Kaarinan kotisivu

Törmäsin tuohon kummalliseen sanapariin koulussa 60-luvun alussa, kun luokkatoverini, maanviljelijän tytär, kirjoitti aineen asianomaisella otsikolla. Liekö ollut valittavissa siitä listasta, jonka opettaja lukiossa aina antoi ainekirjoitustunnin aluksi. Luokkatoveri ei kirjoittanut kylläkään vuoden tulosta, eli siitä, mitä oli kylvetty ja niitetty ja saatu kokoon pelloilta, siis tehty tulosta sen vuoden eteen. Sen sijaan hän kirjoitti siitä, miten tylsiä ja mielikuvituksettomia aineiden otsikot olivat. Hän kirjoitti äidinkielen opetuksesta, uskalsi arvostella sitä ja ilmeisesti myös opettajaa tai opettajia. Opettaja suuttui (muistan tuon miesopettajan, olisin luullut, ettei hänessä olisi ollut pontta ja puhtia asian viemiselle eteenpäin) ja tyttö erotettiin määräajaksi koulusta. Peruttiinko lomautus vai miten oli, sitä en muista. Aine julkaistiin joka tapauksessa Suomen Kuvalehdessä ja siitä taidettiin puhua uutisissakin. Silloisessa kouluhallituksessa asiaa kuitenkin puitiin. Mitä saa sanoa ja mitä ei. Niin, ja tuo tyttö oli muuten kadehdittavan hyvä ainekirjoittaja!

Sananvapaudesta on taitettu peistä (eiks oo ihanan kulunut sanonta!) kautta maailman sivun (ja siinä heti perään toinen!). Kun Arstila kirjoittaa blogissaan, miten rumalta näytti, kun kassajonossa edessä oleva neito seisoi siinä pukeutuneena kammattaviin lökäpöksyihin (vai oliko se liian tiukkoihin trikoisiin), jo alkaa huutelu. Lehti poisti blogikirjoituksen, ettei se vaan enempää loukkaisi muita lökäpöksyjä tai napapaitamissejä.

Entäs tämä Jörkka! Herrajjestas, kehtaa sanoa, ettei välitä lapsistaan, kun ne on vahinkoja! Lastenko vika se on? Ja että tytär kuoli viinaan ihan omaa syytään. Olen kyllä samaa mieltä, ei sellaista sentään sovi sanoa. Eikä niin saisi edes ajatella. Vielä meillä ei sentään ole ajatuspoliiseja, mutta ei kai sekään ole kuin ajan kysymys, kun ajatuksetkin voidaan skannata ja jo pukkaa sähköposti sakkolappua sopimattomista mietteistä. Nythän jo kerrottiin älykamerasta, joka pian voi kertoa luomesta ihollamme, onko siinä melanoomaa vai ei. 

Enbuske ehti puolustamaan Donneria: oikeasti Jörkka on herkkä ja lämmin ihminen, julkisuudessa hän kuitenkin haluaa esiintyä provosoivana öykkärinä. Se on hänen julki-donner-naamionsa. Tällä kertaa hän kannustaa meitä siis miettimään, tykkäämmekö me lapsistamme ja kenestä niistä tykkäämme enemmän. Sehän on tietysti sopimaton aihe, kaikistahan me tykätään saman verran, eri tavalla ehkä jokaisesta, mutta yhtä paljon. Näin on marjat.

Kun kirjoittaa esim. tällaista blogia, pitäisi ymmärtää pysytellä kaidalla tiellä ja Herran nuhteessa. Pitäisi muistaa, että naapurissa asuu ihminen, joka työn, levon tai sairauden takia voi häiriintyä joistakin sanoista. Tuohon tyyliin muistutettiin ennen radiossa tai telkkarissa. Siis pitämään pienempää ääntä. Voi olla, että joku ei ymmärrä sarkasmia eikä vertauskuvia. Kun kirjoitan Stockan asiakkaista ja kerron, miten Tapiolan ladyt osoittautuvat ihan kivoiksi ihmisiksi ja Itiksen luuserit mielenkiintoisiksi ja värikkäiksi tyypeiksi, teen pilaa omista ennakkoluuloistani. Mutta aina se ei mene perille, vaan joku pahoittaa mielensä. 

Mielensä pahoittajia on maailma pullollaan. Itsekin olen sellainen, mutta niistä aiheista en halua enkä pysty julkisesti puhumaan. Pitää mennä terapiaan, että joskus saa ne painavimmat kuormat pudotettua harteiltaan. 

Jos haluaa kuitenkin kirjoittaa, lie parasta vaan kertoa kiltisti siitä vuoden tulosta taikka todeta, että jo on ilimoja pidelly...

Yleiskuva