Kaarinan kotisivu

Oli oikein mietittävä suhdettani näihin henkilökohtaisiin juhlapäiviin, tähän syntymäpäiväänkin. Tänäänhän Katri-Helena ja minä (luultavasti moni muukin) täytettiin 72 vuotta. Seitsemänkymmentäkaksi. Tuota tuota...kuuostaa aika vanhalta...Höh, no eihän tuo nyt vielä ole ikä eikä mikään!

Jaahas, mutta sitten. Meillä Suomessa nyt ei niin ihmeesti näitä välivuosia vietetä. Hollannissa sen sijaan vietetään, kaikkia vuosia, jokaisen synttäreitä. Olet tärkeä henkilö, sinulla on synttärit! Talo koristellaan, juhlaruoat valmistetaan, lahjoja annetaan. Jokainen muistaa, vieraita on talon täydeltä. Onko tämä meillä sitten sitä kursailua: mitä tuota nyt, synttärihän on jokaisella ja joka vuosi, ei tehrä tästä nyt numeroo. Mut auta armias, jollei synttäriä muisteta! Sitten on mojova syy marttyyriyteen. Älkää nyt vaan minusta välittäkö, ihan turhaahan, minähän olen vain raatanut teidän eteenne 50 vuotta, mutta sitähän nyt ei kukaan muista eikä huomaa, ei sillä, että tarttiskaan...

Aamulla, kun heräsin, olin siis tietenkin pahalla tuulella. MInullahan oli synttärit. Pakko kärvistellä tää päivä. Hollantilaiset (siis Pieterin tyttären perhe) TIETENKIN hössöttäisivät... Niin kuin hössöttivät. Pöydällä oli monen monta pikku pakettia ja niiden ympärillä iloiset, odottavat hymyt. Pistin itseni ruotuun, pidin äänettömän puhuttelun itselleni, siis tälle vanhalle hapannaamalle ja sain taiottua ihastuneen hymyn omillekin kasvoilleni. Mieleni sopukoissa komensin: hyi, häpeä Kaarina! Stop tykkänään! Toiset panee parastaan ja sinä et anna arvoa, senkun vaan oot olevinas ja kursailet. KURSAILET. Vai miten sitä pitäisi nimittää? Ei saa olla huomaavinaan, ja jos ei huomata, sitten oot loukkaantunut. MIKSI sitä ei osaa OLLA? 

Pitkien filosofisten keskustelujen jälkeen (siis itseni ja minun välisten) päädyin siihen, että on ihanaa, kun huomataan ja muistetaan. Some on fantastinen juttu. KAIKKI on muistaneet minua. Kaikki. Just nyt, kello 0.30 Anne-Marie alkoi viestitellä Kaliforniasta, chattailtiin aikamme. Sain viestin myös Riosta (Pieterin tyttären miehen työmatka), Hollannista tuli puhelu ja muutama viesti, Ruotsista on onniteltu (maailma ON kutistunut! - Nyt en tässä yhteydessä haluaisi ajatella Barcelonaa, mutta väistämättä se on mielessä.... Sorry -). Ja kaikki nää ihanat ihmiset koto-Suomesta! Joku ehkä vain laittoi suunnilleen automaattiviestin: onnea, ai tuollakin on synttärit, mutta moni varmaan hetken ajatteli minua. Saan siitä voimaa. Todella: VOIMAA. Tiedän, että minusta pidetään ja se on tärkeää. Minäkin pidän heistä jokaisesta. On hyvä mieli ja se poikii hyvää mieltä läheisissäkin. 

Itse asiassa: nyt loppui kaikkinainen kursailu! Haluan täst'edes hyväksyä kaikki kohteliaisuudet ja tykkäykset ja yrittää olla niitten väärti. Ja samalla opin, miten tärkeää tämä some-hyväksyntäkin on. Nyt tajuan, että jokainen lämmin ajatus palaa sulle itselles siltä vastaanottajalta!  Yks ystäväni aina puhuu siitä, että pitäis laittaa hyvä kiertämään. Ei oo ihan huono ajatus, hm, hetkinen... kuuostaa kyllä vähän Marco Bjurströmiltä, joten...EI, NYT STOP. Lopetetaan vähättely, toisten ja itsemme!

PS. Marco on ihana. 

Yleiskuva