Kaarinan kotisivu

Ensimmäinen anoppini nimitteli minua joskus näin, se kuulosti ihan kivalta, vanhanaikaiselta. Suureksi ilokseni kuulin tänään, että olen itsekin lopulta saamassa ihan oikean miniän. Miniäpiian. Huomenna, jos Jumala suo (niin kuin joulurauhan julistuksessa sanotaan, mutta meidän kohdalla ei nyt ole kysymys joulurauhasta), rakas poikani ja avominiäni menevät naimisiin. Paperit on kyllä saatava kirkkoherran virastosta, mutta sairaalapastori on jo hälytetty paikalle, vaatteetkin on kaivettu esiin omista ja kavereiden komeroista,sormus löytyi kuin löytyikin.Se on varmaan peruja siltä minun ensimmäiseltä anopiltani. Pojan isoäidiltä.Jos poika vaan jaksaa nousta ylös, sairaalassa pidetään pieni seremonia ja poikani -lopultakin - astuu avioliiton turvasatamaan.

Pojan elämä ei ole mennyt ihan tasaista latua. Jo nuorena sanoin hänelle, että olet siellä  oikeassa elämässä, taivaassa, päättänyt ottaa liian ison kuorman oppiaksesi, kun olet syntynyt tähän maailmaan. Tähän raskaaseen elementiin. Ehkä hän jo siellä oli liian innokas lähtemään opin tielle, joka on häntä sitten viskonut sinne ja tänne. Erikoiseen elämänmenoon sopinee naimisiinmeno tautivuoteen vieressä. Eikö vain? Ja nyt, kun olen puhunut muutaman syöpäosaston hoitajan kanssa, tuntuu, että sehän on juuri se oikea, lämmin ilmapiiri, jossa se tärkeä sana on sanottava. Se: tahdon.

Jo vauvana hänellä oli näkyjä, hän jutteli pitkät tovit jonkun meille näkymättömän kanssa, naureskeli, vilkutti ja huitoi ilmaan. Oven raosta sitä ihmettelimme. Myöhemmin tuli sängyn luo VInki ja sitten Tuulia. Tuuliaa hän pelkäsi, mutta Vinkiä ei. Tuntui, että hänellä todella oli salattu elämä, neuvottelut käynnissä tuonpuoleisen kanssa.

Nyt, kun pojan tilanne on todella huono, hoidot on lopetettu toistaiseksi, kortisoni on ainoa, mitä annetaan, tuo iloa kuitenkin tämä päätös naimisiinmenosta. Ei se ole pirun maalaamista seinälle, vaan se on turvaverkon rakentamista miniälle, miniäpiialle. Kun he jo vuosia sitten puhuivat naimisiin menosta. 

Yks ex-ystävä, edesmennyt, oli eräälle ystävälleni tuhahtanut minusta, että "ai, että piti oikein naimsiin mennä!" No, jokainen tavallaan ja tyylillään, voi olla avo, jos  se sopii ja tuntuu oikealta, mutta minulle naimisiinmeno on tärkeää. Pieterin kanssa mentiin "vain" maistraatissa  naimisiin, todistajina veli ja käly, mutta silti. Tunne on MINULLE eri, kuin jos oltais vain avopari. En tiedä, mikä siinä on, mutta niin se vain on.

Olen siis todella iloinen, että menevät naimisiin. Sairaalavihkiminen sopii hyvin Oton elänkaareen, joka toivottavasti jatkuu vielä kauas sateekaaren päähän, sinne aarten luo.

Yleiskuva