Kaarinan kotisivu

On kirjoiteltu lasten pelaamisesta. Kinasteltukin somessa. "Kaiken huippu, kun muka pitäisi niiden antaa pelata mielin määrin", "En minä niin sanonut, vaan..." Huh. Ainaista väärin ymmärtämistä ja ohilukemista. Mainostajakin on jo osannut käyttää hyväksi: äiti kieltää pelaamasta, mutta kuinka ollakaan, he pelaavat ihan salaa, nerokkaat pienet,heh, ihan vain piirrosalustoilla, vanhanaikaisesti. 

Netti on ollut jo ties miten kauan. Siitä löytää googlettamalla jo lähes kaikenGgoogle ja Wikipedia avasivat meille sen alladinin taikalampun: Kaikki on klikkauksen päässä: Wall Street Journal ja Counter Bunch, Hesari ja MV-lehti, porno ja paavin nettisivut, matkakohteet ja oopperaliput. Onpa taivaassa tarjota lapsillekin, jotka...  - Ei se todellakaan ole lasten syy, eikä netin syy, jos ne pelaavat jotain räiskintäpelejä tai laittavat seksistä vihjailevia kuvia Instagramiin, syy on kasvatuksessa, ympäristössä. Ajassa ja ajan laadussa, siinä jonka vanhemmat/isovanhemmat haluavat ja ymmärtävät "uhrata" jälkipolvelle.

Jos vanhemmat eivät ymmärrä itsekään elämästä, eivät piittaa kulttuurista tai yhteiskunnasta, tehän tiedätte, jos vanhemmilla ei siis ole enempää antaa, harva lapsi on niin fiksu, että omin neuvoin pystyy tekemään luokkaretken ylöspäin. Jos ei osata puhua tunteista, lapsi ei opi sanoja fiiliksilleen, jos ei puhuta yhteiskunnasta, he eivät opi argumentoimaan, vertailemaan asioita, jos ei kysytä mielipiteitä, he eivät opi arvostamaan itseään ja perustelemaan asioitaan.  Puhuminen ja kuunteleminen, siinä a ja o, siitä lähtee lapsen itsekunnioitus ja siitä versoo kiinnostus asioihin ja pohja harrastuksille. (Noh, olenpa minä nyt taas niin maar viisas. 

Kälyni oli lukemassa satua puolen vuoden ikäiselle lapsenlapselleen, kun viimeksi soitin. Ihan supermahtavaa! Moni sanoisi: miten tyhmää, eihän se mitään ymmärrä. Pitäisi aikuista typeränä. Mutta tutkimukset osoittavat - ja ihan helposti se on itsekin pääteltävissä - että ne äänenpainot ja -vivahteet, se läheisyys ja keskittyminen, ne avaavat lapselle maailman. Nyt on vielä kyseessä lisäpointti: kälyni, isoäiti, puhuu lapselle ruotsia ja äitinsä puolestaan on valinnut suomenkielen puhekieleksi lapselle. Lapsi oppii molemmat, ei epäilystäkään. Lapsen isä  puhuu ranskaa, joten sekin hoituu aikanaan. 

Miten usein olen kirjoittanut vanhemmista, jotka eivät puhu yhtään mitään taaperoilleen ja niistä, jotka selittävät junassa lpselle: "kato, tuossa on korkea torni, hui, mikäs siinä suhahti ohi? Toinen juna. Joo, junassa kulkee setä tai täti tuollaiset vihreät liivit päällän. Ne on konnareita. Tiedätkös, mitä konnarit ennen teki?.."

Siis, jos lapsi pelaa puhelimellaan tai tabletillaan, ole kiinnostunut. Näe, mitä hän pelaa, etsi itse niitä, joissa peli perustuu kieliin, matematiikkaan, musiikkiin, taiteisiin, fysiikkaan... niitä on loputtomasti. Opetusviranomaisten sivustoilta löytyy, etsijä löytää, kolkuttavalle avataan...

. Internet on sampo ja aarre-arkku.

Tällaisia ajatuksia tänään, kun olimme kuuntelemassa viuluviikarin musiikkiopiston oppilasesityksiä. Piano kyseessä, hänhän ei ole vielä vasta ekaa vuotta käyvänä voinut ottaa toista instrumenttia, sitä viulua (siis vain ykstyistunneilla sen osalta). Esiintyjinä oli nuoria pienistä isoihin. Olisit voinut kuvitella tämän ja tuon nuoren juuri joksikin nörtiksi tai yläasteen tupakkaa polttavaksi koulukiusaajaksi, nettiräiskintäpeleihin addiktioituneiksi nuoreksi. Mutta näiden nuorten kohdalla olisit todellakin  ollut väärässä. Esitykset olivat niin upeita, moni aivan uskomattaman ylivertainen (kiitos pianonsoiton superopettajalle), tässä lapsenlapseni näyte (tallensin vain 20 sek, pelkäsin, että puhelin taas ilmoittaisi jotain tyhmää, se kun sen osaa!)

Yleiskuva