Kaarinan kotisivu

En ole koskaan vieraillut keskitysleirillä. Ehdotin Pieterille, että olis kiepattu Auschwitzin kautta, kun Puolan läpi ajettiin. Eipä poikettu.

Tänään oltiin kuitenkin sotamuseossa Overloonissa (Boxmeer, Brabantin maakunta, Hollanti). Olipa vaikuttava! Aina vaan yhtä käsittämätöntä, että sotaa käytiin niin laajalti koko maailmassa. Yhden miehen aloitteesta. Miljoonia tarinoita. Taisteluja, muistomerkkejä, kaatuneiden nimilistoja kiviin hakattuina... Hollanti oli sodassa mukana alusta alkaen. Sillä ei ollut niin kummoista armeijaa eikä varustusta, niinpä se oli Hitleristä varmaan a piece of cake valloitettavaksi, oikein passeli tukikohta UK:ta vastaan. Hollanti antautui suosiolla vain  5 päivän taistelujen jälkeen. Itävallan liittokansleri Arthur Seyss-Inquart asetettiin Hollannin valtakunnan komissaariksi huhtikuussa 1940. Alkoi tapahtua: kiellettiin se, tämä ja tuo. 

Järkyttävää luettavaa ja kuunneltavaa olivat museossa ihmisten tarinat: yhtenä päivänä vaan ei voinut enää mennä kauppaan, ei kouluun, ei bussiin... Oli kielletty juutalaisilta. Keltainen tähti piti ommella takkiin. Naapurit eivät tervehtineet. Opiskelijoiden (siis kaikkien) tuli vannoa uskollisuusvala Saksan valtiolle. Jos kieltäytyi,se oli lähtö työleirille. Koko perhe pidätettiin. Museolla oli erimerkkinä eräs oikeustieteen opiskelija, joka ei tovereineen vannonut valaa. Tällaisia oli paljon. Heistä muodostui vastarintaliike. - Vasta kun näet ja kuulet yksittäisen ihmisen tarinan, pystyt samaistumaan. Et ennen. Niin ja niin monta vietiin työleireille, keskitysleireille, niin ja niin monta jäi sille tielleen. Vain surullisia numeroita. Vasta kun näet jonkun omistamia esineitä, valokuvan, silmälasit, salkun, päähineen, käsinkirjoitetun kirjeen tai päiväkirjan sivun, tiedostat, että niiden takana on tarina, joku on joskus pidellyt niitä, miettinyt sanat ja kastanut kynän musteeseen. Elänyt. Kärsinyt.

Millään ei voi sulattaa noin isoja asioita, pisara pisaralta pitäisi koko tämä sota avata, jos sittenkään ikinä voisi. Moni tiedemies on kuluttanut koko ikänsä sodan tutkimiseen, selittämiseen, dokumentointiin. Museossa oli metrikaupalla pöytiä, joissa oli myynnissä autenttista sotamateriaalia ja monia satoja kirjoja. Elokuvia on maailmansodasta tehty vaikka kuinka ja edelleen tehdään. Joka rintamalta.

Museossa teki myös valtavan vaikutuksen sotakalusto. Oletko ajatellut, miten Normandian maihinnousu suoritettiin? Elokuvissa on näytetty kyllä: Pelastakaa sotamies Rayanmtaitaa olla tunnetuin. Miehiä siinä uhrattiin kuin muurahaisia. Oliko suunniteltu huionosti, eikö nyt tiedetty, että näin siinä käy? Olisiko pommikonelaivueet äkkirynnäköllä olleet mitään? Tulihan siinä kuitenkin tulosta, eipä ihme, että siskonikin joskus loihe lausumaan "Me tultiin ja pelastettiin teidät". Siis ME ja TEIDÄT. Satu taisi unohtaa, että hän olisi ollut  niiden pelastettujen joukossa, jos olisi ollut syntynyt...

Noh, joka tapauksessa, etpä usko, millaista kalustoa meren kuljetettiin ja millaisia määriä! Kivitaloa suuremmaat kuljetusalukset, joissa oli myös valtavat pyörät rantautumiseen - isommat kuin suurimmassakaan traktorissa- toivat Amerikasta saakka maihin tuhansia panssarivaunuja, tykkejä, jeeppejä, moottoripyöriä, jos jonkinlaista ihmisten tappamiseen tarkoitettua sinkoa ja linkoa.  Ihan käsittämätöntä. Suunnittelu ja johto on ollut todella kovilla ja (taitamattomuuessaankin) taitavia. Niin valtavat ajoneuvot, miten niitä kuljettaneet laivat eivät olisi tulleet huomatuksi ja upotetuksi? - Ja, hm, hiukkasen tulki mieleen myös sotateollisuus, jonka mieliksi nykysotiakin vain käydään.

Jos ihmisten tarinoihin syventyessäni olisi halunnut istua penkille itkemään, tässä kalusto-osassa museota haukoin vain henkeäni ja ajattelin sitä kenraali Pattonia (jonka luxenburgilaisesta haudasta Juncker toi kuvan Trumpille, että muisteltais vähän menneitä ja oltais taas kavereita) ja sitä sotamies Ryania ja siitä kaikkia tuntemattomia sotilaita, jotka olivat mukana ja unohdettiin sitten.

Minun sukupolveani tämä kiinnostaa, seuraavaa ehkä ei enää. On jo liian kaukaista. Ei taida olla edes samalla etäisyydellä kuin ensimmäinen maailmansota meille. On tullut väliin - jos nyt uhohdetaan heidän kokonaan oma it-maailmansa - Lähi-Itä, Afrikka, Bosnia, Kosovo, Serbia, Irak, Afganistan. Ja Vietnam, joskin se taitaa meitä seuraavalle sukupolvelle olla enemmänkin turistikohde. Reppureissu tai sukellusloma.

Mutta sotia riittää aina vaan. Uhreja riittää, aseteollisuus kukoistaa.

Näitä museoita myös riittää ympäri Eurooppaa, monia jo pelkästään Hollannissa. Tämä oli hienosti toteutettu - ja järkyttävä kokemus. 

En taida enää haluta sinne Auschwitziin. En ehkä selviäisi siitä.

Yleiskuva