Kaarinan kotisivu

Jouluna kuuluu olla hieman kireä ja ärtynyt. Kuusen haku, se varsin perinteisesti löydetty yksilö (torilta tuo ovelasti pakattu harvaoksainen rumilus tai metsästä toispuoleinen ja tietenkin myös oksansa omintakaisesti kasvattanut =alhaalla paljon ja leveitä, sitten väli, sitten piiitkä latva, jossa muutama töppöneulanen), siitähän se huonotuuli sitten vaivihkaa alkaa nousta. Kuusesta ei

kuulu sanoa pahaa sanaa, vaan on oltava olevinaan tosi onnellinen. Itsehän olin mukana 2valitsemassa. Pikkujuttu, MUTTA isä laittoi jopa reikiä runkoon ja istutti niihin ekstraoksia. "Kyllä siitä ihan hyvä tulee, kunhan koristelee".

No sitten on aina ollut kipeä kohta tämä Joulurauhan julistaminen. Muka jotain spesiaalia. Ja radiosta sen jälkeen Kalle Ruususen tai Sulo Saaritsin laulamana "Taas kaikki kauniit muistot"... Nykyisin on ikää jo sen verran, että mikään ei kirvele. Kun ajattelee, että toisella puolen m

aailmaa ihmiset kaivavat kuolleita omaisiaan mudasta tai näkevät voimattominan kotinsa palavan poroksi, mitä tässä nyt pari joululaulua tai Porilaisten marssia merkkaa. Lumiukkokin jo kyllästyttää. Walking in the air.

Jouluvieraat tulivat Hollannista. Pieter oli lähtenyt hakemaan, koska ei halunnut tyttärensä ajavan vuokra-autolla lumipyryssä. Tytär ja lapsenlapset tulisivat aatonaattona joskus aamupäivällä ja vävy ehtisi vasta seuraavana päivänä. Kävi niin, että millekään lennolle ei mahtunut (he matkustavat KLM:n henkilökuntalipuilla), yksi lapsista pääsi ajoissa, mutta muut pääsivät vasta viimeiselle, joka lähti klo 21:n jälkeen. Siis koko päivä Schipholin lentokentällä. Lopulta kaikki olivat Hki-Vantaalla, mutta matkalaukut olivat tipotiessään. Kuinka tuttua! Niinpä Pieter lähti yöllä lasten kanssa ajamaan ja tytär jäi odottelemaan matkalaukkuja ja miestään (Espooseen). Pieter ja lapset tulivat mökille aattoaamuna klo 7.

Hollannin Elly, jonka piti tulla myös Juhlalliselle Jouluaaton IIlalliselle ystävänsä kanssa, ilmoitti, ettei hän uskalla ajaa, kun on niin paljon lunta. Niin ja ystävätär joutui kääntymään jo aiemmin - sairaalan kautta - kotiinsa Rotterdamiin, joten Elly on yksin mökillään. - Joulukirkkokin jäi väliin, ei onnistunut naapurin kyyti minulle, eivätkä Pieter ja lapset halua lähteä. Siitä viis, jeesuslapsihan syntyy taas uudelleen sydämeeni, vai mitenkä se meni. Ei siinä pappien loitsuja tarvita.

Hollannissa jouluaatto ei ole mikään, niinpä kukaan ei ymmärrä (ei edes kunnolla Pieter) päivän tärkeyttä. Kinkku ja muut perinteiset ovat viittä vaille valmiina, mutta Pieter tuossa kyselee, mitä mukulat haluaisivat syödä illalla: broileria vai kalapuikkoja. Lisäksi kehtaa valittaa, kun olen koristellut kinkun neilikoilla. AAAARRGGH! Mutta en sano mitään.

En sano mitään. Ajattelen, että tämä on nyt sitten tällainen joulu. Jouluja tulee ja menee. Mielenrauha on kyllä muusta kiinni, kuin perinteistä. Kynttilät palavat, se harva kuusta esittävä rankelo seisoo nurkassa parhaimmissa vetimissään, huono omatunto eilen nautiskellusta yhdestä kerroksesta konvehteja on jo haihtunut. Waya on tosi onnellinen, kun Boss palasi ja lapset jaksavat pelmuta sen kanssa lumessa.

Ajattelen Elsa-tätiämme ja hänen lauluaan: Tuikkikaa oi joulun tähtöset. Siitähän se joulumieli palaa ja kiukku häipyy (yhden joululaulun mukaan: Pöppö muilla mailla!)

Yleiskuva