Kaarinan kotisivu

Poika soitti Oulusta, että nää puhuu kivaa murretta ja että kirurgi kävi katsomassa. Oli muuten huippu tyyppi, tosi ystävällinen, sanoi, että ei kannata riskeerata nyt sun aivojas jonkun tulehduksen takia, sormi nyt vaan on sormi, jos me nyt vähän lyhennetään sitä, sanoisko puoli senttiä.

Minä hyppäsin puoli metriä ilmaan sohvalla, että MITÄH! Et oo tosissas, vitsailet (niin kuin aina, isänsä poika!). Mutta ei, ei hän kuulema vitsaillut. Kuoliohan siinä sormessa on, näkihän sen jo päälle, ihan musta. Kun Toijalan terveyskeskuksessa oli otettu verensokerit vasemman käden etusormesta  pyyhkäisemättä desinfioivalla lapulla ja siitä oli mennyt bakteeri sisään. Etusormesta! Vasenkätisellä ja vasemmasta! Desinfioimatta!

Mutta kirurgi oli ollut niin ystävällinen, sitä poika muisti moneen otteeseen tähdentää. Oli aivan rauhallinen, siis poika, varmaan myös kirurgi. Viimeksi mainittu oli muistanut selittää, että ei se mitään, hienomotoriikka säilyy (ai jaa!) ja voit pian kirjoittaa ja askarrella, sormi tulee ihan kuntoon. Puoli senttiä pois, mitä tuo nyt on. Poika ei tuntunut olevan moksiskaan, että sormesta menee pala, hän oli pelkästään otettu siitä,  miten hienosti asia osataan kertoa, Ja tuoda esille, että tämä nyt pon pikku juttu sun aivojen rinnalla.

Töissä ollessa tuli tutuksi mies.jolla oli tehty isosta varpaasta peukalo, toimi ihan hyvin. 

Kaikki on niin suhteellista. Nyt kun poika on kortisoonin ja kasvaimen vaikutuksesta siirtynyt ihan toisille taajuuksille, ollen jo ennestään ADD:n (hän muistaa aina muistuttaa, että ei ADHD, vaan ADD, joka siis on aikuisten ADHD) aina täynnä maailmaa syleileviä ideoita, nyt pitäis alkaa opiskella venäjää ja arabiaa, kirjoittaa selkokielisiä kirjoja (on kuulema hyvät markkinat), mennä leffaan, mennä kylpylään kaikkien  lastensa sekä vaimon kanssa, järjestää kunnon häät, matkustaa Tunisiaan, pistää pystyyn pop-up-ravintola, opetella soittamaan pan-huilua, päästä tosi-tv:n ohjelmiin, tehdä totaalinen täyskäännös ruokavaliossa ja mitähän kaikkea... Äiti tässä sanoo, että ihan ekaks PITÄIS RAUHOITTUA. Mutta ei se ehdi, ei, kun on niin kiire elää! Mitä siinä äitiparka voi muuta kuin sanoa, hieno idea, ihan huippu, mut oota nyt tovi, kunhan tuut kunt....

Laittaa viestiä: tulee hoitaja, joka sanoo: otamma nyt sulta vereensokerit... Toivottavasti hoitaja on ammattitaitoinen ja pyyhkäiseen desi-lapulla, ettei muitakin sormia tartte lyhennellä. Vaikka ois kuinka ystävällinen kirurgi, äiti tässä tykkäis että se ois jo ihan liikaa.

PS. Poika laittoi hauskan kuvan facebookiin: seisoo siinä haalean pastellisävyisessä kamoflash haalarissa pipo päässä (Tampereella ois sanottu pipa), OYS:in muotia, jonka hän ei arvellut saaneen Lontoon muotiviikoilla edes lohdutuspalkintoa. Ja ns kuukasvot on komealla pojallani, se on se kortisoni niin monivaikutteinen aine!

Yleiskuva