Kaarinan kotisivu

Joskus vuosia sitten (vielä kun olin oikeissa töissä), vertailin huvokseni lehtien uutisia. Kansanuutiset kirjoitti banaanien hinnoista: " banaanien hintoja on laskettu jouluksi, ettei vain tuolopoliittisen sopimuksen indeksiehto täyttyisi". Sama uutinen oli silloisessa Uudessa Suomessa muotoiltu jotenkin näin: "Banaanien hintoja laskettiin, että kansalaisilla olisi varaa vitamiineihin pimeimpänäkin aikana". 

Kari Huhta kirjoitti joku päivä sitten tulvauutisista. Hän aloitti kertomalla, miten ihmiset rahjustavat kainaloitaan myöten vedessä. Hetken päästä hän selvensi, että kyse ei nyt tällä kertaa ole Houstonista vaan Mumbaista. Mumbain uutinen nyt ei ole sen kummempi juttu, mutta Houstonin on. Nälänhätä jossain Afrikan maassa (eikö ne kaikki olleetkin samanlaisia, kuka niitä nyt jaksaa erotella!) ei millään muotoa koske meitä, ei minua. Sitähän nyt on liikkeellä, nälänhätää. Ja vedenpuutetta. Ennen sanottiin, että se nyt on vain ammatinvalitakysymys. Tai asuinpaikanvalinta-. Oltiinpa sitä niin vitsikkäitä. Mutta näinhän se on, se, mikä on meitä lähempänä, jollei maantieteellisesti, mutta kulttuurisesti, se on se, joka koskettaa. Kun kuulin Estonian onnettomuudesta aikaisin aamulla televisiosta turkulaisessa hotellissa, puuhailin siinä lähtöäni aamiaiselle ja kurssin pitoon, huokasin vain: no siellä on taas jossain Kiinan merellä ahtauduttu johnkin lahoavaan purkkiin satapäin...Kunnes uutisten sana Utö, pysäytti. 

Suvi Ahola puolestaan valotti eilisessä Hesarissa asiaa, josta ei ole paljon uutisoitu: miten käy heikoille, miten käy sairaille, kun luonnon katastrofi yllättää. Sähköt menee, generaattorit eivät toimi, tietokoneet sammuvat. Sairaalassa hengityskoneen varassa elossa olevat kuolevat. Kuka päättää, mistä päin kaupunkia tai vuoristoa ihmiset evakuoidaan ensin? Kuka uskaltaa tehdä päätöksen, että annetaan tuolle superannos morfiinia, niin lakkaa kivut - ja elintoiminnot. Tekee päätöksen sillä riskillä, että saa syytteen taposta. New Orleansissa näin kävi hirmumyrsky Katrinan jälkeen, lääkäri ja liuta hoitajia saivat syytteen, mutta -onneksi!- ketään ei tuomittu. Amerikkahan on oikeusvaltio.

NIin, Amerikassa saa olla mitä mieltä tahansa. Ei siitä yleensä joudu syyteeseen. Trump saa sanoa mitä tahansa (vaalikampanjansa aikana - katsoin eilen jälleen kerran ohjelman vaalitaistelun aikaisesta vehkeilyistä. Tuo sana kyllä kuulostaa ihan pikkunäpertelyltä, mistä se touhu oli kaukana!) ja yllyttää mihin tahansa: "Hakatkaa ne kaninoitsijat, kantakaa ne paareilla ulos!" tai "Sulkekaa Hillary vankilaan!" ja silleen. Ei sellaisesta joudu syytteeseen, sitä tulee valituksi presidentiksi. Sellaiseksi, jota kansa äänestää ja tukee, kun hän ylimielisesti vastaa toimittajalle olevansa vain kertakaikkiaan pätevämpi ja suositumpi, kun toimittaja tiedustelee, miten hän olisi /muka) parempi kuin Clinton. "No, se nyt vaan on sillä lailla, että..." . Ja kansa uskoo, kun kerran telkkarissa sanotaan (lehtiähän kansa ei lue), FOX:illa ja Breitbart Newissä. Ja muita kanavia ei pidäkään katsoa, niisä on vain valeuutisia.

Maailma on jokaiselle sellainen, jollaisena sen haluaa nähdä. Jos ei jaksa kiinnostua muusta kuin Salkkareista tai enintään*) jostain Frendeistä ja vastaavista sarjoista, niin maailmankuva jää siihen. Tässäpä kerron (mahdollisesti uudestaan) jutun, kun tytär oli vaihto-oppilaana Long Islandilla ja Mandela tuli vierailulle New Yorkiin vuonna 1990. Vaihto-oppilasperheen äiti oli kiukkuinen, kun hänen saippuasarjaansa ei sinä päivänä tullut teeveestä. Kun tytär valaisi häntä, että tämä kaamea takapakki johtuu nyt siitä, että itse Nelson Mandela on vierailulla.Mom tokaisi vain: "I couldn't care less!"

Kannattaa lukea lehtiä, kannattaa katsoa dokumenttejä(kin), jos jaksaa ja ehtii, ja mahdollisimman monipuolisesti. Kaunokirjallisuus myös avaa maailmaa hyvin monipuolisesti, se on todella arvokas lisä tietämiseen/empatiaan ja muidenkin tunteiden kirjon läpikäyntiin. - Olen kuullut jonkun sanovan, että sehän nyt on fiktiota, ei minulla ole aikaa sellaiseen. Sanompa nyt omana mielipiteenäni, että kaunokirjallisuus EI ole VAIN fiktiota. Kaunokirjallisuus on suuri apu maailmankuvan jäsentämisessä ja laajentamisessa, oman tiedon lisäämisessä plus tietenkin mitä parasta ajan vietettä! Olen vakuuttunut siitä, että se jopa auttaa oikeiden ja valeuutisten erottamisessa.

*) Tämänkin lienen jo kertonut, mutta tulkoon uudestaan: Pomoni kertoi aikoinaan vitsin: Kielitoimistolta tiedusteltiin kiistan ratkaisemiseksi, kumpi kirjoitusmuoto on oikein, "enintään" vai "enintäin". Kielitoimisto vastasi: kumpikin on oikein, jälkimmäinen vain kirjoitetaan kahtena eri sanana. 

Hm, asiat ja merkitykset ovat joskus kiinni vain yhdestä merkistä tai pilkun paikasta. (Woman, without her, man is nothing. Tai: Woman, without her man, is nothing.)

Yleiskuva