Kaarinan kotisivu

Tämäniltaisen teatteriesityksen jälkeen ajattelin, että eipä sitä turhaan sanota noin taiteesta: mieltä ylentävää!

Olen jo pari viikkoa ollut huonolla ja vielä huonommalla tuulella, kääriytynyt itsesääliin, mielessäni kiukutellut ja oikutellut. Siis mielessäni, minähän en koskaan - tai vain harvoin - puhku ulospäin. Ettei vain tulisi riitaa. Se olisi ihan kauhistus, kaiken loppu. On kyllä tehnyt mieli huutaa ja raivota: enkö minä joskus saisi luvan olla oikeassa, eikö minullakin ole oikeus vaatia jotain! Ja että mistä tämä on versonut? Noo, yhdestä sun toisesta, eikä siitä sen enempää. Ettei siis tulisi sitä riitaa... Tai on  se pakko myöntää: osa on myös ihan täysin omaa syytä. Onneksi minulla on pari ihmistä, joille voi purkaa sydäntä. Mutta jos nyt menisin terapiaan, esittelisin itseni moniongelmaiseksi eläkeläiseksi.

Mutta tämäniltainen teatteri Avoimien Ovien esitys Niskavuori: Loviisa ja Heta kyllä nosti mielialan ihan toisiin lukemiin. Paitsi teksti ja ajatus: se rakkauden vaikeus ja ne olemisen ja elämän kulissit, mutta myös esityksen toteutus. Aivan loistavat näyttelijät, ihan superloistavat! Erityisesti kolmessa roolissa esiintynyt Jukka Pitkänen. Oletko kuullut koskaan? En minäkään. Pöyhistelee siinä Niskavuoren Juhanina, josta on tullut valtiopäivämies (on kuitenkin heikko salajuoppo), nöyristelee Santerina, vaatimattomana renkinä ja on oikeamielinen, vaatimaton, kunnollinen ja ahkera Akusti, joka nai Niskavuoren yrmeän Hetan ja josta tulee lopulta rikas mies ja peräti kunnallisneuvos. Ja kaikki tämä vain sormien napautuksella.

Entäs Salla Markkanen, joka esitteli itsensä Niskavuoren orkesterina. Mikä nero. Sieltä tuli syntetisaattoria ja oisko ollut ukulelea, milloin lauluna soi jatsi, milloin rokki tai haaveilevan surumieleinen soundi. Ja tietysti naiset Ella Pyhältö ja Mirva Kuivalainen! Kädenkäänteessä siirtyivät roolista toiseen. Enkä voi jättää lavastusta kehumatta: muutama jakkara ja pylväitä tai takoja. Ja tietysti se kynttilänjalka, jolla oli pieni, mutta merkittävä rooli.

Kyllä hyvät näyttelijät osaavat! Se on todellinen ammattitaito, jonka he laittavat peliin. Ehkä lapsi oli just kotona kipee tai kiukutellut, ehkä joku oli paiskannut luurin korvaan, ehkä oli vatsa kipee tai flunssa alkamassa. Silti vain menet ja pistät itsesi kokonaan peliin.

Tykkään katsoa Putousta just noiden tuntemattomien näyttelijöiden takia. Miten he osaavatkaan! Tietysti Putous-ohjelma, lasten juttu, tekee heistä pikkuhiljaa kuuluisia, julkkiksia, liekö sitten hyvä vai paha.  Mutta voihan olla, että kaikki näyttelijät eivät haaveile Kansallisesta tai televisiosta vaan haluavat panna parastaan pienissä teattereissa. Tuoda taiteensa ja osaamisensa ihan meitä liki.

Niitä pitää kannattaa, näitä pieniä teattereita. Harmi, kun vanha teatteriryhmäni on olosuhteiden pakosta hajonnut, osa lentänyt pilven reunalle (heille kaikille terveisiä sinne jonnekin!), osalle maan päällä vaeltaminen on käynyt raskaaksi. Mutta jos en saa kaveria, voihan sitä yksinkin mennä!

Yleiskuva