Kaarinan kotisivu

Ennen sitä kutsuttiin syysväsymykseksi. Kaikki oli muka väsyneitä, vaikka oikeasti ne oli masentuneita. Syitä kyllä riitti, mutta virallinen syy oli pimeys. No nyt on minutkin vallannut tällainen ankea fiilis, tuntuu, että on paljon ikävää ilmassa, kaikki ottaa päähän.

Tänään uimahallissa tuntui paikalla olevan taas altaan täydeltä totisia torvensoittajia. Yksi yllättäen hymyili, ihan totta, kuin Naantalin aurinko tai Hangon keksi. Heti tuli mieleen, että haloo, onkohan tuolla nyt kaikki kotona. Altaassa ei kuulu hymyillä. Mutta sitten huomasin, että tämä yksilö oli riemastunut nähtyään jonkun tuttunsa puomin toisella puolella. Tämä tapahtui vesijuoksualtaassa, siellä se on totista menoa, 300 metriä/30 minuuttia. Kun siirryin vesijumppaan, ihanan lämpimään veteen lillumaan, siellä oli hieman kevyempi tunnelma. Hetkeksi melkein unohtaa masennuksensa, varsinkin, jos musiikki tempaa mukaansa. Niin, poika varjoiselta kujalta tai asemalla hengaillaan, kukapa meidän ikäinen ei niistä biiseistä piristyisi!

Me suomalaiset valitettavasti taidetaan olla syysväsyneitä/masentuneita ympäri vuoden. Bussipysäkillä seisoi toissapäivänä ainakin 15 ihmistä ja sokea olis voinut kuvitella olevansa yksin! Mutta on eroja eri maakuntien välillä! Savossa ja Karjalassa, siellä huastellaan tuntemattomienkin kanssa. Luontevasti. Vähän aikaa sitten tulin junalla Heinävedeltä Espooseen. Sattui lähistölle kolmen hengen porukka, herrahenkilö ja kaksi eläkeläisrouvaa. Eipä aikaakaan kun jo toinen rouvista alkoi haastatella: "Niin jotta asutko sie Heinäveellä? Niin näky lempee kohtaus tuossa asemalaiturilla kun hyvästejä sanoitte" (Niinpä varmaan, heh!) "Ja sitten vielä vilikuteltiin." Toinen rouva selosti, että hepä ovat tässä tulossa Tampereelta, siskon pojan 50-vuotispäiviltä. On semmoinen kromosomi-poika." Elikkä down-syndrooma-henkilö. Nätisti puhui rouva, kertoi miten tärkeä tämä juhla oli päivänsankarille ja myös heille. Muutenkin siinä juteltiin tovi syntyjä syviä.

Joskus ennenkin olen jonkun tuiki tuntemattoman henkilön kanssa junassa päässyt mielenkiintoisiin puheisiin. Mikäs sen kivempaa. Pieni terapiatuokio. 

Ja terapiaahan se on voimistelu siellä Lepuskin terapia-altaassakin. Lämpimässä vedessä. Joskus siellä voi vilahtaa joku hymynaamakin, jos ei muualla, niin niissä sinisissä jumpan apuvälineissä, joita smaileiksi sanotaan. 

Yleiskuva