Kaarinan kotisivu

Onpa keksitty sievä nimi. Paljon parempi kuin ötökkäleipä. Olipa nimi mikä hyvänsä, miltä kuulostaa ajatus hyönteisten syömisestä?  Suklaakuorrutetut ötök... siis sirkat. Granolaa, jossa jonkun rusinan sijalla onkin kärpänen. Puistattavaa, pakko sanoa. Mutta...pitäisikö kuitenkin olla rohkea, ostaa ja maistaa?

Etelä-Koreassa myytiin paahdettuja kovakuoriaisia ja toukkia sievissä laakeissa koreissa. Niitä oli mummoilla kadunvarret täynnä niinkuin Tallinnan Muurinvaiheella sukkia ja lapasia. Paikalliset kertoivat, että kyllä, niitä syödään paljon. Napostellaan. Snacks. Tietenkin, eihän niitä muuten myytäis. 

Tytär oli tänään jossain kaupassa, jossa oli leipämaistiaiset. Siis sellaiset vanhanaikaiset, ihan vaan viljoja sisältäviä leipiä. Hän kysyi konsulentilta, olisiko sitä sirkkaleipää (tytär on jo innolla odottanut näitä hyönteistuotteita, on ollut jo yli 25 v uotta kasvissyöjä - vaalea liha ja kala menevät -jotenkuten. Poikansa, viuluviikari, on intoutunut myös, jättänyt punaisen lihan).

Konsulentti oli sanonut, että ne on Fazerin tuotteita. Paikalle oli samaan aikaan saapunut tuhdinkokoinen tuulipukupariskunta. Konsulentti oli mainostanut tuotteitaan: näissä ei sitten ole käytetty mitään sirkkajauhoja vaan ovat ihan oikeaa leipää. No, tytär vähän tästä suivaantui ja varsinkin, kun tuulipukusetä oli hyrissyt tyytyväisenä, että joo, kaikenmaailman vouvotuksia sitä... Tytär oli huomauttanut, että hän nimenomaan haluaisi maistaa sitä uutta leipää, koska siinä on proteiinia paljon enemmän kuin normileivässä ja proteiini on hyvässä muodossa, eikä sen "tuottaminen" jätä hiilijalanjälkeä ja että hyönteiset tulevat pelastamaan tämän maailman. Mies oli ollut sitä mieltä, että ihan turhaa sitä on riehua jostain ekologisuudesta ja pelastaa maailmaa jne, johon tytär oli todennut, että häntä kyllä kiinnostavat tulevat sukupolvet ja maapallon tila, niistä hän kantaa huolta.

Että sellaista sanailua klaukkalalaisessa puodissa. Sanoin tyttärelle, että minuakin kyllä tosiasiassa aikatavalla etoo ajatus hyönteisten syömisestä, että periaatteessa kyllä, mutta. Hän siihen, että jaa, noinko on, entäs ne suurisilmäiset kauriit, jotka ammutaan ja viisaat siat, ne oskarit ja roosat,  tai  kanat, jotka kynitään elävinä, lehmät, jotka pelkäävät kuollakseen, kun ne sullotaan karjankuljetusvaunuihin. Eikö niiden syöminen yhtään arveluta? Eikä sekään, miten paljon maapalloa saastuttaa lihan tuottaminen. 

Niin, no, mutta, kun kuitenkaan...öh...

Leipää kyllä tai siis ehkä, mutta ei suklaata, ei ei ei, ei ainakaan kokonaisia sirkkoja, vaikka kuinka olisi kastettu fazerin sinisessä. Eikä sitä granolaa. 

Mikä siinä on, että mielikuvat hallitsevat meitä niin täydellisesti? Mikseivät katkaravut ällötä? Neulamuikutkin vielä menevät päineen häntineen. Eikä niitä Mansikin silmiä ajattele, kun se pihvi on siinä lautasella. On siis alettava työstää itsessään asennemuutosta. Hyttysansoja vaan pusikoihin ja sen sijaan, että ne söisivät meitä, me voisimme syödä niitä. Haa, kosto on suloinen!

(Muistatko vielä, miten rohkeita oltiin, kun lapsena uskallettiin syödä vattumato?)

Yleiskuva