee - paitsi sienet! Heh. Pojan vanhemmatkin lapset  ovat melko hyviä syömään ja ainakin ymmärtävät, mikä on ravitsevaa, mikä on välttämätöntä aivoille, lihaksille, verisuonille jne. TIETENKIN joskus voidaan herkutella, mutta mitä vähemmän herkutellaan, sitä vähemmän tekee mielikään mitään höttöhiilareita. Kyllä se niin on. Minäkin oon melkein koko kesän pärjännyt ilman jäätelöä, mkä on aika uskomatonta.

Pojan perheessä myös opetellaan yhdessä syömisen merkitystä. Lapsen on hyvä oppia jo pienestä, että ruokapöytä on se paikka, jossa nautitaan toistemme seurasta hyvän ruoan säestyksellä tai päinvastoin. Vauvalla saattaa hieman olla vielä ruokailutyyli hakusessa, mutta parasta on, että hän liittää syömiseen mukavan olon, turvallisuuden, kivan jutustelun  ja jännittävät uudet maut. 

Niin ja tästäpä vielä juontui mieleen: lohtusyöminen. Miksi ihminen syö lohdukseen? Syö ja joku toinen taas juo? Suun kautta saatu nautinto on se kaikkein ensimmäinen nautinto, sillä se paha mieli on kautta aikojen vauvoilla tyynnytetty.  Olisiko siis jotenkin tämä ongelma ennakoitavissa? Syötäisiin ja ruokaa annettaisiin vain, kun on jo hyvä mieli?  Kun on tyyni ja tasapainoinen olo? Noh, ehkä tämä filosofointi on parempi jättää jollekin  asiantuntijalle, siispä kaappipsykologi vaietkoon...

Yleiskuva