Kaarinan kotisivu

Niinpä. Taas ne hiivatin eläkeläiset (siis tällä kertaa ME) rynnivät tänne! Ykkösissään, keppeineen ja rollaattoreineen. Noh, jotkut meistä todellakin kehtasivat sanoa 80- ja 90-luvullakin noin niistä, jotka olivat jo eläköityneet ennen meitä. Joulukahvi-tilaisuus, joita me vielä töissä olevat kutsuimme eläkeläiskahveiksi. Eläkeläiset. Historiaa, ketä kiinnostais? Heidän työnsä ei enää olekaan ollut mitään. 

Nyt, kun googlaan joitakin näistä tyypeitä, ei löydy mitään jälkeä. Missä on Alpo, missä on Risto... Jotkut haluaa hävitä, joillakin ei ole muuta vaihtoehtoa. Joistakin on aika jättänyt fyysisesti tai henkisesti.

Miten osaat antaa arvoa itsellesi, jos alat tällaisia pohtimaan? Minua ei enää tarvita. Minun tietoni ja taitoni ovat vanhentuneita. Minä olen out, minä olen off, minä olen passed. Tänään törmäsin erääseen näyttävän näköiseen tummaan rouvaan, nyky-oajläiseen. Hään siinä louhe kyselemään: kuka sinä olet (kuulosti ihan että KUKAS se sinä olet??), milloin olet jäänyt eläkkeelle, missä hommissa sinä täällä olit? Aikamoinen kuulustelu. Ajattelin, että jos tuo on lakimiehenä, niin herra varjele vastapuolta tai jos tuo on edunvalvonnassa, niin pois tieltä kivet ja männynkävyt, here I come!

Mut sit me eläkeläiset lopulta istuttiin suunnilleen kaikki samassa pöydässä, aktiivit oajläiset oli jo menneet, valomerkit annettu (n. klo 18!!!) ja me muisteltiin niitä entisiä aikoja kun mentiin kerroksiin (eli 5.kerrokseen), otettiin kaikki loput viinipullot mukaan (nyt niitä ei olis ollut otettaviks, niin olivat harvassa!) ja mentiin LAULAMAAN! Ja sitä riitti sitten niin kauan kuin viiniäkin, eli suunnilleen "OAJ- se vain laulaa"-kirjan läpi. Ja kirja ei ole ihan ohut, eikä viiniä ollut ihan vähän. 

Nyt jouduttiin tiristämään loput pullonpohjat ja lähtemään sitten fiiliksissä, että who cares. Hm, life is, elämä on. Tai siis: elämä on laiffii, piti sanomani, niinkus Matti Nykänen on opettanut.

Yleiskuva