Kaarinan kotisivu

"Miten ne keksii tuollaisia sanoituksia", kyseli lapsenlapsi, kun  katsottiin tämänpäiväistä Vain elämää.  Mahtoiko siellä olla menossa Toni Wirtasen vai Paula Vesalan sanoittama laulu. No, mitäpä siihen, muuta kuin, että ne sanoo, että ne vain tulee sieltä, jostain takalohkosta tai pikkuaivojen alta. Että luepa runoja, vaikka Eino Leinoa ja Tommy Tabermania. "Ja mistäs ne sinun sävelesi sitten tulevat?" kysyin.  Lapsi tykkäsi, että se on eri juttu. Sanoi vain kokeilevansa erilaisia yhdistelmiä ja niiden variaatioita. - Mutta aika kivoja yhdistelmiä sieltä kuuluu tulevan.

Tänään hän soitti aamulla uusimman sävellyksensä tabletilta (on olemassa pilleri-tabletti, tietokone-tabletti ja lautasenalus-tabletti, lapsi intoili! ), rakenteli siihen uusia instrumentteja mukaan. Opettaja oli kuulema sanonut, että hän voisi enemmän säveltää pianolle, mutta kun hän haluaa KOKEILLA. Kokeilla kaikenlaista. Nyt ois kiva yrittää ukulelea ja säkkipilliä. Sanoin, että ne aikanaan, nyt pitäis keskittyä näihin pianoon ja viuluun. Viululla sai jo ihan tunnistettavasti soitettua sekä oman sävellyksensä että Pomp and Circumstances:in. Ja viulua sentään on vasta opeteltu tästä syksystä alkaen! Ei kuulostanut enää (ihan kokonaan) kissannaukaisulta.

Hän ei ollut katsonut tällaista aikuisten ohjelmaa kuin Vain elämää. Ei ollut niin hirveen paljon vedonnut. Mutta kun eilen täällä mökillä jonkun (aikuisten) leffan jälkeen tuli uusintana Juha Tapion päivä, innostui katsomaan (sai valvoa, kun on loma). Varsinkin, kun minä selvitin, että siinä filosofoidaan ihmissuhteista, lapsen ja aikuisen roolista, taitelijoiden ongelmista, hyväksytyksi tulemisesta, elämän hajoamisesta...Itsehän minä en ollut tajunnut tuosta Juha Tapiosta muuta kuin, että se on sellainen keskivertolauluntekijä ja -esittäjä (siksihän Sanni oli myös hänet jossain kappaleessaan maininnut, antanut ymmärtää, että radiossa soitetaan jotain hyvin junttia- juhatapiota ("Poppia on meidän Juha Tapiokin,Varma paletti mies, kitara ja ääni,Sen ymmärtää myös koko Pohjois-Suomen lääni"). Juha Tapio tekee kappaleita tosissaan, sanat ja sävelet ja esittää ne tosissaan. Nyt vasta itse ymmärsin. Ja ne laulut on täynnä sielua.

No nyt sitten oli Kaija Koo. Lapsenlapsi, tämä viuluviikari, vähän naureskeli, mutta kuunteli ja ymmärsi, kun puhuin äidin ja lapsen suhteesta. Isän ja lapsen suhteesta. Siitä miten tärkeää on, että vanhempi hyväksyy, muuten sitä hyväksyntää etsii koko ikänsä, vielä vanhemman kuoltuakin (Toni Wirtanen sanoi tekevänsä biisejä isän haamu mielessään). En tietenkään kertonut lapselle, että isäsi ei ollenkaan olisi halunnut lasta, mutta kun synnyit ja varsinkin kun kasvoit, hän tajusi, miten ihmeellinen olento olet. Tämän jälkimmäisen vain kerroin muodossa, että isäsi huomasi pian, miten kiva ja fiksu kaveri olet. Joten todennäköisesti sinun ei koskaan tarvitse esittää mitään isän haamulle.

On meillä taakkaa kannettavana, jos puoli elämää menee siihen, että vanhemmalle pitää näyttää, että minullakin on arvoa!!! Tiedän tapauksia, joiden vanhemmat ovat elossa, mutta edelleen vähättelevät, ovat jo luopuneet toivosta, että lapsi ikinä täyttäisi heidän (ylimitoitetut) odotuksensa.

Mutta takas tuohon musiikkiin. Miten paljon runoilla ja musiikilla kerrotaankaan. On sanat, joita ei itse sanotuksi saisi, ei keksisi niitä, vaikka sielussa ne ovat jo olemassa. Odottamassa vain, että joku toinen saa ne ilmoille (Itsensä sanomina ne, samantapaisetkin, kuulostaisivat korneilta ja teennäisiltä). Ja sävelet, ne vasta tekevät laulun!  "Sä muistatko metsätien...". "Sua vain yli kaiken mä rakastan, sinä aarteeni päällä maan...", "I will always love you...", "I just called to tell, I love you...", "Kauan katsoin, sinua syvälle silmiin..."  ja tietenkin Ricky Nelsonin "Never be anyone else than you"... Laulut, sanat, joita ei voi ääneen sanoa, mutta joita kuunnellessa muistaa ikuisesti... Joskus itkettää, tulee surumieli, joskus hymyilyttää, mutta AINA nousevat tunteet pintaan, kun kuulet SINULLE merkityksellisen laulun.

Kyllä musiikki asuu meidän sielussamme. On varmasti aina asunut, jo jostain heidelbergin ihmisestä lähtien (wikipedia!), ehkä eläimissäkin jo. Kai sitäkin on tutkittu?

Viuluviikari säveltää kaiken aikaa. Kertoo ihastuneena (kateellisena?), mitä Mozart oli saanut aikaan jo hänen iässään, mitä Bethooven sanoi ja teki. Jotenkin häneen on tarttunut hissukseen jo kosolti musiikin historiaa, tietämystä, nimiä ja termejä. Painostamatta, pyytämättä. Oli pakko jättää miekkailu, vaikka sekin ois kuulema ollut kivaa. Ja tanssi. Piano- ja viulutunnit vievät vapaa-ajan. Läksyillekin on oltava aikaa. Plus ONNEKSI hän lukee myös kirjoja. Nyt on pakko keskeyttää Sofian maailma vähäksi aikaa, koska on luettava Tuntematon sotilas, ennen kuin mennään katsomaan leffaa.

Miekkailu ok ja tanssi, mutta  musiikki ok ok OK.

Yleiskuva