Kaarinan kotisivu

Kattelin TV:stä Esko Varhon hienon dokumentin Julma maa - dokumentti vuoden 1918 sisällissodasta. Koulussa koko sota tuntui vaan kaukaiselta ja käsittämättömältä episodilta, vanhemmat meillä kutsuivat sitä vapaussodaksi. Jotenkin se nimitys jo silloin karahti korvaan ikävästi. Mokoma sota, mitä sitä jauhamaan. Mutta nyt aloin olla kiinnostunut. Ehkä tässä iässä joku sata vuotta ei tunnu missään. Sata vuotta sitten, siis  ihan just  hiljattain. Keväällä ilmestyneen tätä sotaa käsitelleen  Hesarin Teema-lehden tavasin tarkkaan. Ja dokumenttejahan on piisannut näin merkkivuoden kuuniaksi. Mutta tästä Varhon dokumentista sai kyllä tosi hyvän kokonaiskuvan. Huruslahden arpajaiset Varkaudessa, niistä olin kyllä kuullut, mutta en ollut tiennyt tarkalleen, mistä oli kysymys ja että Varkauden alue oli valkoisten saartama punainen piste kartalla. Tehdaspaikkakunta jossain sydän-Savossa. Outoa. Mutta onhan Varkaudessa edelleen esim ruotsinkielinen koulukin muistona ruotsinkielisesrä tehtaan johdon ajoista. Nykyisin siellä varmaan on kenentahansa pentuja kielikylvyssä.

Laitoin dokumentistas viestiä lapsenlapsillekin, että katsoisivat. Ei ehkä tule ylioppilaskirjoituksiin enää silloin, kun lapset ovat kirjoittamassa, mutta yleissivistyksen kannalta. Ettei jäis sisällissodan mentävää aukkoa sivistykseen. Ja tulisi lisäksi käsitys molemmista puolista tasapuolisesti, valkoisista ja punaisista. Mutta voihan se olla, etteivät jaksa tuollaiseen keskittyä. Kuka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmän. Heidän aikansa tulee sitten, kun sodasta on kulunut 150 vuotta.

Joka tapauksessa, mokomaa veristä vihanpitoa puolin ja toisin, hirveää tappamista ei oikein minkään takia. Naapurivaltiossa tapahtunut vallakumous oli leviämässä Suomeenkin, siis olisiko levinnyt? Olisiko Venäjä auttanut punaisia loppujen lopuksi? Mutta riittävä syy valkoisilla säikähtää  ja punaisilla yrittää. Onneksi tila kesti meillä vain puoli vuotta, monissa maissahan se on ketänyt puoli vuosisataa. Ja kauemminkin. 

Tänään oli lehdessä kirjoitus Carla Del Pontesta, joka toimi vuosikausia syyttäjänä Jugoslavian (koko sota siellä minulle yhtenä sekavana vyyhtenä päässä) ja Ruandan sotarikosoikeudenkäynneissä. Oli myös juttu Erkki Kourulasta, joka on toiminut 12 vuotta kansainvälisen rikostuomioistuinen tuomarina. Edellinen nimi oli kyllä tuttu, mutta jälkimmäisesrtä en ollut ikinä kuullutkaan. Molemmat henkilöt olivat vuosikausia syyttämässä tai tuomitsemassa sotarikollisia. On mahtanut olla rakasta työtä.  Rikolliset vaan tuomioistuimen eteen - kunhan ensin löydetään - ja vankilaan! Kuunnella ja lukea päivästä toiseen kamalia, inhottavia kertomuksia tosielämästä... 

Sodat ovat käynnissä aina vaan, kun täällä saadaa rauha taas edes aselepo, tuolla jo ammutaan. Minkä ihmeen vuoksi? Ihmisluonto nyt vaan taitaa olla sellainen.

Yleiskuva