Kaarinan kotisivu

vaikka tulisi tilanne, joita ei toivoisi kenellekään. Nyt on sellainen tullut itselle. Ja pojalle. Ja pojan perheelle. Ihan yllättäen. Rakas poikani, josta on paljon huolta ja paljon iloa ollut, on yhtäkkiä vakavasti sairaana. En tätä blogiini haluaisi laittaa, mutta hän itse on facebookissa tilansa jakanut. Ensin vähän vitsaillen, huumorin taakse on helppo kätkeä pelkonsa ja liikutuksensakin. Niin varmaan moni meistä tekee, kun tulee liian iso asia eteen.

Viime sunnuntaina vielä tuli päänsäryn takia vain terveyskeskuskäynti. Tosin päänsärkyä oli jo jatkunut jonkin aikaa ja pohjatonta väsymistä. Sitten kuvattiin: aivokasvi, Nopeasti kasvava, todennäköisesti pahanlaatuinen. Vasta huomenna otetaan näyte, joten asia selviää varmuudella vasta sitten. Mutta muutaman päivän sisällä on tilanne muuttunut pahemmaksi. Vielä alkuviikosta, kun poika oli tuotu Tayisiin Tampereelle, hän jutteli muina miehinä sängyllään, vaikka päänsärky oli kova. Lauantaina ei jaksanut silmiään avata, kun oltiin katsomassa. Vastasi kyllä murahtaen ei ja joo, kun  hänelle jutteli ja kyseli. Olin kuitenkin optimistinen. Me omaiset vakuuttelimme toisillemme, että kyllä tästä selvitään, hoidot on hyvät, kyllä ne osaa Suomessa ja Oulussa kuuluu olevan joku sellainen läpimurtohoito kuin BBBD, kyllä hän sinne pääsee, tietenkin, nuori mies (43 v). Avovaimo on tehnyt suuremmoista työtä, hankkinut vertaistukea ja kaukoparannustakin. Olen itse ollut kuin viilipytty: kyllä tämä tästä. On vain nyt kova koettelemus, elämässä niitä tulee aika ajoin. Joskus tällaisessakin muodossa.

Tänään on tilanne taas huonontunut. Pojalla on ollut lukuisia epilepsiakohtauksia...Ehkä huomenna jo helpottaa, kun otetaan se koepala, ehkä paine päässä vähenee, ehkä... Kyllä hän varmaan tuosta vielä tokenee. Mutta nyt on alkanut pelottaa, mitäs jos...

PS. Nyt, kun koepala on otettu ja hoidot alkavat muodossa tai toisessa, tilanne vaikuttaa positiiviselta. Niin kuin joku lääkäri oli pojan avovaimolle sanonut: jos jonkun syövän saa, olisi parasta, että se olisi aivolymfooma, koska siihen on hyvät parannuskeinot olemassa. Pojalla on aivolymfooma. Siis huonot uutiset ovat hyviä uutisia. Päänsärky on vähäisempi, epilepsiakohtauksista äidin poika ei muista mitään.

Sen sijaan äiti tässä on muistanut ja miettinyt kaikkea mennyttä; miten poika tuli päiväkodista ja kertoi kehuneensa opettajan uutta puseroa. Kyseli sitten: olikohan se kivasti sanottu? Tykkäsiköhän se? Äiti siihen vakuutteli, että kyllä se varmasti tykkäsi. Ja senkin muistin, miten poika piti ystäväpariskunnalle spontaanin, upean puheen heidän hääpäivänään, liekö ollut 20s ja poika itse taisi olla vähän toisella kymmenellä. Tämä tapahtui Mallorcalla, eräänä samettisena iltana.

Yleiskuva