Kaarinan kotisivu

Lehdessä on näkynyt kirjoittelua viineistä. Että kun sanotaan, että maistuu lakritsalle, nahalle, musteelle, multakellarille... Joku oli sitä mieltä, että sellaiset viinit hän palauttaisi kauppaan: ovat pilalla. Toinen puolestaan valisti tänään, että on sovittu tietyistä termeistä viinien suhteen. Viinien tuntijat tietävät. mitä kukin kummalliselta kuulostava makumääritelmä tarkoittaa. Hm, varmaan on niin. Mutta voiko sitä sanoa, että tämä viini on hyvää ja tämä ei. Mikä on hyvää? Mikä on hyvää viiniä? Eräs kirjoittaja ihmetteli, että esimerkiksi sipuli on hänen mielestään hyvää, mutta hänen veljensä taas ei voi sietää sipulia...

Vähän tuollaisia pyöri mielessäni, kun eilen kuuntelin pianotaiteilijaa (Mika Orava) Leppävaaran kirkossa. Ilmiselvästi hän on todella todella ihan supertaitava pianisti. Esitti kuulijoille Bachia ja Schubertia. Oli saatu sairauden takia peruuttaneen barokkiyhtyeen tilalle. Minä en todellakaan ole musiikin asiantuntija, en sitten minkäänlaisen, joten olen yhtä jäävi sanomaan mitään soittotaidosta saati sävellyksistä, niin kuin tavallinen viininlipittäjä on siitä viinistään.

Oltiin asettauduttu niin, että nähtiin taiteilijan kädet. Miten voi joku pystyä sellaiseen! Miten ihmeessä ne sormet osuvat oikeisiin koskettimiin, kun niillä hakataan ylhäältä raivoisasti, hipaistaan hiljaa, soitetaan ristiin toisen käden kanssa, luritellaan vinhaa vauhtia... Nuotteja on edessä sivukaupalla, mistä hän tietää, missä kohdassa ollaan menossa? Hui. Vaikuttavaa, lievästi sanottuna. Mutta kun sävellykset ovat täysin tuntemattomia, en tietenkään osaisi edes sanoa, menikö se nyt nuotilleen oikein. Todennäköisesti meni (naurettavaa edes epäillä), koska kyseessä on kansainvälisestikin tunnettu pianotaiteilija, jolle tämä nimenomainen konsertti oli kenraaliharjoitus 17.5. Lontoon Conwey Hallissa soitettavaa  konserttia varten.

Mutta että ihmisellä on vielä taiteen maisterinkin tutkinto musiikin maisterin tutkinnon päälle, eikä sekään vielä riitä, vaan on lisäksi tutkinto Tampereen amk:sta (eMBA). Että voi olla! Missä ihmeen välissä se maalaa niitä taulujaan (ja pitää näyttelyjä), harjoittelee pianoa, seurustelee perheensä kanssa (vaimo ja 2 lasta) ja hoitaa vielä jotain sivu- (vaiko pää-)työtään. Googlasin tässä vähän... Ja kateeksi käy. Tai ei oikeastaan. On vain hyväksyttävä, että jotkut ovat yli-ihmisiä.

Mutta siis se musiikki. Olin kyllä ihan myyty ja lumoutunut siitä soittotaidosta. Hypnotisoivaa. Jos olisin istunut toisessa paikassa ilman näköyhteyttä käsiin ja koskettimiin, mitä olisin sitten ajatellut, miltä soitto sitten olisi kuulostanut? Taiturimaiselta varmaan, mutta koska ei ollut tunnistettavia melodioita, olisi tuo puolentoista tunnin soittaminen saattanut alkaa jo unettaa.

Lapsenlapsi, joka itsekin jaksaa sinnikkäästi harjoitella pianoa (tosin ilmoittaa, ettei hänen tarvitse niin hyvin osata soittaa, koska hänestä tulee säveltäjä) sanoi, että tuollainen soittaminen vain innostaa enemmän harjoittelemaan. Minut se lannistaisi täysin jos kävisin pianotunneilla. Lopettaisin tunnit siihen paikkaan: minusta ei koskaan voi tulla tuollaista...

Koko pääsiäisen lapsenlapsi on pusannut tablettinsa kimpussa: on nuotittanut ukkinsa hautajaisissa soittamaansa omaa sävellystään (on kuultavissa fb-sivullani, siellä jossain aikajanalla). Ihmettelin, etteikö se sitten ole ollenkaan ollut nuotteina (tilaisuudessa hän siis soitti sen ilman nuotteja). No ei ole, ei. Päässä se vaan on soinut ja kun sitä on tarpeeksi jauhanut, sen on osannut ulkoa. Mutta tämä nuotittaminen sitten onkin vaatinut tuntikausien työn: sävel soi päässä, miten siis kädet ovat koskettimilla, mikä nuotti kukin kosketin on, kirjoita se ylös tabletin nuottiviivastolle, talleta...

Apua. Parasta vain nauttia taitureiden osaamisesta. Mutta viinistä voi ihan hyvin yrittää tunnistaa niitä makuvivahteita: tervaa, salmiakkia, kengänpohjaa... Jos ei natsaa, niin voi keksiä lisää ihan omia juttuja.

Yleiskuva