Kaarinan kotisivu

Ennen kirjoitettiin ihan oikeita kirjeitä. Postinjakajalla oli ihan erityinen paikka sydämissämme. Häntä odotettiin ja mikä pettymys, jos sitä kirjettä ei tänäänkään tullut!

Ajat on muuttuneet.

Monta vuotta ovat lojuneet äidin sodanaikaiset kirjeet matkalaukuissa, mapitettuina aikajärjestykseen, kunkin henkilön kanssa käyty kirjeenvaihto omiin kansioihinsa. Ensin veljellä, nyttemmin tuolla meitin kellarissa. Tänään sain jonkun merkillisen tautikohtauksen ja raahasin matkalaukut ylös, pyyhin niistä pölyt ja avasin ne. Avasin aarrearkut. Koko kaunis päivä on vierähtänyt, kun olen lukenut otteita isämme Erkin kirjeistä nuorelle vaimolleen Irjalle, ensin rintamalta, sitten työharjoittelupaikoilta jne. Melkein päivittäin on kirjoitettu puolin ja toisin, malttamattomana sitä kirjettä on odotettu. Se meidän hiljainen hissukka-isä: millainen Romeo sieltä paljastuukaan! - Ja viimeinen kirje isälle, tämän kuoleman jälkeen: kaunis ja rakastava.

Yksi mappi on Ralphista, hänestä, joka voisi olla isämme (me tietenkin olsimme joitakin ihan muita), ellei kohtalo olisi julmasti tullut väliin: hän kaatui 17.1.1940, täytettyään juuri 20 vuotta. Viimeinen kirje ädiltä hänelle, pari päivää ennen suruviestiä. Äiti aavisti, vai oliko se sitä tavallista tuskaa ja pelkoa, kun tietää, että toinen on siellä tykinruokana. Toisaalta, äidillä oli näitä taipuksia. Usein hän kertoi tuntemuksistaan ja enneunistaan. - Näitäkin kirjeitä on paljon: lähetä voileipäkeksejä, kovia karamelleja, tupakkaa, on ikävä, Ich liebe dich. Sydäntäsärkevää luettavaa. 

Äiti oli tarmokas ja systemaattinen ihminen. Kirjeiden joukossa oli myös (omana mappinaan tietenkin) monenlaista muuta kirjeenvaihtoa, arkkipiispa Juvan kanssa, Voitto Viron kanssa ja kiukkuinen vastine äidin kirjeeseen toimittaja/jännityskirjailija Risto Karlsonilta (harmi, ettei äiti tällä kertaa, tavallisuudesta poiketen, ollut ottanut omasta kirjeestään kopiota). Vastineesta köy ilmi, että äiti on pitänyt Karlssonin mukavaa ja hauskaa, Seuralehdessä vuonna 1984 julkaistua artikkelia veljestään Esko seniorista törkeänä ja rahanahneen dekkarikirjailijan  omasta päästään keksimänä "hölynpölynä". Jutun otsikko oli "Suomen Indiana Jones", Esko itse oli kaiken kertonut ja saanut jutun tarkistaa. Mutta eihän sellainen äidille kelvannut. Esko seniorin elämä ei ollut tarpeeksi "sivistynyttä".  Meidän äiti! Hän on kyllä ollut  oikein elementissään tässäkin kohtaa. Itse en ikinä kehtaisi sellaista kirjettä kenellekään lähettää.

Sitten on mappi meidän lasten kirjeitä joulupukille (varmaan isän tallettamat). Vaatimattomia ovat toiveet: nukke ja nuken sänky siskolle, mulle pyssy ja joku peli (ison veljen huomaavainen kirje). Ja ensimmäisiä matikan kokeita (6+4=14, enpä kerro, KENEN koe tämä oli) ynnä muuta vastaavaa. 

Kirje on todellakin eri asia kuin sähköposti tai tekstiviesti. Jos kirjoitat "rakas", niin ehdit vielä pyyhkiä sen pois tai sitten salamannopea puhelin muuttaa sen sanaksi "kakas" tai "takas", ennen kuin (niin ikään) salamannopea sormesi on jo näpännyt "lähetä"-kuvaketta.

Laitoin Kansallisarkistolle viestin, josko heillä vielä löytyisi vapaa hyllynnurkka yksityishenkilöiden sota-ajan kirjeenvaihdolle. Sinne ne sitten menevät, äidin elämä ja haaveet sota-ajan osalta. Georg Otsin laulun sanoin: "Vuodet vierivät unholaan, muistoista pois, niin kuin ei niitä ollutkaan ois..."

Ehkä joku tutkija löytää ne vuodet vielä uudestaan ja tekee niistä eläviä.

Yleiskuva